Uskaltaako tavallinen ihminen olla yhteydessä Supoon? – Supo valtakunnallisena toimijana

Äänitteen kesto: 27 minuuttia

Hannamiina Tanninen: Tervetuloa Supodiin. Tässä podcastissa keskustellaan tiedustelusta ja Suojelupoliisin toiminnasta. Minun nimeni on Hannamiina Tanninen.

Veli-Pekka Kivimäki: Ja minä olen Veli-Pekka Kivimäki.

Hannamiina Tanninen: Luvassa on tarinoita, joita et muualta kuule. Tämä jakso on nauhoitettu tammikuun alussa 2024. Millaista on tehdä töitä Itä-Suomessa, missä Venäjän rajan läheisyys heijastuu moneen asiaan? Ja mitä kaikkea kiinnostavaa tehdään Suojelupoliisin toimipisteissä eri puolilla Suomea? Muun muassa näistä asioista keskustelemme tänään. Meillä on vieraana Supon alueosaston päällikkö Teemu Liikkanen ja Supon toimistossa työskentelevä Kari. Tervetuloa molemmille.

Teemu Liikkanen: Kiitos.

Kari: Kiitos.

Hannamiina Tanninen: Jos aloitetaan ihan alusta, niin Suojelupoliisilla on Helsingin päämajan lisäksi kahdeksan aluetoimistoa eri puolilla maata. Olemme läsnä muun muassa Lappeenrannassa, Tampereella, Oulussa, Rovaniemellä ja Turussakin on jonkun pakko olla, mutta onneksi ei kaikkien [hymyilee]. Teemu, sä luotsaat tätä koko pumppua ja organisaatiota. Mitä Supon aluetoimistoissa tehdään?

Teemu Liikkanen: Alkuun mä haluisin sanoa tohon Turkuun sen verran, et se oli sun kommentti, ei mun. Joo ei, Suojelupoliisin aluetoimistot tekee kaikkia näitä Suojelupoliisin tehtäviä. Eli suorittaa kaikkee niin tiedustelu- kun turvallisuuspalvelun tehtäviä. Meil on laaja toiminta-alue ja omat haasteemme siinä tietysti, et se tehtäväkenttä on laaja, mut se on myös tosi rikasta meidän työntekijöille. Eli hyvin moninaisia tehtäviä kuuluu meille.

Veli-Pekka Kivimäki: Teille kuuluu monenlaisii tehtävii, niin siellä tosiaan hoidetaan sit kaikennäkösii Supon tehtäviäkin näis aluetoimistoissa. Minkälaista porukkaa siel on töissä?

Teemu Liikkanen: Onneks hyvin erilaista. Eli mul on moneen lähtöön sitä työntekijää siellä ja se on tosi rikkaus sinänsä. Et pystytään ajatteleen ja näkemään asioita monelta eri kantilta ja yhdisteleen sitten niitä näkökulmia. Eli niit tarvitaan ja ymmärretään, et kun toimitaan ympäri Suomea, niin myös se toiminta, voisi sanoa jopa kulttuuri, mut se toimintaympäristö on myös erilainen kuin ehkä jos puhutaan Länsi-Suomesta tai Pohjois-Suomesta tai Itä-Suomesta. Se puoli on otettava huomioon.

Veli-Pekka Kivimäki: Nyt kun Suojelupoliisissa on siviilityöntekijöiden määrä lisääntynyt viime vuosina, niin mites tää tuolla alueilla näkyy? Onks siellä enemmän poliisirooleja edelleen vai siviilitaustaisia henkilöitä, vai miltä tää näyttää tää kokonaisuus siellä?

Teemu Liikkanen: Tällä hetkellä on vielä poliiseja enemmän. Mut kyllä me ollaan kanssa lisätty siviilityöntekijöitä virastossa ylipäätään. Ja ihan samansuuntaisesti meidän osastoa kasvatettu ja lisätty sitten. Ja niinku tossa aikaisemmin totesin, niin musta se on tosi tärkeetä, että meillä on molempia työntekijöitä.

Hannamiina Tanninen: Kari, olet erittäin pitkän linjan supolainen ja työskentelet alueyksikössä. Miksi näitä tehtäviä ei voi hoitaa pelkästään Helsingistä käsin?

Kari: Toi on hyvä kysymys ja sitä on joskus esitetty. Mutta kyllähän alueellisesti on tärkeää myös sille ympäröivälle yhteisölle, että on helposti tavoitettavissa Supo. Myöskin meidän operatiivisen näkökulman kannalta se on tärkeetä, et meiän tilannekuva muodostuu paljon tarkemmaksi, kun me olemme alueellisesti sijoitettuja ja toimimme siellä emmekä Helsingistä käsin.

Hannamiina Tanninen: Te ootte molemmat puhunu monipuolisista työtehtävistä ja siitä, et tavataan monenlaisia ihmisiä. Osaatteko antaa esimerkkejä siitä, että minkälaisia asioita siellä alueilla sitte tehdään?

Teemu Liikkanen: Me tavataan siis tietysti ensisijaisesti muita viranomaisia, sidosryhmiä ja kaikkia niitä tahoja, joilla on tähän kansalliseen turvallisuuteen joko tietoa tai heidän toiminnallaan on siihen vaikutusta. Eli kyl tää on hyvin moninainen, en lähde tarkasti avaamaan. Tietysti osa näistä keskusteluista ja yhteydenpidosta on kahdenvälisiä ja se täytyykin olla niin. Mut meidän on saatava sitä tietoo koko toimintasäteeltä, jotta me pystytään muodostaa se yhteiskuva siitä, mikä se uhkatilanne tällä hetkellä on.

Veli-Pekka Kivimäki: Mites Kari siellä aluetoimistolla, millaselta sun perus työpäivä näyttää, vai onko sellaista ylipäätään?

Kari: Perustyöpäivää ei voi määritellä, jokainen päivä on erilainen. Tää nyt ehkä kuulostaa vähän kliseeltä, mutta meidän tilanteessa ja tapauksessa se pitää paikkansa. Että et tiedä koskaan, mistä illalla löydät ittes, jos aamulla töihin omaan toimistoon tulee. Toimialueena koko maa, niin hyvinkin voi löytää ittensä vaikka Oulusta tai Turusta tai jostain muualta. Mutta en pysty määrittää semmosta normipäivää.

Veli-Pekka Kivimäki: Onks alueilla sit sellasta, että jos vähän uutisia kattoo edellisenä päivänä, ni pystyy ehkä arvaa, mitä seuraavana päivänä tulee? Vai onks se ihan lottoautomaatista sitten, että mitä ne päivät tulee?

Kari: Tiettyjä rutiinejahan me hoidetaan kyllä, mutta ei ehkä ihan median kautta pysty päivää arvaamaan. Toki mediahan on hyvin hereillä ja niin täytyy meidänkin olla, eli kyl me edellisenä päivänä vähän voidaan tietysti seuraavaa päivääkin suunnitella. Mutta kyllä aika paljon ad hoc -tapauksia tulee, mihin on pakko reagoida sitten hyvin spontaanisti.

Veli-Pekka Kivimäki: Eli sielt sattuu ja tapahtuu paikallisesti, niin niihin sit aina reagoidaan.

Kari: Kyllä. Ja siitä oon tosi kiitollinen näissä poikkeuksellista ajoissa tällä hetkelläkin, että kansa on hereillä ja meille otetaan hyvinkin paljon yhteyttä, kun huolta jollekin henkilölle tulee.

Teemu Liikkanen: Täs mä voisin korostaa vielä tätä meidän moninaista roolia siinä, et totta kai reagoidaan herätteisiin ja tehdään niitä toimenpiteitä sit, mitä ne tilanteet vaatii. Mut yhtälailla rinta rinnan meidän täytyy koko ajan olla siellä etupellossa ja hankkia sitä tietoa sieltä mäenrinteen jo etupuolelta valtiojohdolle ja päätöksentekijöille siitä, et miltä se tilanne näyttää ja mitä uhkaavia tekijöitä siel mahdollisesti on. Eli on paljon sitä suunnitelmallista työtä, pitkäjänteistä työtä, jota me pyritään tekemään. Mut sit totta kai reagoidaan näihin herätteisiin ja mitä eteen tulee.

Hannamiina Tanninen: Nyt kun mainitsitte, että ihmiset ja eri tahot voi olla teihin yhteydessä, niin ainaki itsellä oli ennen Suojelupoliisissa töiden aloittamista se mielikuva, että Suojelupoliisin ei edes oikein voi olla yhteydessä. Supossa on monen mielestä ehkä jotain vähän tietysti jännittävää ja kummallista, koska me ei niin paljon viestitä itsestämme ulospäin. Mutta miten sitten teidän näkökulmastanne, uskaltaako Suojelupoliisiin olla yhteydessä ja uskaltaako Suojelupoliisin aluetoimistoihin olla yhteydessä?

Teemu Liikkanen: Jos mä alotan, niin kyllä ehdottomasti. Ja Suojelupoliisi tarvitsee sitä tietoa kansalaisilta. Ei pelkästään niitä, ku äsken puhuin, ne viranomaistahot, ni kyl me tarvitaan ihan kaikkea tietoa. Kansalaiset on meille tosi tärkeitä. Nyt ollaan kehitetty niitä kanavia, miten me sitä tietoa vastaanotetaan. Meillä on siellä nettisivuilla linkki, josta pääsee tätä tietoa esimerkiks meille antaa ja sitä kautta se ajautuu oikealle taholle, kuka sitä tehtävää sitten hoitaa. Eli meillä on yksi kanava siihen. Totta kai nettisivuilla löytyy myös sitten meidän toimistojen yhteystiedot, osoitetiedot ja aina on mahdollista tulla myös toimistolla käymään. Mitä tohon mystisyyteen tulee, niin itse tavallaan pidänkin myös siitä, mut totta kai me halutaan olla ja meidän tekeminen on läpinäkyvää ja sinänsä, et ei me haluta niitä asioita salata, mitä meidän ei tarvitse salata.

Hannamiina Tanninen: Minkälaisissa asioissa kansalaiset tai yritykset tai muut sitten voivat olla ja kannattaakin olla Suojelupoliisin yhteydessä?

Teemu Liikkanen: Mä heittäsin sen pallon oikeestaan sille taholle, joka miettii sitä asiaa. Et silloin kun tää ihminen miettii, et pitäiskö mun olla Suojelupoliisin tästä asiasta yhteydessä, ni kehotan häntä olemaan. Eli koskaan sitä tietoa mun näkökulmasta ei ole liikaa. Se on meidän tietysti haasteena välillä sitä suurta tietomassaa käsitellä ja löytää sieltä ne oikeat asiat. Mut on paljon huolestuttavampaa, et jos meil jää tieto saamatta. Eli kyllä mä uskosin, että ihminen sen itse tai yritys tai mikä tahansa se sit onkaan, niin heti kun semmonen herätyskello soi, niin on meihin yhteydes vaan. Näin kehotan.

Hannamiina Tanninen: Sitten on vielä pakko uteliaisuudesta kysyä, että onko näistä Suojelupoliisiin tulleista yhteydenotoista poikinut jotain operaatioita? Tai onko jotain pahiksia vaikka saatu kiinni niiden perusteella?

Teemu Liikkanen: No tietysti ei voida mennä tässä yksityiskohtaisiin asioihin, mut kyllä vastaisin et on. Me saadaan niitä tiedonmurusia sieltä täältä ja ne on tosi tärkeitä, niinku äsken sanoin. Ja niitä yhdistelemällä me aletaan muodostaa käsitystä jostain ilmiöstä tai asiasta, aiheesta ja sitä kautta aletaan tekemään sitten lisätiedonhankintaa. Et kyllä on ollu.

Kari: Jotenkin haasteelliseks tekee tietenkin, kun havainnosta ja meille kertomisesta on kulunu kaksi vuotta. Että kehottaisin ihmisiä, jos joku asia tulee näköpiiriin tai siihen jotenkin, että se täytys eteenpäin viedä, niin välitön reagointi. Ja sitten just jos näkee esimerkiks jonkun auton jossain epäilyttävällä paikalla jonku kriittisen kohteen läheisyydessä, niin siinä sitten ois ainakin auton väri ja rekisterinumerol. Ettei vaan että siellä on näkyny auto ja henkilö sisällä istumassa. Ymmärrän tietysti, se tilanne voi olla jännittävä siinä kyseisellä hetkellä, mutta tärkeetä ois sitten saada mahdollisimman tarkat tunnistetiedot, ni niistä päästään paremmin eteenpäin.

Veli-Pekka Kivimäki: Mites sit tul paikallisesti, ku teillä on näitä yhteyksiä paikallisiin toimijoihin, niin minkälaista se käytännön yhteistyö sitte on siellä?

Kari: Meil on ollu historian saatossa tapana käydä tekemässä tämmösiä ennalta estäviä turvallisuustiedotustilaisuuksia. Me mielellään tullaan, kun tarve on yrityksellä tai yhteisöllä kuulla meidän näkemyksiä turvallisuustilanteesta tai askarruttavista asioista, niin kertomaan paikan päälle. Näissä sitten monesti loppuun laitetaan yhteystiedot ja ne ovat kiitettävästi poikineet sitten jatkoyhteydenpitoja ja kysymyksiä. Että jos historiasta puhuu, niin me emme ole olleet kovin näkyviä, meissä on ollu jotain mystisyyttä. Jo tossa sanotaan 15 vuotta sitten tehtiin tarkoituksellinen avautuminen, tultiin enemmän julkisuuteen ja ihmisten ilmoille niin sanotusti. Et tietysti se oli jo tarvekin, että me emme ole mikään mystinen organisaatio vaan kansakunnan tiivis osa.

Teemu Liikkanen: Voisin tohon Karin kommentointiin lisätä sen, et aina mietitään tietysti se taho ja ne tahot, ku meil on joku asia. Eli meil on näitä kahdenvälisii, niinku sanoin, keskusteluja ja kanssakäymistä. Sit voi olla kolme eri tahoa tai sit mennään näihin briiffauksiin, jossa sit meil on enemmän väkeä. Et hyvin paljon sanelee se, mikä asia meillä on käsittelyssä ja miten me nähdään se paras tapa sitä hoitaa.

Veli-Pekka Kivimäki: Täs yhteistyössä paikallisesti sitten, minkälaisia nää yhteistyötahot sitten on? Onks nää julkishallintoa, viranomaisia, tavan kansalaisii vai kenen kans siel puhutaan?

Teemu Liikkanen: Joo, me tavataan siis, mitä sanoit äsken, niin kaikkia näitä tahoja. Et ei oo sellasta, et se on kansalaiset tai yritykset, ketä me ensisijaisesti tavataan. Et kyl mä arvostan sitä, et meil on esimerkiksi yrityksillä tietty näkökulma näihin asioihin Suomessa ja sit taas kansalaisilla erilainen. Tää on meille todella tärkeä asia huomioida, et mistä me tietoa saadaan ja miten sitä katsotaan mistäkin näkökulmasta. Ja siitä kun me muodostetaan se turvallisuuden näkökulma, ni pidän tätä tosi tärkeänä, et me kontaktoidaan kaikkia tahoja ja ihmisiä.

Veli-Pekka Kivimäki: Mites sitten, jos pohditaan näitä ajankohtaisia turvallisuuskysymyksiä, niin kuinka paljon näissä on sitten alueellisia eroja, jos miettii näitä Suomen eri kolkkia?

Teemu Liikkanen: Joo eli alueosasto, niin kun täs on todettu, työskentelee todella laajalla säteellä ja lähes koko Suomen alueella, niin kyllä meillä niitä eroavaisuuksia löytyy. Jos lyhyesti sanon, niin meil on kumminkin pohjoisessa, siel on Venäjän rajapintaa, siel on muiden maiden maarajaa, siel on arktista aluetta. Eli hyvin omanlaista taas työskentelysädettä. Sit tietysti meillä on Ahvenanmaa, meidän läntisellä yksiköllä merta lähellä, meriliikennettä, satamia. Ja sit taas tuolla meidän itäisessä yksikössä on pitkää rajapintaa sitten ja monta rajanylityspaikkaa Venäjälle. Eli sanotaan vaikka samaa työtä tehdään, niin kyl meidän täytyy ne asiat ottaa myös huomioon, että missä olosuhteissa ympäristössä toimintaan. 

Veli-Pekka Kivimäki: Eli aika monipuolinen toimintaympäristö.

Teemu Liikkanen: Kyl mä näin itse väittäsin.

Kari: Ja mikä meidän työssä on erityisen palkitsevaa, että kaikilla virkatasoilla pystytään liikkumaan koko Suomen alueella ja tukemaan sitten kollegoita niin pohjoisessa, lännessä kuin idässä. Eli työ ei ole staattista, vaan se on kaikin puolin liikkuvaa, dynaamista. Kollegiaalisuus on hyvin suuressa arvossa sitten, että voidaan tukea toista.

Teemu Liikkanen: Mä lisäisin vielä tähän sen, et vaikka on näitä erilaisia toimintaympäristöjä, niin kumminkin täytyy huomioida se, et se uhka kun kohdistuu Suomeen, niin se uhka ja siihen liittyvä tieto voi löytyy joka puolelta Suomee. Eli sekin meidän täytyy huomioida. Ei pelkästään kattoo, et minkälainen toimintaympäristö meil on, vaan jos me puhutaan vaikka Venäjästä ja Venäjä sijaitsee Suomen itäpuolella, niin se ei tarkoita, et Suomen itäpuolella me tarkastellaan Venäjään liittyviä asioita. Vaan kyl meidän täytyy olla korvat ja silmät auki koko Suomen alueella. Tää on must tärkeä muistaa.

Hannamiina Tanninen: Nyt kun mainitsit ton Venäjän, niin seuraava kysymys olisikin, että miten Venäjän läheisyys näkyy työssä?

Teemu Liikkanen: Kyl se voimakkaasti näkyy, eihän sitä voi kiistää. Näin Suojelupoliisi on sen myös julkilausunu, mikä katsotaan olevan ne suurimmat uhkatekijät Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Paljon se näkyy myös totta kai alueosaston työssä. Myös sitä kautta, et me ollaan fyysisesti, toimitaan siinä rajapinnassa. Ja ollaan toimittu jo pitkään ennen kuin raja meni kiinni, niin me ollaan oltu siellä. Ja täytyy muistaa, et on ollu paljon sitä Suomen ja Venäjän välistä yhteistyötä ja ihmiset on liikkuneet vapaasti ja solmineet erilaisia suhteita ja tehneet yhdessä asioita. Tää näkyy vieläkin, vaikka raja on kiinni, niin sitä ei pidä unohtaa, että asiat on loppunu siihen.

Kari: Itä-Suomessa varsinkin Venäjän rajaliikenne on näkynyt normaaliaikana. Nyt tietenkin eletään aikaa, että raja on ollut kiinni. Mutta kyllähän Itä-Suomi on selkeästi alue, jossa venäläisyys näkyy voimakkaammin. On paljon mökkiläisiä ja loma-asujia ja muuten. Sitten myöskin ihmiset käyvät Suomen puolella töissä. Ei voi olla näkemättä näitä Venäjän pitkiä kilpiä niin sanotusti Itä-Suomen kaupungeissa. Et nyt tietysti vähemmän, mutta yhteistyöhän on varmasti ollu tähänkin asti luontevaa ja toivottavasti jatkossakin sitten asiat normalisoituisivat.

Veli-Pekka Kivimäki: Nyt tätä nauhotetaan tammikuun alkupuolella 2024, niin mites tämä rajatilanne, tämä sulku, on nyt käytännössä muuttanu sitä tilannetta siellä alueella? Että miten se näkyy sitten tämä sulku käytännössä siellä?

Kari: No juuri niin, että liikenne on, niin tavaran, kun ihmisten osalta täysin pysähdyksissä. No joo, Vainikkalasta nyt tavarajunia jonkin verran tulee, mutta niihinhän me emme taas sitten kiinnitä niinkään huomiota, kun tähän matkustajaliikenteeseen. Suurin osa matkustajaliikenteestähän on täysin meidän näkökulmasta viatonta, mutta aina jokaisessa rajaliikentees täytyy huomioida myös kaikenlainen rikollinen toiminta ja myös sitten Suomen kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvaa terrorismiuhka tai tiedustuksellinen tulokulma.

Veli-Pekka Kivimäki: Tää varmaan vaatii sitten myöskin viranomaisyhteistyötä tähän kysymykseen vielä?

Kari: Kyllä. Niin kuin aiemmin tuossa juuri mainitsin sen, että viranomaisyhteistyö on Suomessa hyvällä mallilla ja meidän tärkeimmät kumppanit on paikallispoliisi, Rajavartiosto ja Puolustusvoimat, Tulli tässä rajaliikenneasiassa.

Teemu Liikkanen: Mä tässä ehkä kiinnittäisin huomiota myös tuohon muuttuneeseen tilanteeseen sinänsä, että ollaan Natossa ja meil on nyt aika strategisesti merkittävä alue tää itäinen Suomi, koska ollaan Nato-rajapinnassa ja Naton ulkorajalla. Ja niinku tossa aikaisemmin totesin, siel on paljon tapahtunu jo ennen tämän rajan kiinni laittamista. On tärkeitä asioita meille nyt huomioida, et miten se tilanne, miten ne suhteet näyttäytyy täl hetkel. Mitä silloin on solmittu tai ne yhteistyöt, mitä on silloin tehty, niin tätä myös tarkastella. Ja ihan niinku Kari tossa totes, niin tehdään kyllä tosi tiivistä yhteistyötä niin tässäkin asiassa ku aikasemmin ja kaikissa muissakin. Meillä on se voimavara tuolla alueella mun mielestä, et me ollaan aina oltu hyviä tekee yhteistyötä. Ehkä se on osittain sitäkin, et tietystä resurssiin liittyvistä asioista siel on viranomaisten pitänytkin löytää ne keinot tehdä yhdessä ja välittää sitä tietoa, jollon me ollaan tehokkaampia.

Hannamiina Tanninen: Tämä on tietysti vähän herkkä kysymys, mutta me emme aristele tunteita herättävienkään asioiden käsittelyä täällä Supodissa. Joten kysyisinkin teidän asiantuntija-arviotanne siitä, että miten eri jääkiekko- ja jalkapallojoukkueiden kannatus näkyy Suojelupoliisin alueyksiköissä? Mikä on suosituin joukkue ja miksi se on KuPS eli Kuopion Palloseura?

Teemu Liikkanen: Aika kova väite tää viimonen. Kyllähän se näkyy meillä. Se on mun mielestä näkyny koko sen ajan, kun oon ollu ja mun mielestä se on tosi tervetullutta. Eli tietyllä tavalla pitää sitä omaa maakuntaa tai aluetta yllä ja yksi tapa siihen on sitten se joukkueet. Kyllä meillä tuolla meidän palavereissa välillä näistä asioista keskustellaan ja varsinkin silloin, kun se oman alueen joukkue menestyy, niin silloin se nousee. Mut kyl mä näen osastopäällikkönä, et siellä myös sitten muut yksiköt hyvin tiputtelee sit myös niin sanottuun vastapalloon sit näille, ketkä siellä pääsee vähän suutaan soittelemaan. Mut eikö me Kari nähä tää niin, et meijän joukkue on kumminkin toi Suomi, maajoukkue ja Leijonat. Eli kyllä me edustetaan lähes koko Suomea, niin kyl mä tähän sen vastaisin. Mut mitäs Kari?

Kari: Mä oon samaa mieltä, että kyl Leijona-tiimi on meidän joukkue.

Hannamiina Tanninen: Ja varmasti nyt kun Leijonat on mainittu, niin varmasti myös Huuhkajat ja -?

Teemu Liikkanen: Joo, näin mä sanon, maajoukkueet tietysti. Leijona oli yksi esimerkki tossa, mut kyl me nyt maajoukkueen puolesta liputetaan. Keskenään sitten kinastellaan noista pienemmistä joukkueista, et kuka siellä paras on. Ja onneks se vaihtelee, että kaikki pääsee ääneen.

Hannamiina Tanninen: Et pudotuspelien lähestyessä lajissa kuin lajissa alkaa tiiviimpi keskustelu.

Teemu Liikkanen: Se on just näin. Meilläkin tossa meidän työporukassa on entisiä urheilijoita ja on entisiä jääkiekkoilijoita, niin se tuo sitä tunnetta ja latausta aina enemmin. Silloin kun se pysyy oikeassa mittakaavassa, ni mun mielestä se on ihan tosi hyvä juttu.

Veli-Pekka Kivimäki: Pöllöhän on monessa maassa myös tiedustelun maskottieläi, niin mun mielestä nää Huuhkajat sopii erittäin hyvin siihen teemaan myös. Mut me ollaan kysytty aina vierailta täällä tarinoita, mitä ei muualta kuule. Idässäkin varmaan tapahtuu kaikenlaista, niin oiskohan Karilla jotain kerrottavaa, mitä ei muualta kuule?

Kari: Semmonen tapaus muistuu historiasta mieleen, meillä tulee tietysti julmettomasti noita kilometrejä vuodessa ja luotetaan aina tietysti kollegan harkintakykyyn ja pyrkimyksiin. Niin Helsingistä autokunta lähti kohti pohjoista ja sit tos Lahden paikkeilla tehtiin turvallisuustankkaus, että varmasti päästään perille. Kuski sitten tietysti tohevasti lähti jatkaan matkaa huoltoasemalta. Sitten kollegat kävi vähän ihmettelee ajon tarkotusta, kun huomattiinki että auto kiitää julmetonta nopeutta takaisin Helsingin suuntaan. Mutta tietenkin sen verran ain pitää olla pirullinen kollegoille, ettei heti kerrota. Mut sitten kohteliaasti kysytään, että ihan oikeasti mihin me nyt ollaan menossa. No totta kai sinne, mihin sovittiin. Mut kun sun keula osoittaa takaisin Helsinkiin, että unohtuks meiltä jotain. Mut tälle jutulle on tietysti hymyilty ja naurettu, mutta ku tosissaan ollaan tehtävillä, niin silloin tällästäkin saattaa sattua.

Veli-Pekka Kivimäki: Tarina taitaa olla viraston muistissa ja kilometrejäkin jo tullu vähän välillä lisää, että kuinka pitkälle ehdittiin ennen kuin käännyttiin.

Kari: No tästä on monta versiota.

Veli-Pekka Kivimäki: Mites Teemu, onko sullakin tarina kerrottavaks meille?

Teemu Liikkanen: Mä voisin heittää tähän semmosen tarinan, missä nyt jouduttiin jonkun verran tiedustelua tekemään. Se tapahtu kyllä ennen mun Suojelupoliisi- uraa. Täst on jo jonkun verran aikaa tästä tapauksesta, sen takii sitä voi tässä ehkä avatakin. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus, eli meillä oli nuori mieshenkilö, joka oli jossain jumissa pää alaspäin. Itse ei osannu kuvailla sen enempää, että missä hän on jumissa. Sen hän pysty sanoo, et jumissa on ja hän ei pysty siellä liikkumaan ja hänellä oli matkapuhelin, josta oli akku loppumassa. Sit siitä alettiin asiaa selvittää ja jouduttiin tekee niin puhelimeen kun vähän muunkinlaista sitten tiedonhankintaa, et mistä tästä on kyse ja missähän tää henkilö vois olla. Alkuun hän itse epäili, et hän ois jonkunlaisessa hissikuilussa jumissa. Se, mihin tää puhelin saatiin sit näillä meidän toimenpiteitä paikantumaan, niin ei ollenkaan siellä alueella ollu hissejä. Alettiin sitte pohtii, että mikä muu paikka se vois olla. Totta kai puhelinyhteys tähän nuoreen mieheen sitte yritettiin pitää, mut pidettiin mielessä se, et hänen akku oli loppumassa. Kauaa meillä ei ollu enää sitte aikaa. Hänen kans sitä keskusteluu käytiin, et missä hän on ollu. Hän oli sen verran humalassa ollu sitte ja baari-illan jälkeen, ni hänellä ei ollu sitä muistikuvaa, että missä hän on nyt oikein kävelly. Me tiedettiin, missä hän asuu ja osattiin sitten myös sitten vähän sitä reittiä kattoo. Jossain vaiheessa tätä etsintäoperaatiota oltiin sitte tämmösen koulun katolla, tais olla viisikerroksinen koulu. Siellä tömisteltiin myös sitte ja otin puhelinyhteyden häneen ja kysyin, et kuuluuko mitään. Sitte kuin sattumankaupalta hän vastas, et hei, nyt jotain töminää kuuluu jostain. Alettiin sitten huutelee ja tekee selvitystyötä siinä. Huomattiin, että siellä oli katolla tämmösiä savuhormeja, missä on semmonen hattu päällä. Sen hattu ja savuhormin väli on varmaan 30 senttii, sanosin. Siitä hän oli sujahtanu pää edellä sinne hormiin ja siellä hän oli sitten. Eihän me sinne mahutti itse millään. Haettiin köysi, heitettiin nuorelle miehelle köysi ja vedettiin sitten nokipoika sieltä ylös. Eli naama oli aika tumma ja musta. Sitten pohdittiin sen jälkeen, kun hänki oli tietysti päihtyneenä siinä, et miten hänet saadaan täältä katolta alas. Tikkailla me ei uskalleta häntä viedä. Siinä tehtiin sitten viranomaisyhteistyötä ja pelastuslaitos paikalle ja tuli tämä heidän pelastuskorinsa sitten ja nostettiin sinne katolle ja nuori mies sieltä pois. Hän ei ite varmaan ihan ees ymmärtänyt. Totta kai tässä nyt on hyvä tästä keskustella ja puhuu, mut niinku et et oli todella vakava tilanne. Hän ei ite sitä varmaan ihan ymmärtänytkään, kuinka vakava tilanne. Mutta totesin hänelle, kun hänet saateltiin sitte kotiin, et nyt lottoaminen kannattaa jättää hetkeks väliin, et siin oli kyllä nyt käytetty onnea ihan tarpeeks. Tämmönen tuli mieleen.

[puheen taustalla musiikkia]

Veli-Pekka Kivimäki: Siinä oli onnistunutta tiedonhankintaa taustalla.

Teemu Liikkanen: Kyllä, onneksi näin.

Veli-Pekka Kivimäki: Kiitos teille molemmille oikein paljon tästä vierailusta, Teemu ja Kari.

Kari: Kiitos kutsusta.

Teemu Liikkanen: Kiitos.

Veli-Pekka Kivimäki: Kiitos kun kuuntelit Supodia. Jos jokin jäi askarruttamaan tai haluat lähettää meille palautetta, voit lähettää viestiä osoitteeseen [email protected]. Voit lähettää kysymyksiä myös Suojelupoliisin Instagram tilillä.

[musiikkia]