Sodan päättyminen ei muuta Venäjän luonnetta

Jo neljä vuotta jatkunut hyökkäyssota on jättänyt venäläiseen yhteiskuntaan syvän jäljen. Sodankäynnin vaikutukset näkyvät niin yhteiskunnan sisäisessä tilanteessa, taloudessa kuin maan heikentyneessä  kansainvälisessä vaikutusvallassa. Lisäksi sota on vahvistanut Venäjän perinteisiä imperialistisia  ominaispiirteitä.

Venäläisen maailmankuvan olennainen ydin on, että Venäjä näkee itsensä suurvaltana. Sen yhteiskuntaan ja valtion toimintalogiikkaan on juurtunut käsitys loukatusta, petetystä ja uhatusta suurvallasta. Venäjä katsoo, että suurvaltana sillä on oltava alueellinen puskurivyöhyke ja valtiona suuremmat oikeudet kuin muilla. Se tavoittelee suurvalta-asemaa koska se katsoo, että sillä on siihen oikeus, mutta myös, koska maailma on Venäjän näkökulmasta uhkaava ja haastava. Venäjän käsitys itsestään vaikuttaa siihen, miten se toimii muita valtioita kohtaan.

Hyökkäyssodan taukoaminen tai päättyminen Ukrainassa ei muuta Venäjän pitkäaikaisia suurvaltatavoitteita eikä sen pyrkimyksiä kontrolloida Ukrainaa. Presidentti Vladimir Putin on henkilökohtaisesti sitoutunut tavoitteisiinsa Ukrainassa eikä ole valmis luopumaan niistä. Putin haluaa Ukrainan takaisin Venäjän etupiiriin ja Venäjälle myötämielisen hallinnon Kiovaan. Hän haluaa Ukrainan irti lännen vaikutuspiiristä ja haluaa pitää sen sekä Naton että EU:n ulkopuolella.

Vaikka Venäjän strategiset tavoitteet suurvalta-asemasta ovat pitkäaikaisia ja pysyviä, sodan myötä maan hallinnon kyky suunnitella toimintaa pitkäjänteisesti on heikentynyt. Päätökset niin sisä- ja ulkopolitiikan kuin taloudenkin saralla tehdään senhetkisten, välittömien tarpeiden näkökulmasta piittaamatta siitä, että osa niistä todennäköisesti heikentää Venäjän toimintamahdollisuuksia ja pitkäaikaisten strategisten tavoitteiden saavuttamista tulevaisuudessa.

Venäjä on kiristänyt otetta yhteiskunnasta

Hyökkäyssota on ollut vaativa stressitesti Venäjän yhteiskunnalle ja hallinnolle. Toistaiseksi yhteiskunta on säilynyt vakaana ja sopeutunut vallitsevaan tilanteeseen, mutta epävarmuus tulevaisuuden näkymistä on kasvanut yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla.

Sodan aikana valtionhallinto on tiukentanut kontrolliaan yhteiskunnasta. Turvallisuuspalvelu FSB:n rooli yhteiskunnan eri osa-alueilla on laajentunut. Keskushallinto ohjaa yhä voimakkaammin niin median, kulttuurin kuin koulutuksenkin sisältöä.

Digitaalisen tilan murros vahvistaa kontrollia ja osittain myös mahdollistaa sen. Hallinto puuttuu entistä voimakkaammin kansalaisten yksityisen elämän piiriin  rajoittamalla ulkomaisten sosiaalisen median sovellusten käyttöä ja tuomalla tilalle omia viestintävälineitä, joiden avulla viranomaiset voivat kerätä laajasti tietoa kansalaisten käyttäytymisestä ja asenteista.

Toisinajattelun tukahduttaminen on sodan aikana kiihtynyt. Kaikki yhteistyö epäystävällisiksi lueteltujen maiden ja varsinkin Ukrainan kanssa joutuu suurennuslasin alle. Poliittisen opposition vainoaminen ulottuu nyt myös valtion rajojen ulkopuolelle. Tarkkojen ohjeiden puuttuessa viranomaiset pyrkivät miellyttämään valtiojohtoa, jolloin vallanpitäjiä kritisoivat tahot päätyvät helposti sortotoimien kohteeksi myös ilman nimenomaisia käskyjä. Henkilöt, joilla on riittävät yhteydet viranomaisiin, pystyvät siirtämään tavoitteidensa esteenä olevia ihmisiä syrjään käyttäen työkaluna rikostutkintoja ja erityisesti korruptiosyytteitä.

Kasvavaa kontrollia ja toisinajattelun tukahduttamista tuetaan ideologialla. Opetussisältö päiväkodeista yliopistoihin noudattaa valittua historiakäsitystä, perustelee Venäjän suurvaltatavoitteita ja edistää isänmaallisuutta.

Veteraanien paluu rintamalta yhteiskuntaan on yksi sodan aiheuttamista haasteista Venäjän hallinnolle ja maan vakaudelle. Vakavien rikosten määrä on Venäjällä rajussa kasvussa, ja veteraanit ovat yksi syy tähän. Kansalaiset ovat huolissaan veteraanien aiheuttamasta rauhattomuudesta, mikä entisestään vaikeuttaa heidän sopeutumistaan takaisin yhteiskuntaan ja kasvattaa syrjäytymisen riskiä. Hallinnon pitää pystyä toisaalta valvomaan veteraaneja esimerkiksi poliittisten liikehdinnän estämiseksi, ja toisaalta pystyä tarjoamaan veteraaneille tukea ja palveluita heikkenevässä taloustilanteessa.

Venäjän vaikutusvalta maailmalla on heikentynyt

Talous on Venäjän valtiojohdolle väline toteuttaa tavoitteitaan. Viime vuosina talous on valjastettu tukemaan sodankäyntiä Ukrainassa. Länsimaiden asettamilla pakotteilla on vaikutusta, minkä takia Venäjä näkee vaivaa kiertääkseen niitä. Venäjä pyrkii vapautumaan pakotteista tai vähintäänkin estämään uusien pakotteiden asettamisen. 

Pakotteiden vuoksi Venäjä on joutunut etsimään uusia markkina-alueita globaalista etelästä. Kiina on Venäjälle suurin sodankäynnin mahdollistaja sekä teknologian tuonnin että energianviennin tulojen vuoksi. Sota on tiivistänyt maiden välisiä suhteita sekä kasvattanut Venäjän riippuvuutta Kiinasta. Osin kyse on länsisuhteiden kylmenemisen aikaansaamasta pakosta, mutta osin myös jo aikaisemmin alkaneesta muutoksesta, jolle sota ja länsimaiden asettamat pakotteet ovat antaneet vauhtia. Ohentuneet yhteydet länteen ja keskinäisistä riippuvuuksista irrottautuminen ovat pienentäneet Venäjän vaikuttamisen vipuvarsia. Taloudellisesti heikentynyt Venäjä ei ole yhtä kiinnostava kumppani kuin ennen. Taloustilanne asettaa rajoja muun muassa vaikutusvallan kasvattamiselle Afrikassa, sillä Venäjällä on rajalliset mahdollisuudet esimerkiksi investointeihin.

Venäjä ei kuitenkaan ole eristyksissä. Se pystyy ulkopolitiikassaan vetoamaan valtioihin ja yleisöihin globaalissa etelässä. Tämä tarkoittaa yhteistyötä, kaupankäyntiä, diplomaattista tukea – ja siten toimintaedellytyksiä Venäjän nykyhallinnolle. Kun länsimaat ovat vähentäneet läsnäoloaan esimerkiksi Afrikan valtioissa, Venäjä olisi halukas täyttämään valtatyhjiötä. Toisaalta Kiinalla on samoja tavoitteita ja merkittävästi enemmän resursseja käytettävissään.

Samalla kun Venäjä on kyennyt käymään Ukrainassa pitkäjänteistä kulutussotaa ja näyttänyt valmiutensa sotilaalliseen voimankäyttöön alueellisesti, on sota heikentänyt Venäjän uskottavuutta liittolaisena. Venäjän luotettavuus sotatarvikkeiden toimittajana on murenemassa, sillä maa tarvitsee kaiken materiaalin sodankäyntiin Ukrainassa. Lisäksi Venäjä ei ole kyennyt takaamaan tukemiensa hallintojen asemaa, kuten esimerkiksi Syyriassa, tai täyttämään antamiaan lupauksia turvatakuista, kuten esimerkiksi Armeniassa, sillä valtion resurssit on keskitetty Ukrainaan.

"Hyökkäyssodan taukoaminen tai päättyminen ei muuta Venäjän pitkäaikaisia suurvaltatavoitteitta.”

Venäjällä on halua palauttaa länsisuhteet sodan jälkeen

Hyökkäyssodan takia Venäjän ja Suomen suhteet muuttuivat nopeasti ja perustavanlaatuisella tavalla. Suomi reagoi aggressioon yhdessä sekä sen läntiseen viiteryhmään kuuluvien maiden kanssa että omilla toimenpiteillään. Niiden tavoitteena on pakottaa Venäjä lopettamaan hyökkäyksensä sekä vahvistaa Suomen kansallista turvallisuutta ja maanpuolustusta. Venäjä on tulkinnut nämä toimet vihamielisiksi ja ilmaissut sen informaatiovaikuttamisessaan. Venäjän vastapakotteet, yritysten omaisuuden haltuunotot ja muutokset rajavalvonnassa ovat kohdistuneet Suomeen.

Kun taistelut Ukrainassa päättyvät, Venäjä pyrkii todennäköisesti palauttamaan suhteensa länteen ja myös Suomeen. Venäjä voi kehystää yhteyksien uudelleenrakentamisen siten, että Suomi tarvitsee Venäjää muun muassa taloudellisista syistä. Yhteistyöhalukkuus ei kuitenkaan kumoa Venäjälle ominaisia suurvaltapiirteitä eikä sen julistamaa vastakkainasettelua lännen kanssa. Venäjän suurvaltatavoitteet eivät myöskään johdu yksin presidentti Vladimir Putinista. Hänen seuraajansa todennäköisesti jatkaa samaa ulkopoliittista linjaa. 

Vaikka myönteistä kehitystä suhteissa tapahtuisi, Suomen ja Venäjän naapuruussuhde ei palaudu  samanlaiseksi kuin se oli ennen hyökkäyssotaa. Venäjän ennestään heikko demokratia- ja oikeusvaltiokehitys sekä yhteiskunnan avoimuus ovat sodan aikana ottaneet reippaita taka-askeleita, mikä vähentää sen houkuttelevuutta yhteistyökumppanina ja sijoituskohteena. 

Luottamuksen palautuminen Venäjään vaatii aikaa ja ennen kaikkea näyttöä siitä, että Venäjä on  luopunut politiikasta, joka pitää sen naapurivaltioiden itsemääräämisoikeutta ja turvallisuutta toisarvoisina kysymyksinä.