Kolumni: Ennakointi tähystää tulevaisuuteen
Ennakointi auttaa päätöksentekijöitä varautumaan tulevaisuuden kehityskulkuihin.
Tiedustelun arjessa aikaperspektiivi painottuu yleensä lähitulevaisuuteen tai lähivuosiin, mutta ajoittain on syytä katsoa huomattavasti pidemmälle, jopa kymmenien vuosien päähän. Tällöin puhutaan ennakoinnista.
Ennakoinnin tavoitteena on varautua tulevaisuuteen ja vaihtoehtoisiin kehityskulkuihin hahmottamalla esimerkiksi kansalliseen turvallisuuteen ja toimintaympäristöön vaikuttavia laajoja muutosvoimia, sekä sitä, millaisen maailman nämä muodostavat. Näin muodostunutta kuvaa tulevaisuudesta käytetään oman strategisen suunnittelun sekä päätöksentekijöiden pitkän aikavälin varautumisen tukena. Ennakoinnin avulla kyetään määrätietoisesti kehittämään toimintaa, rakentamaan suorituskykyjä sekä varautumaan haasteisiin hyvissä ajoin.
Haasteena ennakoinnissa voivat olla esim. lineaarisuus ja suppeus – eli se, että nyt havaittavissa olevan kehityksen arvioidaan jatkuvan samansuuntaisena, ja vain sellaiset tekijät, joilla nähdään olevan suoraa vaikutusta, otetaan huomioon.
Hyvin tehty ennakointi yhdistää jo nähtävissä olevat muutokset ja trendit sekä luovuuden. Tavoite ei ole niinkään osua täysin oikeaan vaan valmistaa organisaation ajattelua ja suunnittelua tulevaan.
Tiedusteluanalyysissä on usein kyse oikeanlaisten kysymysten esittämisestä ja analyysin koostamisesta pienistä tiedonmuruista. Supon analyysipäällikkö Pekka Hiltunen raottaa kolumneissaan, mitä tiedusteluanalyysillä tarkoitetaan ja kenelle sitä tuotetaan. Toisinaan Hiltunen kertoo, miltä ajankohtaiset turvallisuuspoliittiset kysymykset näyttävät analyytikon silmin.