Jännitteet Itämerellä ovat koholla

Venäjä on osoittanut viime vuosina aggressiivisuutensa käyttämällä sotilaallista voimaa Ukrainassa ja tekemällä sabotaasi-iskuja Euroopassa. Venäjän keinovalikoima laaja-alaisessa vaikuttamisessa on mittava. Siksi Venäjän toiminnasta ja kyvykkyydestä on saattanut syntyä julkisuudessa jopa harhaanjohtava kuva. Todellisuudessa Venäjä ei ole kaikkivoipa, vaan kohdistaa resurssinsa omia etujaan eniten edistävään toimintaan. 

Suomen turvallisuusympäristössä valokeilaan on viime aikoina noussut erityisesti Itämeri. Useat merenalaiseen infrastruktuuriin kohdistuneet vauriot ovat kasvattaneet jännitteitä alueella ja lisänneet sotilaallista läsnäoloa. Itämeren merenkulku koskettaa kiinteästi alueen rantavaltioita, ja merialueella on usealle maalle tärkeää merenalaista infrastruktuuria.

Verrattain matalasta Itämerestä on viime vuosina tullut aiempaa vilkasliikenteisempi ja infrastruktuurin määrältään ahtaampi. Laivaliikenteen määrä on kasvanut ja aluksia on entistä useammasta lippuvaltiosta. Lippuvaltiolla tarkoitetaan aluksen rekisteröityä kansallisuutta. Samaan aikaan Itämeren tietoliikennekaapeleiden määrä on kaksinkertaistunut muutaman vuoden aikana. Itämeren kokoa kuvaa hyvin se, että esimerkiksi tiheäliikenteisessä Tanskan salmessa syvyys on matalimmillaan vain 20 metriä.

Venäjän varjolaivasto jatkaa edelleen purjehtimistaan Itämerellä. Varjolaivaston alukset ovat hyvin huonokuntoisia ja alusten laitteisto on monesti puutteellista. Tämä yhdistettynä pohjoisen koviin sääolosuhteisiin ja niihin tottumattomiin miehistöihin kohottaa riskiä Itämerellä tapahtuville onnettomuuksille. Myös satelliittinavigoinnin häiriöt nostavat riskiä navigointivirheille ja jopa alusten yhteentörmäyksille.

Itämeri on Venäjän väylä länteen

Venäjälle Itämeri on elintärkeä, koska sen varjolaivasto kuljettaa Itämeren kautta öljyä, joka on Venäjän talouden kivijalka ja jolla maa rahoittaa sodankäyntiään Ukrainassa. Suojelupoliisin arvion mukaan Venäjä pyrkii turvaamaan kaikin keinoin mahdollisuutensa vapaaseen merenkulkuun eikä maa ota vapaaehtoisesti riskejä, jotka voisivat johtaa merenkulun vapauksien heikkenemiseen. Venäjälle Itämeri on väylä länteen myös pinnan alla: valtaosa Venäjän länteen suuntautuvasta verkkoliikenteestä kulkee nimenomaan Itämeren kaapeleita pitkin.

Myös länsimaat haluavat suojata omia vapauksiaan toimia alueella. Rantavaltiot ovat valmiina reagoimaan herkästi kaikkeen, mikä voi uhata niiden kriittistä infrastruktuuria ja merenkulkua. Useasti toistettu toteamus Suomen logistisesta asemasta saarena näyttäytyy entistä tärkeämpänä: Suomi ei kykene korvaamaan merilogistiikan valtavaa volyymiä muilla kuljetusmuodoilla Ruotsin kautta. Suomen intresseissä on, ettei Itämerellä tapahdu sellaisia muutoksia, jotka vaarantaisivat huoltovarmuuttamme. Toisaalta esimerkiksi Suomen verkkoyhteydet Eurooppaan ovat hyvin vikasietoisia. Useatkin samanaikaiset kaapelihäiriöt aiheuttavat korkeintaan yhteyksien hidastumista.

Kaapelivauriot ovat olleet tavanomaisia Itämerellä vuosikymmeniä

Merenalaisen infrastruktuurin vaurioituminen Itämerellä on saanut paljon julkisuutta viime aikoina, mutta kyse ei ole harvinaisesta ilmiöstä. Laivojen ankkurit ovat aiheuttaneet kaapelivaurioita Itämerellä tasaisesti koko 2000-luvun ajan, vaikka tapaukset eivät ole nousseet uutisiin. Vauriot ovat tapahtuneet pääasiassa syys- ja talvikuukausina. Tilastollisesti viime vuosien vauriotapausten määrä on Itämerelle varsin tavanomainen. Infrastruktuurin lisääntyminen on kuitenkin johtanut siihen, että yksittäisissä tapauksissa vaurioituu helposti enemmän kaapeleita.

Infrastruktuurivaurioiden toistuvuuden perusteella ei pysty tekemään johtopäätöksiä tahallisuudesta tai mahdollisesta valtiollisesta vaikuttamisesta, vaan kaikki tapaukset on tutkittava erikseen. Valtiollisella vaikuttamistoiminnalla on aina tavoite, syy ja jokin hyöty tekijälle. Pelkästään hämmennyksen aiheuttaminen ei ole peruste riskialttiille toiminnalle, jonka seuraukset ovat olleet kielteisiä myös Venäjälle. Viime vuosien ankkurienlaahauksissa on vaurioitunut länsimaiden lisäksi Venäjän omaa merenalaista infrastruktuuria.

Merikaapeleiden kaltaisille vauriotapauksille on tyypillistä, että valtiollisen toiminnan aukottomasti pois sulkevia todisteita on vaikea löytää. Venäjän vaikuttamistoiminnan tunnistaminen tai todentaminen ei ole lähtökohtaisesti kuitenkaan poikkeuksellisen vaikeaa, ja sitä on länsimaissa pystytty tekemään. Läntinen tiedusteluyhteisö on esimerkiksi kyennyt johdonmukaisesti tunnistamaan ja nimeämään Venäjän sabotaasitoiminnan, kun iskuja on tapahtunut manner-Euroopassa.

Kiristynyt tilanne voi johtaa väärintulkintoihin

Yhteistyö länsimaiden ja Venäjän välillä on ajettu alas, mikä näkyy myös Itämereen liittyvässä yhteydenpidossa. Nykyiseen Itämeren tilanteeseen liittyy suuri riski toisten toimien väärintulkinnoille. 

Merenkulun vapauteen liittyvä epäluulo on kaikissa rantavaltioissa – myös Venäjällä – niin suurta, että sotilaallinen läsnäolo alueella ei todennäköisesti lähitulevaisuudessa vähene. Venäjä pyrkii turvaamaan varjolaivaston aluksia saattamalla niitä laivaston aluksilla sekä sijoittamalla vartijoita aluksille. Huonokuntoiset varjolaivaston alukset liikkuvat Itämerellä vielä pitkään, kun Venäjän toiminta mukautuu sille asetettuihin pakotteisiin.

Liikennetiedot: Itämeren merellisen ympäristön 
suojelukomissio HELCOM (AIS Shipping density maps, 2024).

Kaapeleiden viitteellinen sijanti: TeleGeography (Submarine Cable Map, CC BY-SA 4.0)