Mikä ihmeen tiedustelupalvelu? – Supo muutoksessa

Äänitteen kesto: 30 min

[alkumusiikki puheen taustalla]

Hannamiina Tanninen: Tervetuloa Supodiin. Tässä podcastissa keskustellaan tiedustelusta ja Suojelupoliisin toiminnasta. Minun nimeni on Hannamiina Tanninen –

Veli-Pekka Kivimäki: Ja minä olen Veli-Pekka Kivimäki.

Hannamiina Tanninen: Luvassa on tarinoita, joita et muualta kuule. Tänään puhumme tiedustelusta. Supo on ollut tätä nauhoittaessa yli neljän vuoden ajan tiedustelupalvelu. Käymme läpi, mitä tiedustelu oikeastaan tarkoittaa ja mikä Supossa on muuttunut. Tätä kaikkea meille ovat selittämässä esikuntapäällikkö ja Supodin entinen juontaja Saana Nilsson. Saana, miltä nyt tuntuu olla toisella puolella mikrofonia täällä studiossa?

Saana Nilsson: Tosi kivalta. Mun mielestä on mahtavaa olla Supon virallinen. selittäjä. Et mä oon valmis selittämään nyt kaikenlaisii asioita.

Veli-Pekka Kivimäki: Erinomaista. Meillä on toisena vieraana täällä pitkän uran tiedustelumaailmassa tehnyt Peter, tervetuloa.

Peter: Heipä hei.

Veli-Pekka Kivimäki: Supolla on pitkä historia. Vuosi 2019 oli erittäin merkittävä vuosi, koska silloin voimaan astui tiedustelulait, joiden myötä Suposta tuli turvallisuuspalvelun lisäksi myös tiedustelupalvelu. Eli Supolle tuli uusia tehtäviä. Mikä nyt on oikeastaan muuttunut, kun Supo on tiedustelupalvelu?

Saana Nilsson: No mä voin aloittaa tän selittämisen ja papattamisen. Peter kato sitten, sä voit heitellä mua kynällä tai jollain kumilla, jos tää jatkuu liian pitkään. Ehkä aluks vaan pari sanaa lainsäädännöstä. Mä en tiiä, et onks se kauheen mielenkiintosta kuuntelijoille selittää sitä hirveen pitkällisesti. Mutta se olennaisin muutos, mikä silloin 2019 tuli, ku me saatiin nää tiedustelulait, niin tiedustelumenetelmien käyttötarkotukseksi tuli kansallisen turvallisuuden suojaaminen. Eli aiemmin me voitiin tehdä salaista tiedonhankintaa vaan, jos epäiltiin konkreettista rikosta. Toi oli ehkä mun mielestä se kaikkein olennaisin lainsäädännön muutos. Sit tuli myös, me saatiin toimivaltuudet ulkomaille ja tietoliikennetiedustelu tuli myös meijän työkalupakkiin. Noi oli ehkä lainsäädännön osalta. Mutta mun mielestä vielä olennaisempaa ku tää lainsäädäntö, on se meidän uusi tiedustelurooli ja sen kokonaan sen meijän työn ja sen työn tekemisen toimintalogiikan ja ajattelutavan muutos. Eli mä en tiedä, haluutsä Peter sanoo jotain väliin, vai jatkanks mä vielä tästä?

Peter: Niin, mä näkisin sen muutoksen myös siinä, että yhteiskunnalta ja valtiojohdolta on tullut ajatus siitä, et tarvitaan siviilitiedustelua nykyisen päätöksenteon tueksi. Ehkä näin työntekijänä se myös tarkoittaa sitä, että lainsäädäntö suojaa myös mua ja mun toimintaa, mitä mä teen tiedustelutoiminnassa. 

Saana Nilsson: Totta. Ja ehkä jos vielä kuvaa sitä, et aiemmin me oltiin turvallisuuspalvelu. Eli meijän työtä oli tavallaan reagoida erilaisiin herätteisiin tai vihjeisiin ja me lähettiin sit niitä priorisoimaan ja selvittämään. Niin nyt täs tiedustelussa, just niinku sä toit esille, ni siel on ne asiakkaat ja on niitä tiedustelullisia tarpeita, joita me sit lähetään selvittämään. Eli se on enemmän proaktiivista se toiminta siin tiedusteluroolissa. Mitä mieltä sä oot? Mä mietin jotenki tätä, et turvallisuuspalvelu ja tiedustelupalvelu, et miten sitä kuvais. Niin jos on kattonu yhtään jenkkisarjoja, niin eiks se oo vähän sama ku että meil on CIA ja FBI samassa paketissa?

Peter: Joo, se kuvastaa aika hyvin sitä kokonaisuutta. Ja toimialallahan on käytössä tämmöstä, sanoisko sitä nyt sitten jargoniksi, mutta tämmösiä sisäpalvelusta, eli turvallisuustiedustelu toimii enemmän ehkä kotimaan sisällä ja tiedustelupalvelu katsoo sitten ulospäin rajojen ulkopuolelle. Joskus hyvinkin kauas.

Veli-Pekka Kivimäki: Tosiaan näähän on järjestelty eri tavoin eri maissa. Joissain maissa nää on erilliset nää turvallisuus- ja tiedustelupalvelut ja joissain maissa sitten taas yhdessä. Että Pohjoismaissakin meillä on erilaisia malleja käytössä.

Saana Nilsson: Mut ylipäätään must tuntuu, et tää on ollu tosi iso muutos. Ja ku meil on ihmisiä, joilla on pitkiä työuria, niin tavallaan se enemmän turvallisuuspalvelutoiminta, meil on siitä tosi vankat perinteet vastatiedustelun ja terrorismin torjunnan osalta. Ni se jotenki tulee meiltä selkärangasta. Mut sit se, et miten me ollaan saatu asemoituu itsemme ja osan organisaatiosta myös siihen asentoon et me tehään tiedustelua, niin siin on ollu jumppaamista ja se on yhä osin vielä kesken. Ainakin mun mielestä.

Hannamiina Tanninen: Saana, olet tehnyt todella pitkän Supo-uran ja olet ollut aitiopaikalla rakentamassa Suposta tiedustelupalvelua. Miltä tämä monta vuotta kestänyt muutos on näyttänyt noin supolaisen näkökulmasta?

Saana Nilsson: Silloin ku mä ite alotin, Supossa oli joku 200 työntekijää ja nyt meitä on semmonen 550. Et mun mielestä erityisesti nää uudet supolaiset on ollu rakentamassa siitä uudenlaista Suojelupoliisii. Ja kyse ei oo siitä, että tää nykyinen organisaatio ois jotenki parempi ku entinen. Tai jotenki et niitä tarttis edes vertailla keskenään, sitä, et millanen organisaatio Suojelupoliisi oli 15 tai 20 vuotta sitte. Et mun mielestä ne on kaksi eri asiaa, et niitä ei voi ees verrata keskenään. Me ollaan saatu siis uusia ihmisiä tänne ja meil on tullu uudenlaista tekemistä. Se on mun mielestä mahdollistanu tehokkaamman ja ammattimaisemman tekemisen. Ja sen, et me ollaan voitu erikoistuu eri tavalla kuin aiemmin. Et nyt meil on, sen lisäks et meil on dekkareita, ni meil on erilaisii erityisosaajia. Psykologeja, graafikoita, ICT-osaajia, sellasii ammattiryhmii, mitä tääl ei ees aiemmin ollu. Ja me ollaan silti yhä tosi pieni virasto, jos miettii kansainvälisesti vertaillen. Mun mielestä hyvä esimerkki tai sen muistaa jotenki joka kerta, kun menee tapaamaan jotain isoa kansainvälistä kumppania. He marssittaa sitte, jos teemana on vaikka proliferaatio, ni pöydän toiselle puolelle tulee 15 tyyppii ja sitte sä oot kahestaan sen sun kollegan kanssa. Sit vaihtuu teema ja se on vaikka Venäjä. Ja sitte sielt tulee uudet 15 tai 20 tyyppii ja te istutte yhä kahestaan. Ja sit tulee seuraava teema, joka on sitte joku muu ja sä istut yhä sen sun kollegan kans kahestaan ja sinne marssitetaan taas joku 10–20 asiantuntijaa. Et jotenki me ollaan pystytty erikoistumaan, mut mun mielest se on myös meijän vahvuus, se, että me ollaan juuri tän kokonen toimija. Koska sitte meillä ihmiset hahmottaa paljon paremmin laajoja kokonaisuuksia. Et sen mä oon huomannut tos kansainvälisessä yhteistyössä.

Veli-Pekka Kivimäki: Peter, ku sä oot toiminu aikasemmin sotilastiedustelun parissa, niin miten sä kuvailisit, et miten tää Supon tekemä siviilitiedustelu eroo sotilastiedustelusta?

Peter: Sotilastiedustelu jo nimensä mukaisesti keskittyy enemmän sotilaallisiin uhkiin. Toimintatavaltaan siellä ollaan enemmän siinä sodanaikasessa tilanteessa tai hyvinkin valmistautumassa sellasiin tilanteisiin. Tämmöstä sotaharjottelua, tiedustelu osallistuu siihen laajasti ja usein itekki oon niissä tullu istuneeksi. Varautumista ja kouluttamista on enemmän kuin siviilitiedustelupuolella. Siviilitiedustelu taas keskittyy laajemmin muihinkin uhkakuviin kuin sotilaspuolella. Meillä on vähän samoja teemoja jossain, missä me tehdään yhteistyötäkin. Mutta et siviilitiedustelussa se uhkakuva on epäselvempi ja sitä pitää huomioida monesta eri näkökulmasta sitten. Ja tietenkin sotilastiedustelussa on enemmän sotilaita kun meillä töissä ja osalla on univormutkin päällä.

Hannamiina Tanninen: Puhuitte tossa aikasemmin operatiivisista kyvyistä ja asioiden tekemisestä muullaki ku teorian tasolla, niin siihen tarvitaan valtuuksia. Ja juuri näiden tiedustelulakien myötä Supo sai uusia valtuuksia. Eli ensinnäki mitä näillä valtuuksilla tarkoitetaan ja toisekseen onko niistä ollut hyötyä?

Saana Nilsson: Ehkä merkittävin muutos, mikä mulla tulee mieleen, joka liittyy näihin tiedusteluvaltuuksiin ja menetelmiin, on se, et me päästään asioihin kiinni varhaisemmassa vaiheessa ku aiemmin. Et kun meijän tehtävä on ennakoida sitä, et mitä tulee tapahtumaan seuraavaks, niin se on helpompaa nyt tän uuden lainsäädännön jälkeisessä ajassa. Mutta mä mietin tohon, et mikä vois olla hyvä esimerkki, niin kyl tosi tärkeetä on se, et me ollaan saatu toimivaltuudet myös ulkomaille. Et kaikki hahmottaa sen, et uhkat, joista me ollaan nyt kiinnostuttu, on ne sitte terrorismiin liittyviä tai valtiollisiin toimijoihin, Venäjään, Kiinaan, niin nää uhkat ylittää valtiorajat. Aiemmin me tietenkin tehtiin myös kansainvälistä yhteistyötä tosi paljon. Mutta nyt me voidaan hankkii tietoa erityisesti Suojelupoliisin tarpeisiin. Et jos aiemmin me saatiin sivuosumia, jonkun kansainvälisen kumppanin tietoja vähän niinku sillee sivuosumana, koska kaikki kuitenkin miettii sitä omaa tiedusteluaan ja sitä omaa valtiojohtoaan, niin sen sijaan, että he miettis siinä Suomen etua, niin nyt se ero, mikä on sitte tällä hetkellä, jos mietitään vaikka meijän kansainvälistä toimintaa ja ulkomaantiedustelua, nyt me voidaan hankkia sitä tietoo täysin meidän omista lähtökohdista. Et toi on mun mielestä yks iso ja merkittävä etu ja asia, joka on muuttunu. Tuleeks sul Peter jotain viel mieleen?

Peter: No mä aattelen sillä tavalla, et siviilitiedustelun tehtäväkenttäänhän kuuluu myös kun toisen maan valtiojohdon toiminta. Ja jos ajatellaan, että mikä tiedustelutieto on hyödyllistä, niin sehän on tieto, mikä kertoo jostakin tulevasta. Ja nyt meillä on mahdollisuus tiedustella jopa toisen valtiojohdon suunnitelmia ja ajatuksia, mitä mahollisesti ollaan tekemässä. Tämmönen tieto on hyvin arvokast tiedustelutietoo, joka on myöskin järkevää kerätä ja sitä kautta saadaan riittäviä varotusaikoja esimerkiks siihen, että pystytään tekee vastatoimia, jos jotaki saadaan selville. Tää on mun mielestä hyvin tärkeä ja nää ei ihan usein löydy sitten suorastaan uutisia tai sanomalehtiä seuraamalla. Et siinä kyl tarvitaan jotain muitakin keinoja siihen seurantaan. Ja toinen oikeastaan on se, että vaikka saatas selville suunnitelmia, niin seuraava kysymys on heti, että miten nämä suunnitelmat etenevät käytännössä. Siinä hyvinkin paljon tarvitaan tiedustelumenetelmiä selvittämään, että mitä oikeasti sit tapahtuu. Vaikka valtiojohdon tietty tahto on jotakin, niin käykö se todellisuudessa niin niinku halutaan.

Veli-Pekka Kivimäki: Tätä on vähän sivuttu nyt täs keskustelus jo, mutta jos sen tiivistää viel että miksi tätä tehdään esim. meillä tätä tiedusteluu, niin mikä se on se arvo, mitä tällä saadaan?

Saana Nilsson: No mun mielestä Suomen ja suomalaisten turvaamiseksi ja valtiojohdon päätöksenteon tueksi. Et me tiedustellaan, jotta meijän päättäjät pystyy tekemään parempia päätöksiä. Ja siinä niiden päätösten taustalla kuitenkin mietitään aina sitä, että Suomi ja suomalaiset on turvassa. Mun mielestä noin.

Peter: Valtionjohto ei yleensä pidä yllätyksistä, ei välttämättä edes positiivisista. Et meidän palvelun tehtävä on antaa niitä ennakkotietoja niin, että niitä yllätyksiä ei syntyisi ainakaan hirvittävästi.

Saana Nilsson: Niin sä sanoit mun mielestä jossain yhteydes hyvin, että tiedustelun tehtävä on ostaa aikaa, vai miten sä sanoit.

Peter: Niin, että riittävät vastatoimenpiteet pystytään käynnistämään. Niihin saattaa joskus mennä kauankin aikaa. Oikeastaan jos tämmöinen tiedustelutieto tuodaan, niin siinähän pitäs samassa yhteydessä jotenki antaa semmoset tiedot, että valtiojohto tai muut päättäjät pystyy edes priorisoimaan, jos samaan aikaan vastaava joku muukin tieto tullu, että tämmöinenkin vaara on tulossa nyt jostakin tai tämmönen uhka. Siinä on aika monimutkasia elementtejä siinä uhkakuvan luomisessa ja siitä varoittamisesta. Jos tiedusteluhistoria tutkii, niin nehän ei aina onnistu myöskään ne ennakkovaroitukset. Et tavallaan tiedustelupalvelu on saattanut saada tiedot jo valmiiksi, jopa ymmärtänykin, mistä on kysymys, mut sit ehkä jakeluvaiheessa on saattanu käydä pieni virhe, et ei oo menny oikeille ihmisille tai oikealle taholle tiedoks tämmönen. Näitähän esimerkkejä toki löytyy aina vain ulkomailta, ettei koskaan sieltä maasta, missä ollaan.

Hannamiina Tanninen: Yleensä kun supolaisia näkee televisiossa tai radiossa tai muualla, niin yleensä on kyse jostain negatiivisesta tai vakavasta asiasta ja sitten joko varoitellaan jostain uhasta tai arvioidaan sitä uhkaa. Eli kuten tästäkin keskustelusta on huomattu, niin sana uhka vilisee supolaisten puheessa aika usein. Millaisia asioita niillä uhilla arvioidaan ja miten niitä uhka-arvioita tehdään?

Peter: Tämmöset uhkamallit, ne on, kuten itekin sanoit, hyvin yleisiä julkisuudessa. Oikeastaan melkein päivittäin ku mäki kävelen tosta lehtiständin ohi, ni mä löydän uuden uhkan sieltä, mistä pitäisi olla huolissaan. Uhkakuvat perustuu aina ainakin osittain mielikuvitukseen. Eli ne perustuu johonkin tulevaan ajatukseen, et tietyt elementit ku on ilmassa, ni saattaa tapahtua jotakin pahaa. Nää nyt jostain syystä on hyvin suosittuja julkisuudessa. Niitä on paljon ja mä näkisin myöskin Supo yhtenä tehtävänä olla et kertoo niistä uhkakuvista, et mitkä on realistisia ja mitkä ei ehkä ole niin realistisia. Se on hyvin mielenkiintoista tutkia niitä, minkälaisia uhkakuvia minäkin vuosina tai vuosikymmeninä on pyöriny eri puolilla maailmaa. Norjassa ollaan huolestuttu oligarkkien huvijahtien tekemistä tiedustelusta. Ruotsista mä muistan tämmösen vanhan tapauksen 80-luvulta, jossa puhuttiin maalla liikkuvista sukellusveneistä. Osoittautu, että tää oli tämmönen ajatus, et Neuvostoliitto tiedustelee rekka-autoilla varuskuntien lähellä jotakin. Et se rekka-auto on täynnä ihmisiä kuuntelemassa jotakin tietoja. Mä olin vähän tietenkin yllättyny, että näähän vastaavat uhkakuvat myös välähtelee silloin tällöin Suomessa. Ruotsissa oli myös 80-luvulla liikkeellä tarina, että on venäläinen taulukauppias, joka ilmestyy lentäjien oville ja kyselee asioita ja siitä nähdään, et siin on jonkinlainen tiedustelun uhkakuva. Samat taulukauppiaat on ollu liikenteessä tarinoiden perusteella myös Suomessa 90-luvulla. Ja muistaakseni Puolassakin niitä tais olla. Ja ihan uusimmat jutut tais olla ihan 2020 tai joskus, et ihan äskettäin tämä sama uhkakuva toistuu. Uhkakuvissa myös toimii ilmiö, et fakta ja fiktio menee välillä vähän sekasin. Niin kun mä puhun siitä mielikuvituksen merkityksestä siinä arviossa, niin toisaalta joskus tuntuu, vois sanoo näin, et kaikki vaikka Ilkka Remeksen esittämät uhkakuvat ovat mahdollisia. Mutta kun tiedustelupalvelu sanoo, et joku on mahdollinen, niin se on yhtä mahdollinen kuin vaikkapa lottovoitto. Että kyllä se mahdollinen on, mutta epätodennäköinen, et joku ilmiö tapahtuu. Niinpä mä näkisin, et tiedustelupalvelun tulee tehdä uhkamallien kanssa vähän syvällisempää työtä ja pohtia sitä, että mikä sen uhan aiheuttajan kyky tai tahto on tällä hetkellä. Onko heillä esimerkiks kyky tehdä tämmöst ilmiötä ja osuuko se johonki tahtoon, mitä halutaan tehdä. Et mitä tällä toiminnalla esimerkiks halutaan laajemmin saavuttaa. Koska kaikella toiminnalla on jokin päämäärä. Toisaalta joskushan me havaitaan myös semmosta, et ei ole päämäärä, et se on sähläystä. Mutta että joku on joskus antanut tehtäväksi jollekin tehdä jotakin, tiedustelupalvelulle tai tämmöselle. Silloin me yritetään arvioida myös sitä, et mikä tässä mahdollisesti on ollut suunnitelmana tässä koko toiminnassa, ku saadaan yksittäishavainto. Sit ehkä vois sanoo, että uhkakuvissa pitäis myös aina pohtii sitäki, et onko se kuviteltu vastustaja todellisuudessa täysin vapaa byrokratiasta ja he ovat täysin varustettu ammattitaitoisella henkilökunnalla, joka onnistuu kaikissa mahdollisissa tehtävissä. Ja minkälaiset mahdolliset tuhot tämmösestä uhkakuvast sitten lopulta olis. On olemassa paljon uhkakuvia, jotka itseäkin pitää hereillä, mut niistä aika harva lopulta on julkisuudessa näkyvissä. Niistähän ei tietenkään oo mitenkään järkevä sanookaan kauheesti julkisuuteen, koska ne omat haavoittuvuudet lienee syytäkin pitää salassa yhteiskuntatasolla. Mä toistan vielä sen, että mä näkisin, et tiedustelupalvelun tehtävä on asettaa se uhkakuva, mikä ikinä on. Meillehän tulee myös semmosia tehtäviä et julkisuudessa on ollut joku uhkakuva ja siitä kysytään sitten, että mitä on Supon kanta tähän asiaan. Silloin me yritetään asettaa se siihen mittakaavaan, et onks tää realistinen uhkakuva, onks tällä merkittävä vaikutus kansalliseen turvallisuuteen vai ei.

Saana Nilsson: Tost mä oisin just kysynykki, et mitä mieltä te ootte. Jotenki välillä tulee sellainen tunne, et on kaikenlaisia uhkakuvia ja skenaarioita ja sitten monesti ne maustetaan ja höystetään tosi raflaaviksi. Ja sit etitään sitä, et no voisko Supo nyt vahvistaa tän tai ton uhkan ja jotenki haetaan sitä Supon vahvistusta. Sit mä nään, et meijän rooliin kuuluu myös se, et me annetaan se meijän oma arvio ja siitä ei voi tavallaan tilata. Vaan et se tehdään täällä ja se perustuu niihin lähteisiin ja menetelmiin, jota me voidaan käyttää. Et tavallaan tarvittaessa meidän pitää myös toimii rauhottelevana ja vakauttavana toimijana. Et jotenki välillä must tuntuu, et lähtee vähän laukalle jotkut jotkut havainnot ja uhkakuvat.

Peter: Kyllä. Ja sit siin vähän niinku itse tutkijana tietenkin vähän hirvittää välillä sanoo, et tässä ei ole mitään uhkaa. Kun aina se mahdollisuus tietenkin on, että tiedustelu ei aina havaitse kaikkea. Ei me pystytä aina ehkä ihan selittää kaikkia meidän havaintoja, mut toisaalta mä haastan myös semmosella ajattelulla, et onhan täällä maailmas paljon asioita, joita ei pystytä selittämään 100-prosenttisesti. Meillä tapahtuu henkirikoksii, joiden motivaatio jää kokonaan auki, et mikä motiivi tässä toiminnassa on ollu. Ja me hyväksytään se yhteiskunnas laajasti, et meil on asioita, joista me emme tiedä ja on epävarmuutta. Se on se, missä täs tiedustelussa joutuu, jos verrataan akateemisen tutkimukseen, niin joo, meil on tietynlaisia erilaisuuksii. Meijän ei tarvi kertoo meidän tutkimusmenetelmiä julkisuudes tai yleensä raportoinnissa me ei kerrota kaikkia meidän lähteitä. Mut sit tää epävarmuus on semmonen elementti täs tutkijantyössä, joka on ehkä vähän jännittävä, sanoisin. Että se on aina semmonen, että nähdäänkö me kaikki ja me joudutaan tekee ehkä analyysi sen perusteella, mitä meil nyt sattumalta on tästä havainnosta tai täst ilmiöstä. Ja se on kyl semmonen, joka joskus vähän sit tietenkin hirvittää. Mut toisaalta asiat myös muuttuu. Että joku, mitä me ollaan arvioitu kaksi vuotta sitten, on voinu muuttua, jos tilanne on erilainen ja me ollaan saatu esimerkiks havaintoja, että tää ilmiö on muuttumassa huonompaan suuntaan.

Veli-Pekka Kivimäki: Kun noista uhkista puhutaan vielä, niin vois sen sanoa, että tiedustelupalveluthan toimii todennäköisyyksien kanssa. Että niitä uhkia laitetaan jonkin näköiseen järjestykseen sen perusteella, että mikä on todennäköisempää ja mikä on epätodennäköisempää. Arviotkin aina heijastelee sitä, että puhutaan siitä, et joku on erittäin epätodennäköistä tai todennäköistä tai erittäin todennäköistä. Että se on se, mitä sitten pyritään selkiyttämään päätöksentekijöillekin raportoinnin kautta näitä uhkia, että mikä on mitä.

Peter: Ja mainittakoon vielä, et kyllähän me sitä harkitaan myös, et onks se vakava uhka. Että se löytyy lainsäädännöstäkin se, että me ei voida käyttää niitä menetelmiä muuta kun vakaviin tilanteisiin. Eli yksittäinen ihminen, joka on sitä mieltä, että ei tykkää vaikka tästä hallituksesta ja heittelee kiviä tuolla torilla, ni ei mahdollista kyllä sitä, että me sanotaan häntä vakavaks uhkaks meidän turvallisuudelle.

Veli-Pekka Kivimäki: Nyt kun puhutaan tästä Suojelupoliisin toiminnasta ja näistä arviosta vielä ja tiedustelutoiminnasta, ni minkälaisella aikavälillä Suojelupoliisi asioita tarkastelee?

Peter: Tietenkin tulevaisuuteen katsotaan. Et tiedusteluhan ei saa olla tämän hetken historian kertomista. Mä voisin kertoa omalta uralta kuvaavan tarinan siitä, että aikasemmin tiedustelupalvelun tehtävä oli kertoa vähän, et mitä maailmalla tapahtuu, koska uutisia ei tullu niin helposti. Joskus tuossa 2000-luvun alkupuolella rupes nousemaan tilanteita, et ku mennään briiffaamaan asiakasta, niin asiakas sanoo, et mä oon lukenu ton jutun jo ja mä tiedän ton. Et kertokaa lisää tulevaisuuteen liittyviä, et mitä täst voisi tapahtua ja miten tää asetetaan, jos se asetetaan kokonaan kontekstin, et mitä tämä tarkoittaa tämä asia. Eli kyllä meillä lähdetään siitä, että se pitää olla tulevaisuutta kuvaavaa tämmösen hyödyllisen tiedustelutiedon. Muutama vuos on ihan käytettävis olevaa aikaa, katsoo pari vuotta eteenpäin. Joku sota on tosi vaikee, se on kaoottinen elementti, sitä on todella vaikea ennustaa edes karkeesti. Mut me voidaan kuitenki skenaariotyöskentelyn avulla ajatella kumpiakin vaihtoehtoa, et tämä sota päättyy vaikka näin tai näin tai näin. Ja niitähän me ollaan myös julkaistu. Sit tietenkin tiedustelutoiminnassa pitää olla niin, että aikaa vastatoimille on riittävästi. Eli sit se pitää riittävän nopeasti saada myös eteenpäin se tiedustelutietojen tarkastelu.

Hannamiina Tanninen: Te mainitsitte noissa vastauksissa useampaan kertaan, että autetaan valtionjohtoa. Mutta kenelle tarkalleen supolaisten tuottama tiedustelutieto sitten päätyy ja miten sitä käytetään?

Saana Nilsson: No meillä on tosi laaja asiakaskunta. Et valtiojohto on se tärkein, siel on presidentti, pääministeri, ministerit. Mut sen lisäks myös turvallisuusviranomaiset, muut viranomaiset myös laajemmin, koska nää asiat leikkaa koko yhteiskunnan. Et ne ei vaan tavallaan oo siinä turvallisuussektorilla, niin laajasti viranomaiset. Sit myös yritykset, kunnat, kaupungit, yliopistot. Me yritetään räätälöidä sitä tietoo aina sit sen asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Kansainväliset kumppanit on myös tosi tärkee meijän ei nyt ehkä suoraan asiakastaho, mutta kumppani. Tai paljon on näit kv-kumppaneita ja siihen liittyy se kaupankäynti, että pitää kokee, et molemmat osapuolet hyötyy siitä yhteistyöstä. Sit myös jos miettii laajemmin, niin kyl mä näen kaikki tän podcastin ja Supon näkymisen somessa myös asiakkuustyönä. Et yritetään eri foorumeil kertoo siitä, mitä me tehdään, et myös kansalaiset on siellä asiakkaina, jos miettii laajasti.

Peter: Siinä oli kaikki, ihan kaikki oli siinä. 

Hannamiina Tanninen: Meidän slogan-nimen mukaisesti Supodi on podcasti, jossa on tarinoita, joita et muualta kuule. Kysymme joka jakson lopussa meidän vierailtamme, että olisiko teillä jotain tarinoita, joita ei muualta kuule. Mä luulen, että teillä on sellaisia. Eli minkälaisia tarinoita teillä on, mitä ei ole vielä muualla kuultu?

Peter: Mä voin kertoa tiedustelutarinan. Tää ei oo kauheen onnistuminen, mut tää kohdistuu lähinnä itseeni, joten mä luulen, et mä voin jakaa tän tarinan. Koska tää on tiedustelutarina, mä joudun vähän peittelee täst tiettyjä yksityiskohtia, mut tän koko tarinan juoni kyllä varmasti tulee ilmi. Vuosia sitten, ja kun mä sanon noin, niin se voi olla vaikka 10 tai 15 vuotta, mä olin mukana hyvin pienessä projektissa, jossa rakennettiin jotakin, mitä mä sanoisin sanalla sensori. Se oli pikkuinen projekti verrattuna muihin ja mä olin siinä päällepäsmärinä. Tää johti siihen, et me vietiin laitteita sanotaan nyt vaikka metsään. Me laitettiin ne laitteet sillä tavalla, että siihen ei mikään marjastaja eksy eikä muutenkaan, et se oli sillä tavalla naamioitu sinne. Idea oli, et tää laite on siellä jonkin aikaa ja kerää tietoa siellä ja sitten se käydään hakemassa pois ja tuottaa sitten merkityksellistä tiedustelutietoa valtionjohdolle. No ehkä tää oli vähän kokeellisempi projekti. Sitten mä odottelin sen puolisen vuotta, mitä se laite siellä oli ja sitä lähettiin hakemaan takas. Ilmenikin, että aika pian sen jälkeen, kun se laite oli sinne metsään viety, se oli styroksista tehty, ni sinne oli menny asumaan myyrä. Se oli syöny siihen reiät ja jäljistä päätellen asunu siellä pitkän aikaa. Sotkenu kaikki paikat ja pitäny juhlia kun joku rokkibändi jossakin hotellissa. Ja tietenkin rikkonu sen sensorin ihan täysin. Tässäkään ei vielä ollu kokonaan tämä koko tilanne, vaan tää tuli mulle viestilaitteella tiedoksi, että mun projektissa on myyrä. Oli tämmönen otsikko siinä viestissä. Myyrä tarkoittaa taas tiedustelupalvelun sisällä sellaista ilmiötä, jossa ikään kuin vastustajan tiedustelupalvelu on saanu vakoojan oman tiedustelupalvelun sisälle. Mä kohtalaisittain säikähdin sitä otsikkoa, kattelin, et mikä tää homma on. Sit mä vast tajusin, et eihän tässä projektissa oo kun minä, et miten voi olla mahollista, et täs on myyräkin tässä. Mä jotenkin ajattelin, et miten näin pienes projektissa voi olla vastustajan myyrä sisällä. Kunnes sit ilmeni, et kysymyksessä oli oikee myyrä. Se sitten siellä oli asustellu ja sitä ei löydetty, kuka se oli, se oli vaan tehny ne tuhot. Lopulta sitte kuitenki tarinassa oli onnellinen päätös, että saatiin sitten toiset sensorit ja se koe tehtyä sit lopulta. Valtion rahoja ei tuhlattu tässä, mutta projektin loppuraportti, mä mietin vähän saavutuksia, et oisko pitäny kirjoittaa sitten että annettiin yhelle myyrälle kohtalaisen hieno asunto sinne jonnekin metsään. Mutta se jäi nyt kirjoittamatta ja jäi tiedusteluhistoriaan. Tää on nyt ensimmäinen kerta, kun sitä sanotaan julkisesti, et tämmönen ilmiö on käynyt. 

Veli-Pekka Kivimäki: Myyrä haittasi tiedustelun toimintaa.

Peter: Kyllä, se oli. Mutta mä en oo ihan varma, oliks se vastustajan myyrä vai oliks se semmonen ihan normaali.

Veli-Pekka Kivimäki: Myyräjahti jatkuu siis edelleen.

Peter: Kyllä, se voitais vaikka rekrytoida meille ja käyttää jossaki vastustajan kiusaks.

Saana Nilsson: No mul ei oo yhtä raflaava juttu. Mul tuli mieleen sellanen, että aika usein tiedustelua ja Suojelupoliisii ja myös täällä Suomessa kuvataan kaikis tv-sarjoissa ja elokuvissa ehkä vähän samaan tapaan ku sairaalasarjoissa konsultoidaan lääkäreitä. Niin me ollaan tosi usein mukana tällaisten projektien taustakeskusteluissa ja yritetään auttaa luomaan sit sitä kuvaa mahdollisimman aidoksi. Et mä en tiedä, ehkä se on sit meidän omaa syytä, ku välillä me ihmetellään sitä, et jos kuvataan Suojelupoliisia, niin miten siel on aina niin hämärää ja synkeetä. Niin ehkä me ollaan ite sanottu, et valojen pitää olla pois. Mut mul tuli täst mieleen vaan se, että noilla isoilla kansainvälisil kumppaneilla, esimerkiks CIA:lla, mun mielestä se on ihan julkistakin tietoo toivottavasti, et heil on Entertainment/Hollywood Liaison Officer, joka vastaa siitä, et kaikki yksityiskohdat sit jossain Hollywood-leffoissa, jotka käsittelee tiedusteluu tai vakoiluu, on prikulleen oikein. Niin tää oli vaan multa sellanen nosto myös tonne päällikön suuntaan, et se vois olla mulle seuraava mieluisa homma. Mä voisin tarttuu siihen ja lähtee rakentaa semmost Hollywood liaison-toimintaa tänne seuraavaksi.

Peter: Brittitiedustelulla oli muistaakseni joskus 90-luvulla vielä pienoismallin rakentajia. Sekin kuulostaa aika mukavalta työskentelyltä.

Saana Nilsson: Niin kuulostaa. Vois ostaa muutaman kontillisen tulitikkuja ja lähtee värkkäämään.

[loppumusiikki puheen taustalla]

Peter: Täytyy kyllä sanoa, et Homelandissa, jos siinä on CIA ollu konsultoimassa, niin kännyköiden käyttö kyllä hirvittää. Pelkästään jo katellakin sitä, miten sitä käytetään, miten ne epäturvallisesti käyttävät niitä.

Saana Nilsson: Joo, se on totta. Kaikki ei ehkä, se on ehkä sit vähän sama ku kattoo noit sairaalasarjoja. Joku lääkäri, niin sekin huomaa kaikenlaista.

Peter: Pysäyttäkää Nyqvistissä oli hyvin realistinen kuvaus.

Saana Nilsson: Oli. Siis se on ehkä paras sarja, mitä on ikinä tehty. Ja siis yllättävän lähellä totuudellisuutta.

Peter: Eiköhän tähän kohtaa oo hyvä lopettaa.

Veli-Pekka Kivimäki: Kiitos vierailusta, Saana ja Peter.

Peter: Kiitos.

Saana Nilsson: Kiitos.

Veli-Pekka Kivimäki: Kiitos, kun kuuntelit Supodia. Jos jokin asia jäi askarruttamaan tai haluat lähettää meille palautetta, voit laittaa viestiä osoitteeseen [email protected]. Voit lähettää kysymyksiä myös Suojelupoliisin Instagram-tilille.