”Voiko somea syyttää kaikesta?” - Yhteiskunnan vastakkainasettelut

Äänitteen kesto: 28 minuuttia.

Saana: Saana Nilsson
Jyri: Jyri Rantala
Haastateltavat: Minni ja Ressu 

Saana: 

Tänään jutellaan polarisaatiosta. Ja mä itse luulen, että me saadaan aika helposti kyllä tää jakso täyteen asiaa. Mulla on ainakin paljon ajatuksia mielessä, joista haluan kuulla teidän näkemyksiä, Ressu ja Minni. Moi! Ketäs te ootte? Voitteks te kertoo jotain teidän taustoista? Mitä te teette, edes sen?

Ressu: 

Analysoidaan asioita. Me ollaan molemmat analyytikoita.

Jyri: 

Analysoitteko te puhki niitä?

Ressu: 

Parhaamme mukaan. Mä olen henkilökohtaisesti keskittyny erityisesti terrorismiin liittyviin teemoihin.

Minni: 

Kyllä laaja-alaisesti ja syvällisesti analysoimme. Mä olen Minni ja mun alueella on hybridikysymykset.

Saana: 

Ja tänään me puhutaan siis polarisaatiosta.

Jyri: 

Joo aivan niin, eli vastakkainasettelusta. Siitähän on paljon puhuttu, kuinka vastakkainasettelu on yhteiskunnassa lisääntynyt. Oikeastaan samalla tavalla kun jokainen hyvä puhe, niin mun mielestä myös jokainen hyvä podcast alkaa jollain hauskalla anekdootilla. Saana, kerropa, mitä sinulle tapahtui pari päivää sitten, kun lähdit tapojesi mukaan rämisevällä ja savuttavalla yksityisautollasi joukkoliikennettä kaihtaen kohti Helsingin keskustaa?

Saana:  

No ensinnäkin se, että mä käytän yksityisautoo, ni mun tekis mieli laittaa tähän joku disclaimeri. Että käytän autoa siksi, että asun korvessa ja sinne on vaikea päästä ilman autoa. Mut joo, lähin töistä sillä mun koslalla. Ja sitten ehdin jonkun aikaa ajella tossa Espalla. Kunnes sitten siellä vilkku poliisivalot ja pollareita hyppi siinä ympäri ämpäri tiellä. Mä en sit ihan heti hahmottanu sitä tilannetta, että mistä tässä on kyse. Jatkoin siinä kaasuttelua ja ajoin sitten suoraan keskelle Elokapinaa.

Jyri:

No mitäs sitten tapahtui? Supolainen Elokapinan kourissa?

Saana: 

Sitä mä itsekin siinä vähän mietiskelin. Ja että pitäiskö mun nyt nousta -

Jyri: 

Puitko nyrkkiä vai huusitko kannustushuutoja, yhdyitkö lauluun, kutsuitko lisää vahvistuksia? Mitä tapahtui? Raportoitko? Valokuvasitko?

Saana: 

No siis lähinnä seurasin tilannetta siinä ja koomasin. En valokuvannut.

Jyri: 

Et edes itseäsi?

Saana: 

En tällä kertaa.

Jyri: 

Mites Ressu, toi Elokapina näyttäyty tuolla tavalla pääkaupungin ja ehkä muidenkin kaupunkien, varsinkin eurooppalaisten kaupunkien kaduilla. Mutta millä tavalla se näyttäytyy tutkijankammiossa näin supolaisittain?

Ressu: 

Nimenomaan suojelupoliisissa työskentelevänä tutkijana lähtökohdan pitää olla kansallisessa turvallisuudessa ja kansallisen turvallisuuden uhkissa. Jolloin tietysti aiemmin mainitsin tuon terrorismin. Ja sitten tietysti, kun puhutaan ei-valtiollisista toimijoista, niin muita tulokulmia voi olla vaikkapa kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä uhkaava toiminta. Elokapinan tai sitten sen emojärjestön Extinction Rebellionin kohdalla puhutaan käytännössä pääasiassa laillisesta ulkoparlamentaarisesta vaikuttamisesta, mielenosoittamisesta ja niin edelleen. 

Ja totta kai katotaan vaikka Lontoossa ilmenneitä kansalaistottelemattomuusaktioita, niin onhan niillä merkittäviä taloudellisia vaikutuksia muun muassa. Mutta tosiaan kun mietitään Suomea ja mietitään sitä kansallista turvallisuutta, niin Elokapinalla sinällään ei ole meille merkitystä. Että puhutaan kyllä paikallispoliisin toimintakenttään kuuluvasta teemasta. 

Mut sitten tietysti, jos mietitään ilmastonmuutosta laajemmin, ilmastonmuutosta poliittisena kysymyksenä, joka on tavallaan koko yhteiskunnan leikkaava ja poliittisia päättäjiä, yrityksiä ja kansalaisia koskeva teema, joka varmasti sellaisena pysyy lähivuosikymmeninäkin. Niin tietysti se huoli piilee suojelupoliisin näkökulmasta siinä, että sen ilmastonmuutoksen ympärille kehittyy ääritoimintaa tai ääritoimijat pyrkivät oikeuttamaan väkivaltaa sen ilmastonmuutoksen torjumisen ynnä muun vastaavan nimissä.

Jyri: 

Mites toi Elokapina, sekin on jo ehtinyt synnyttää vastaliikehdintää, autoilijoitten mielenosoituksia ja jotain vastaavia. Niin onko se oikeastaan aika tyypillinen esimerkki tästä meidän nykyajasta, jossa nämä ajatukset aina ajautuvat jotenkin sen äärijanan molempiin päihin?

Ressu: 

No kyl mä näkisin, et se on juurikin näin. On aika luonnollista, että ihmisten arkeen merkittävästi vaikuttavat mielenilmausaktiot esimerkiks synnyttää tän tyyppisiä vastareaktioita. Ja puhutaan kuitenkin hyvin tavallaan vahvasti poliittisia jakolinjoja jakavasta teemasta. Tai sellaisesta teemasta, joka vahvasti herättää mielipiteitä eri suuntiin.

Saana: 

No mitä mieltä te ootte, mitä sä Minni ajattelet, et onks sun mielestä jotenki käyny niin, et polarisaatiota muodostuu ehkä aiempaa helpommin? Ja et mitkä tekijät vois olla siel taustalla tai mitkä tekijät sitä vois ajaa tai vahvistaa?

Minni: 

No ensinnäki polarisaatio terminä on haastava. Vois luonnehtia, et se on trendi tai terminä trendikäs tällä hetkellä ja me käytetään sitä aika lepsusti. Analyytikkona itse lähtisin miettimään, että mistä se rakentuu. Mitä me tarkoitetaan, kun me sanotaan, että on polarisaatiota. Kun sanotaan, että yhteiskunta polarisoituu, niin usein puhutaan myös siitä poliittisesta polarisaatiosta, joka on enemmän sitä kärjekkäitä mielipiteitä ja mustavalkoista asettelua. 

Mutta sitten esimerkiksi hybridivaikuttamisen alalla puhutaan myös siitä, että polarisaatio yhteiskunnassa aiheuttaa haavoittuvaisuutta. Mutta sitten ei mennä syvemmälle siihen ymmärrykseen, että mistä se rakentuu se yhteiskunnan polarisaatio. Siinä usein puhutaan sitten asioista kuin varallisuuden erot tai sitten mediakentän pirstaloituminen. Näitä kutsutaan usein polarisaatioks, kun ne sitten ehkä onkin vähän toisenlaisia trendejä tai muutoksia. Ja sitten meijän pitäis ehkä katsoa sitä syvällisemmin ja laaja-alaisemmin.

Jyri: 

Pitäiskö meidän ehkä nyt muuttaa tämän jakson otsikko myös joksikin toiseksi kuin polarisaatio?

Minni:  

No tälleen analyytikon mielestä kyllä.

Jyri: 

Yritetään keksiä joku uusi ja kuvaavampi sana siihen. Mainitsit tuossa tuon hybridivaikuttamisen. Nythän on viime päivinä paljon ja viime viikkoinakin puhuttu, voi sanoa, että koko maailman tai ainakin Euroopan katse on kiinnittynyt tuonne Valko-Venäjän ja Puolan rajalle. Operaatioon, joka varmaan täyttää hybridivaikuttamisen tunnusmerkit, tällaisen laajamittaisen maahantulon järjestäminen ja sillä painostaminen. Mitä noista Valko-Venäjän–Puolan rajan tapahtumista pitäisi ajatella hybridivaikuttamisen tai laaja-alaisen vaikuttamisen näkökulmasta?

Minni: 

No hybridivaikuttaminen, laaja-alainen vaikuttaminen terminä tarkoittaa siis sitä, että vieras valtio poliittisin motivaatioin suunnitelmallisesti pyrkii vaikuttamaan toiseen valtioon. Yleensä muulla keinoin kuin väkivaltaa käyttäen. Ja yleensä sen kohdevaltion haavoittuvaisuuksia ja heikkouksia käyttäen. Mitä voimme sanoa tästä tilanteesta, on, että valitettavasti autoritaarisilla valtioilla tällä hetkellä on hyviä työkaluja käyttää laajamittaista maahantuloa painostuksen välineenä.

Jyri:  

Onko se hyvä painostuksen väline?

Minni: 

Hyvä, se on hankala.

Jyri: 

Minkä takia se on hankala?

Minni: 

Autoritaarisilla valtioilla ei ole samanlaisia velvoitteita, kun länsimaisilla demokratioilla. Jolloin he pystyvät käyttämään toimia, jotka velvoittavat meitä muutenkin. Esimerkiksi EU:lle tämä tilanne aiheuttaa hankaluuksia, koska meillä on ihmisoikeudet ja meidän pitäisi niiden mukaan toimia. Että se asettaa länsimaiset demokratiat puun ja kuoren väliin. Kuinka sitten vastata tilanteeseen, joka saattaa sitten vaikuttaa kansalliseen turvallisuuteen.

Ressu: 

Ja samaan aikaan tietysti Valko-Venäjän tilanteessa on tunnistettavissa tavallaan tietynlainen yhteiskunnalliseen tai yhteisölliseen vastakkainasetteluun ja väkivaltaiseen ekstremismiin liittyvä tulokulma. Tietysti kun puhutaan maahanmuutosta teemana, se on tyypillisesti äärioikeistolaista liikehdintää ruokkiva tekijä. 

Nytkin Valko-Venäjän tilanteen kohdalla ollaan jo nähty esimerkiks Saksan tapauksessa äärioikeistojoukko, joka on pyrkinyt sitten Saksan–Puolan vastaiselle rajalle torjumaan näitä siirtolaisia, jotka sitten Valko-Venäjän kautta ovat Puolaan siirtyneet. Ja sikäli tosiaan puhutaan melko moniulotteisesta tapahtumakentästä tällä hetkellä. Et sillä on vaikutuksia moneenkin, eli meidänkin toimialaan liittyviin turvallisuusuhkiin tai ilmiöihin.

Saana: 

Tossa sä nostit esille maahanmuuton. Ja vaikka sitte Minni sano, että polarisaatiota on hankala määritellä, niin mä ite mietin just niit tekijöitä, et mitä siel taustalla vois olla. Ja ainaki yks sellanen, mikä mulla tuli mieleen, et yksi semmonen taustatekijä tai jakolinja on just se, että miten suhtaudutaan globalisaation. Ja siinä sitte just yhtenä osatekijänä se, että miten nähdään se maahanmuutto.

Ressu: 

Joo, no siis se on toden totta semmoinen aika tyypillinen akateemisessa tutkimuksessakin esiin tuotu teema. Esimerkiksi tarkasteltaessa äärioikeistolaisen väkivallan ilmenemistä. Toki tollasen yksittäisen teeman tai vaikkapa yleisesti yhteiskunnallisen vastakkainasettelun tai polarisaation ympärille keskustelun perustaminen, kun puhutaan kuitenkin vaikkapa poliittisesta väkivallasta ja sen ilmenemisestä, niin se on vähän redusoivaa. Että tavallaan yksittäisiin ilmiöihin on aika vaikee tommosia moniulotteisia ilmiöitä pelkistää tosiasiassa. 

Jos me mietitään vaikka äärioikeistolaista terrorismia tai mitä tahansa muuta terrorismimuotoa, niin ei voi ehkä sanoa kuitenkaan, et se vastakkainasettelu on eri terrorismin muotojen syy. Tai että tämä on juurena siellä taustalla. Vaan se on yksi tällaisista sen poliittisen väkivallan ilmenemisen mahdollistavista tekijöistä. Mutta sitten se on nimenomaan makrotason tekijä. Ja sitten yksilötasolla ne triggerit voi olla huomattavasti triviaalempeja. Ja käytännössä olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä henkilön kehotuksesta aina siihen, että henkilökohtaisessa elämässä tapahtuu joku yllättävä muutos ja niin edelleen.

Saana:  

Onks teidän mielestä vaikea avata näitä asioita tiiviisti raporteissa? Ihan vaan tuli mieleen, koska kuulostaa siltä, et nää on niin monimutkaisia ja monisyisiä kokonaisuuksia. Et onks haasteita?

Minni: 

On. 

Ressu: 

Joo, ehdottomasti. Kyllä se semmonen kill your darlings -mentaliteetti on pakko pitää yllä koko ajan. Ja onneksi on tietysti muita analyytikoita, esimiehiä ja niin edelleen, jotka opponoi niitä tekstejä. Ei niitä tarvii tavallaan pelkästään omalla pöydällä pitää ja märehtiä niiden kanssa. Se, että niille tulee uudet silmät ja useampi henkilö niitä katselee, niin se tietysti auttaa siihen, että tuleekin sitä tiivistystä. Ehkä jotkut muut näkee niitä kohtia siellä, joista voi tiivistää, mitä on ite aatellu, että tämä on erityisen relevanttia.

Minni:

Ja tärkeetä on miettiä just se, että mitä se asiakas tarvii. Että ei se tarvitse meidän koko tietokantaa tai meidän koko analyyttistä osaamista siihen yhteen paperiin. Sitten pitää juuri valikoida se, että mikä tässä on kaikkein tärkeintä.

Jyri: 

Jos ajatellaan tuota maahanmuuttoa, joka tuossa oli esillä tai maahantuloa tämmöisenä kansakuntaa jakavana kysymyksenä, ja käytän taas sanaa polarisaatio, vaikka se onkin kielletty. Mutta meillä on täällä editoija, joka voi leikata sen sitten aina pois tai laittaa sen kuuluisan piip siihen kohdalle ja tiedät, että silloin puhutaan polarisaatiosta. 

Niin jos siirrytään siitä sitten vähän toisenlaisen ja vähän ehkä uudenlaiseen ilmiöön. Jos ajatellaan tällaista vihollisakselia, että meillä on ns. ulkoinen vihollinen, maahanmuuttajat, joita ei haluta maahan. Mutta nyt kun on puhuttu paljon ja on nähty merkkejä koronatoimien vastustamisesta, niin siinä se vihollinen on ikään kuin valtakunnan sisällä. Siinä se vastustaminen kohdistuu viranomaisiin, terveydenhuoltoon, päättäjiin. Onko tämä uusi ilmiö vai näyttääkö se nyt vain jotenkin uudelta?

Minni: 

En itse ainakaan näe, että tässä on niinkään uusi ilmiö. Valtionvastaisuutta on esiintynyt aina. Toisaalta se kuuluukin hyvinvoivaan demokratiaan. Jos mietitään ehkä tämmösestä vanhasta turvallisuusperspektiivistä, että uhka tulee ulkoapäin ja on sotilaallinen, niin tavallaan se paradigman muutos on jo tapahtunut ennen tätä koronakriisiä. Että juurikin tämä hybridiuhka-käsite koittaa vastata siihen kysymykseen, että uhkakuva tai uhkaluettelo on muuttunut. Ja asiat, jotka aikaisemmin tulivat ulkoapäin, saattavat tulla myös sisältäpäin. 

Eli hybriditermistössä vieras valtio voi käyttää jotakin jakolinjaa, joka esiintyy yhteiskunnassa, hyväkseen. Heikentääkseen sitten sitä kohdeyhteiskuntaa. Että siinä mielessä en näe, että on paradigman muutos, vaan ihan normaalia.

Ressu: 

Ja poliittisen väkivallankin näkökulmasta ja sen eri ilmenemismuotojen näkökulmasta tällaista hallinnonvastaista ekstremismiä, anti-government extremism -tyyppistä liikehdintää on varsinkin esimerkiksi Yhdysvalloissa ilmennyt vuosikymmenet. Vähäisessä määrin tämmöistä perinnettä löytyy myös Euroopan maista. 

Ja tietyllä tapaa voi ehkä jossain määrin nähdä vaikkapa nyt koronaprotestien aikaan, siis sikäli, kun se sen liikehdintä on äitynyt väkivaltaiseksi ekstremismiksi, niin sitä voi ehkä tarkastella nimenomaisesti tämän perspektiivin kautta. Eli silloin nimenomaisesti se ensisijainen viholliskohde on hallinto ja poliittiset päättäjät ja niin edelleen. Jolloin tavallaan se on ollut kuitenkin tavallaan osana väkivaltaisen ekstremismin viitekehystä jo pidempään.

Saana: 

Miten te sit näette kaikki erilaiset salaliittoteoriat, jotka on nyt ehkä viime vuosina ollu Suomessakin enemmän tapetilla? Onks ne joku sellainen asia, mistä pitäis olla huolissaan? Vai onks se Suomessa joku pienempi porukka, joka jakaa tän tyyppistä materiaalii vaik somessa? Ja sitten muut ehkä saattaa nostaa niitä myös silleen, et heh, katsokaapa, tällaistakin on. Et onks salaliittoteoriat ja niiden levittäminen sellainen asia, josta Suomes pitäis olla nyt huolissaan?

Ressu: 

Salaliittoteorioilla on paikoin relevanssia myös väkivaltaisen ekstremismin osalta tai siihen liittyen. Niissä on osittain saman tyyppinen perusdynamiikka. Salaliittoteorioissahan tyypillisesti korostetaan tällaista karkeeta jakoa sisä- ja ulkoryhmään. Että meillä on selkeä sisäryhmä, joka on havainnu esimerkiks poliittisen eliitin keskuudessa jonkinlaisen salaliiton. Ja tää salaliitto nyt vaikkapa muodostaa jonkinlaisen uhkan sitten tälle sisäryhmälle. Tämän tyyppinen perusdynamiikka on myös ekstremismissä läsnä. 

Ja aika monet eri ääritoimijat myös heijastavat tai heidän ideologiassaan korostuu erityyppiset salaliittoteoriat. Puhuttiinpa sitten valkoisten kansanmurhan tyyppisistä antisemitistisistä näkemyksistä, tai vaikkapa QAnon-liikehdintään liittyvistä hyvin karkeista ja pitkälle viedyistä ajatuksista esimerkiks. Miten nähdään poliittisia jakolinjoja vaikkapa Yhdysvaltain sisällä ja miten peiltataan tavallaan vihollista tai sitä vastustajaa hyvin pahanilkiseksi toimijaksi. 

Tää perusdynamiikka, tää peruskahtiajako joko löytyy sekä useista salaliittoteorioista että sitten ääritoimijoiden ideologioista. Ja sit se huoli tietysti piilee siinä, että jos kumpaan tahansa näistä tavallaan kytketään se ajatus siitä, että nyt se ulkoryhmä alkaa muodostaa uhan meitä kohtaan, jolloin siis nähdään tarpeeksi tai välttämättömäksi kohdistaa väkivaltaa sitä ulkoryhmää kohtaan. 

Eli tietyllä lailla dynaamisesti ollaan jokseenkin samankaltaisella kentällä. Tai ainakin voidaan sanoa, että väkivaltaisten ekstremistien keskuudessa salaliittoteoriat paikoin saavat tietynlaista kasvupohjaa. Mutta ei mitään yhtäläisyysmerkkejä tietenkään niiden välille voi vetää.

Jyri: 

Sosiaalista mediaa syytetään usein kaikenlaisesta vastakkainasettelun lisääntymisestä, milloin mistäkin. Myös siitä, että salaliittoteoriat leviävät helposti. Mutta onko tässäkin vähän sellainen näköharha, että syy ei sinänsä ole somessa, vaan se on enemmänkin seuraus?

Minni: 

No mä näkisin, että jos puhutaan polarisaatiosta, missä sitä tapahtuu, niin sitä kyllä tapahtuu meidän mediakentässä tai meidän informaatioympäristössä. Siellä tapahtuu sitä hyvin kärjekästä vastakkainasettelua. Ja voi kyllä sanoa, että sosiaalisella medialla on siihen vaikutusta. 

Mutta ei ainoastaan sosiaalisella medialla, vaan myös mediakentän murroksella. Jossa esimerkiksi, jotta uutistoimistot saavat lukijoita, niin he tarvitsevat näitä klikkiotsikoita. Jolloin se on itseään ruokkiva sykli. Että ei oikein voi sanoa, että sosiaalinen media on kaiken pahan alku. 

Ja ite nään ehkä, yritän nähdä yhteiskuntaa ja muutosta positiivisessa valossa. Ja näkisin, että me ollaan myös semmoisessa muutosvaiheessa tai murrosvaiheessa, jossa voidaan myös mennä eteenpäin.

Jyri: 

Tämä ei sinänsä ole mediakritiikkiohjelma, voi olla sitäkin, mutta eikö tavallaan media sahaa siinä omaa jalkaansa, jos se luo maaperää tällaiselle salaliittouskovaisuudelle tai muulle tällaiselle vastakkainasettelulle, joka ei välttämättä aina perustu faktoihin? Jos ajatellaan tällaisen perinteisen valtamedian roolia ja viranomaisten roolia, viranomaisviestinnän roolia, niin meidän tehtävähän nimenomaan on uskoa niihin tieteellisiin faktoihin ja perustella näkökulmia, väittämiä niillä. Ja nyt yhä enemmän sitten tuodaan mielipiteitä niiden faktojen rinnalle ja asetetaan ne ikään kuin samalle viivalle.

Minni: 

Joo. En sano siis joo siihen, että media sahaa itseään jalkaan, vaan siis se on paljon isompi muutos, johon meidän kaikkien on pystyttävä mukautumaan. Siis omistajuus faktasta on pirstaloitunut ja meidän pitää jotenkin siihen pystyä adaptoitumaan. Että siis kyllä näin on, että viranomaisen valta tiedosta ei ole enää tavallaan sitä monopolia siihen, vaan myös näistä mielipiteistä sosiaalisessa mediassa, siitä on tullut validi tieto. 

Mutta sanoisin, että Suomessa meillä on asiat aika hyvin. Että se, että sitä kilpailua on enemmän, mutta meillä on kuitenkin hirveän vahva se luottamus viranomaisiin ja myös tutkittuun tietoon. Vaikka sen mielipiteen rooli on kasvussa, niin en usko, että se syöksee esimerkiksi meillä viranomaisen tiedon pois. Mutta meidän on jotenkin siihen pystyttävä adaptoitumaan ja omasta mielestäni esimerkiksi tämä meidän podcast tai Saanan toiminta somessa on sitä juuri oikeaa tapaa.

Saana: 

Nii, toi on ehkä se, mitä mä oon ite kans miettiny, et onks viranomaiset aina sit oikeassa paikassa oikeeseen aikaan. Et ollaanks me keskustelemassa oikeilla foorumeilla? Välil tuntuu siltä, et ei ehkä olla.

Jyri: 

No tämä on ainakin oikea foorumi keskustella mistä vain.

Saana: 

Ja sit se, mikä tuli kans vielä mieleen, että siitäkin on aika paljon puhuttu, et uskaltaako enää somessa kertoa tai sanoa omaa mielipidettään. Teillä nyt Minni ja Ressu, te ette varmaan niin hirveesti oo siellä somessa?

Jyri: 

Molemmat varmasti on lukuisilla salanimillä, kuten esimerkiksi nimillä Minni ja Ressu.

Saana: 

Mut entä sulla, Jyri? Onks sulla noussu se oma kynnys osallistuu julkiseen keskusteluun? Vai tuntuuks susta siltä, et aina jos sulla on sanottavaa, niin sä uskallat mennä sinne piestäväks?

Jyri: 

No mä edustan tietystikin ensisijaisesti tätä omaa instituutiotani ja suojelupoliisia. Että kaipaan kyllä niitä aikoja, kun sai siellä tykitellä vähän mitä mieleen juolahti. Toimittajillahan on se etuoikeus, että heillä on mahdollisuus esittää omia mielipiteitä omissa nimissään, vaikka siellä takana sitten onkin mediatalo. 

Ei oikeastaan silloin, kun viestitään viranomaisena, niin ei voida ajatella, että seuraako siitä, että mennään mukaan johonkin keskusteluun, niin tuleeko sieltä sitten lunta tupaan. Kyllä meidän pitää pitää niitä viranomaiskäsityksiä, mielipiteitä, tai sitä ns. oikeaa tietoa siellä keskusteluissa esillä ihan riippumatta siitä, onko se keskustelu tuulinen ja täyttyykö sen jälkeen sitten oma somevirta solvauksista. Useimmiten niistä, harvemmin kiitoksista.

Saana: 

No mitä sitten seuraavaksi tapahtuu? Ehkä niinku Minnin tossa jossain kommentissa oli nähtävis sellaista, että nyt ollaan murrosvaiheessa. Mut voi olla, että tästä voidaan mennä johonki ehkä positiivisempaanki suuntaan. Et tää vastakkainasettelu ei vaan jatkais kärjistymistä ja jotenkin, et tää kehityskulku ei pahenis. Mä ite mietin myös sitä samaa. 

Ja ehkä liittyen siihen, että mentiinpä me supolaisina kertomaan mistä asiasta tahansa, niin jotenkin meidät aina nähdään sellasina tuomiopäivän profeettoina. Et osataanko me edes ajatella sellaista, et entä jos nuoret vaikka keskusteleeki viiden tai kymmenen vuoden päästä tosi empaattisesti somessa? Niin miten te tän näette? Kärjistyyks tää vastakkainasettelu, vai onks muitakin mahollisuuksia?

Minni: 

Tosi hyvä kysymys. Tästä polarisaatiosta mä sanoin, että me ei saataisi käyttää sitä, niin mun mielestä just se, että vastuullisesti mietitään, että millä tavalla me puhutaan uhkakuvista. Ja puhutaan tavallaan tarpeeks syvällisesti niistä ilmiöistä, eikä lietsota. Ja sillä tavalla koitetaan luoda semmosta positiivisempaa tulevaisuutta. Vaikka se onkin ehkä hankalaa meidän tyyppisellä organisaatiolla. Mutta että me tiedostetaan se.

Ressu: 

Ja ehkä pienenpieni pahanilmanlintu mä haluan kuitenkin olla siinä – [naurahtaa]

Saana: 

Hyvä et joku on.

Jyri: 

Pieni linturessu.

Ressu:

Kyllä. Tavallaan mä näkisin, että ku me eletään kuitenki demokraattisessa moniarvoisessa yhteiskunnassa, niin se vastakkainasettelu on välttämätöntä. Se on tavallaan meidän yhteiskuntamme perusolemus. Ja se vastakkainasettelu edelleen tulee varmasti toimimaan myös tietynlaisena ruokkivana tekijänä tulevaisuudessakin erilaisille kansallisen turvallisuuden uhkille. Ei niinkään ehkä syynä, mutta sillä on oma vaikutuksensa. 

Ja se, mikä tietysti on ehkä se olennainen huoli tämän tyyppisessä kehityksessä, on se, jos meillä Suomessa esimerkiks päädyttäis tilanteeseen, jossa me ollaan tosi vahvasti jakauduttu kahtia ja blokkiuduttu. Ja käytännössä niin, että siellä ilmenee vastapuolen demonisointia, se alkaa vaikuttamaan ihmisten arkeen, niin silloin se varmaan alkais näkymään myös meidän työkentässä. 

Mutta se perus vastakkainasettelu ja erilaisissa poliittisissa teemoissa ilmenevä vastakkainasettelu tai erilaisten näkemysten esiintyminen, niin se on nimenomaan tän demokraattisen yhteiskunnan ytimessä.

Saana: 

Eli sellanen ei oo ees tavoteltavaa, et ollaan kaikki jollain leirinuotiolla ja lauletaan yhdessä kumbayaa, et on myös ihan hyvä juttu, et on erilaiset –

Jyri: 

Nyt palattiin takasin siihen Elokapinan mielenosoitukseen.

Saana: 

Niin, [naurahtaa] et on myös niitä erilaisia mielipiteitä.

Ressu:

Kyllä. Ja tietysti kun mietitään vielä meidän toimintakenttää, ni mielipiteitähän saa olla ja pitääkin olla. Ja jos me mietitään äärimmäisiäkin mielipiteitä, niin me eletään kuitenkin toden totta yhteiskunnassa, jossa on sanan- ja mielipiteen vapaus. Ja silloin vasta oikeastaan tullaan mahdollisesti siihen meidän toimintakenttään, kun niiden äärimmäisten mielipiteiden nimissä pyritään tekemään tai tehdään äärimmäisiä tekoja.

Saana: 

Ehkä tähän on hyvä lopettaa.

Jyri: 

Mä haluisin sanoa vielä yhden sanan tähän loppuun, vaikka se onkin kielletty: polarisaatio.