Suojelupoliisin historia alkoi sotien jälkeen

Suojelupoliisi on kasvanut pienestä ja vaiteliaasta virastosta kansainväliseksi ja palvelevaksi noin viidensadan työntekijän turvallisuus- ja tiedustelupalveluksi.

Kuvituskuva - Suojelupoliisin rakennuksen kulma Helsingissä ja Suomen lippu.

Turvallisuuspoliisien ja turvallisuuspalvelujen historia ulottuu pitkälle, sillä hallitsijat ja poliittiset järjestelmät ovat aina käyttäneet sellaisia toimintansa apuna ja turvana. Itsenäisessä Suomessa turvallisuuspoliisi on ollut instituutiona olemassa vuodesta 1919 lähtien, aluksi tosin väliaikaisena. 

Suojelupoliisin alkuvaiheet

K. A. Fagerholmin johtama hallitus teki toukokuussa 1948 esityksen Suojelupoliisin perustamisesta. Laki ja asetus Suojelupoliisista vahvistettiin 17.12.1948. Suojelupoliisi aloitti toimintansa vuoden 1949 alussa.

Toimistoja oli aluksi vain kaksi: kansliatoimisto ja valvontatoimisto. Toiminnan organisoi keväällä 1949 vt. päällikkönä toiminut Aatto Virta.

Suojelupoliisi oli huomattavasti pienempi organisaatio kuin edeltäjänsä. Henkilöstömäärä oli alkuvaiheessa 75, kun valtiollisessa poliisissa oli syksyllä 1948 vielä 213 työntekijää. 

Johtoon tuli päällikön lisäksi yksi apulaispäällikkö. Ensimmäinen vakinainen päällikkö Armas Alhava tuli taloon 13.5.1949.

Suojelupoliisi perustettiin pieneksi virastoksi, jonka valtuudet oli tarkkaan rajattu. Virastolla ei ollut oikeuksia pidätyksiin eikä esitutkintaan, puhumattakaan esimerkiksi puhelinkuuntelusta tai tiedustelusta ulkomailla. 

Henkilökunta rekrytoitiin pääasiassa tavallisen poliisin piiristä. Rajattujen valtuuksien ja varovaisuuden syynä olivat edeltäjävirastojen värikkäät otteet ja vaiheet sekä Suomen arka ulkopoliittinen asema.

Tehtävät muotoutuvat

Suojelupoliisin alkuvuosikymmenten päätehtävänä oli kommunistien valvonta. Sitä harjoitettiin kuitenkin uusissa oloissa, koska puolueen toiminta oli laillista ja sallittua. Laittoman tiedustelun ja etenkin Neuvostoliiton vakoilun torjunta säilyi toisena päätehtävänä, mutta siinäkin noudatettiin varovaisuutta ja vaiteliaisuutta. 

Suojelupoliisin ajan ensimmäinen merkittävä tapahtuma liittyi valtakunnan sisäiseen turvallisuuteen eli Kemin kapinaan vuonna 1949.

1950-luvulla tehtävien eriytyessä alkoi muodostua jaostoja valvontatoimistoon. Näitä olivat vastavakoilujaosto, turvallisuusjaosto ja teknillinen jaosto. Vastavakoilutoiminta alkoi elpyä vasta 1950-luvun puolella, ja ensimmäinen huomattava tapaus oli niin sanottu Jyväskylän suuri vakoilujuttu, joka tuli myös julkisuuteen vuosina 1953–1954.

Toimistojen määrää lisättiin ensimmäisen kerran vasta 1960-luvun lopulla, jolloin uusia yksiköitä olivat rekisteritoimisto ja turvallisuustoimisto. Vuonna 1973 perustettiin teknillinen toimisto sekä koulutustoimisto lähinnä ETYK-kokoukseen valmistautumista varten.

Suojelupoliisin tehtäväkenttä alkoi monipuolistua 1970-luvulla. Tehtäviin tulivat mukaan terrorismin torjunta ja valtiojohdon turvallisuusvartiointi. Kommunismin uhan väistyminen 1980-luvulla ja Neuvostoliiton romahdus vuonna 1991 muuttivat tehtäväkenttää edelleen, etenkin sisäisen turvallisuuden alueella, jolla painottuivat ennalta estävät informaatiotilaisuudet ja henkilöstöturvallisuustyö. Vuonna 1982 annettiin ensimmäinen sisäasiainministeriön ohje koskien Suojelupoliisin ennalta estävää turvallisuustyötä.

Suojelupoliisin yhteydet valtiojohtoon olivat kiinteimmillään vuosina 1972-1990, jolloin virastoa kutsuttiin presidentin poliisiksi, ensin Urho Kekkosen aikana, kun hän oli nimittänyt luottomiehensä Arvo Pentin päälliköksi, ja sitten Mauno Koiviston aikana. Koivisto päätti tehdä muutoksen parlamentaariseen suuntaan ja siirsi päätöksenteon Suojelupoliisin asioissa valtioneuvoston tasolle. 

2000-luvun lähestyessä Suojelupoliisin kansainvälinen toiminta laajeni

Suojelupoliisin alkuvuosina Suojelupoliisin kansainvälinen toiminta oli melko näkymätöntä. Se alkoi laajentua Suomen liityttyä EU:hun vuonna 1995. EU-puheenjohtajuuskaudet vuosina 1999, 2006 ja 2019 lisäsivät Suojelupoliisin työtä. 

Pohjoismainen yhteistyö on jo vanhaa perua, samoin kuin yhteydet merkittäviin läntisiin tiedustelupalveluihin, erityisesti Yhdysvaltoihin ja Isoon-Britanniaan. Päällikkö Seppo Tiitisen aikana lisättiin kahdenvälisiä yhteyksiä eri suuntiin. Eero Kekomäen aikana liityttiin kansainvälisiin yhteisöihin, ja Seppo Nevalan aikana toiminta laajentui entisestään ja Suomessa alettiin järjestää alan kokouksia.

Terrorismin torjuntaan liittyvien tehtävien määrä ja kansainvälinen yhteistyö kasvoivat huomattavasti New Yorkin vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen.

Uusia lakeja ja uusia tehtäviä

Vuonna 2002 tuli voimaan turvallisuusselvityksiä koskeva laki. Tällöin määriteltiin lain tasolla aikaisempaa tarkemmin Suojelupoliisin henkilöstöturvallisuustyö ja turvallisuusselvitykset, joita tehdään kansallisen turvallisuuden tai erittäin merkittävän yksityisen taloudellisen edun kannalta tärkeisiin tehtäviin hakeutuvista henkilöistä.

Vuonna 2019 siviilitiedustelulainsäädännön voimaantulon ja uusien toimivaltuuksien myötä toiminta uudistui voimakkaasti. Suojelupoliisista tuli turvallisuus- ja tiedustelupalvelu. 

Uudistuksen myötä Suojelupoliisi pystyy entistä paremmin paljastamaan ja estämään kansallista turvallisuutta uhkaavia hankkeita, kuten vakoilua ja terrorismia, ja antamaan valtionjohdolle aiempaa laadukkaampaa tiedustelutietoa aiempaa nopeammin. Suomen tiedustelu tähtää yksinomaan oman maan ja Suomessa asuvien ihmisten suojelemiseen.

Suojelupoliisin historia on koottu kirjoiksi

Suojelupoliisin ensimmäinen oma historiateos Turvallisuuspoliisi 75 vuotta ilmestyi vuonna 1994 ja toinen, Isänmaan puolesta - Suojelupoliisi 50 vuotta, ilmestyi vuonna 1999. Ratakatu 12 (2009) kertoo Suojelupoliisin toiminnasta vuosina 1949-2009.