”Onko sua koskaan lähestytty Venäjän tiedustelun toimesta?” – Venäjä

Äänitteen kesto: 32 min

Saana: Saana Nilsson
Jyri: Jyri Rantala
Haastateltava: Timo

Saana: Tänään meillä on aiheena Venäjä ja meidän kanssa Venäjästä on juttelemassa Timo, pitkän linjan Venäjä-analyytikko. Timo, tervetuloa.

Timo: Kiitoksia vaan.

Saana: Mikä siinä Venäjässä jaksaa kiinnostaa näin vuosien jälkeen?

Timo: Oikeestaan kaikki. Se on suurvalta, merkittävä eurooppalainen globaali valtio ja se on Suomen naapuri. Se on osa meidän elämäämme – haluamme tai emme, joten on aika luonnollista olla siitä kiinnostunut. Ei sitä oikeastaan pysty selittämään lyhyesti eikä pitkästi täysin uskottavalla tavalla, jos joku on sitä mieltä, että Venäjä ei olis kiinnostava. 

Jyri: Venäjästä keskustellaan oikeastaan koko ajan. Välillä intensiivisemmin ja välillä vähän leppoisammin. Tällä hetkellä on taas käynnissä sellainen intensiivisempi vaihe, nimenomaan Ukrainan rajatilanteen Nato-kysymyksen ympärillä. Miten tällaisessa tilanteessa, kun Venäjä on kansainvälisenkin politiikan polttopisteessä, mutta itse asiassa toi ikään ku paino on siellä sotilaallisella puolella. Niin löytyykö Suojelupoliisille jonkinlainen rooli myös tällaisessa tilanteessa? Kun ajatellaan vaikkapa valtiojohdon informointia.

Timo: No Suojelupoliisilla on aina rooli suhteessa Venäjään ja Suomen valtionjohtoon. Se on semmonen asetelma, jonka merkitys on pysyvä, joten Suojelupoliisilla on aina itse asiassa tärkeä rooli valtiojohdon informoimisessa, muun muassa Venäjän asioista. Riippumatta siitä, onko tilanne jännittynyt vai rauhallinen. Tää on semmonen pysyvä asetelma, jossa nyt sitten todellakin jännitys tai joku rakentava yhteistyö voi olla etusijalla. Mut itse tää Suojelupoliisin rooli kyllä on pysyvä.

Jyri: Tällaisessa tilanteessa kaikenlaiset Venäjä-tuntijat nousevat koloistaan, niinpä mekin olemme nousseet mukaan tähän julkiseen keskusteluun. Emme tässä podcastissa keskity niinkään nyt juuri tähän Ukrainan akuuttiin tilanteeseen tai Ukrainan rajatilanteeseen ja Venäjän aikomuksiin sen suhteen. Saatika sitten Nato-jäsenyydestä keskustelemiseen, mikä ei suorastaan kuulu Suojelupoliisin rooliinkaan. Mutta jos nyt vielä katsotaan tuota kansallispoliittista tilannetta tällä hetkellä. Onko Venäjä tässä toiminut nyt jotenkin ovelasti ja kettumaisesti? Leimaako tällainen toimintapa Venäjän toimintaa?

Timo: No Venäjä osaa tarvittaessa olla tietysti ovela ja inhottava ihan sen mukaan, minkä linjan se katsoo palvelevan omia päämääriään parhaiten. Venäjä on tässä ollu hyvin kovaotteinen, mikä minun mielestäni heijastaa sitä, että Venäjä tuntuu olevan suorastaan hädissään siitä, että mitä tässä Euroopan turvallisuudessa tapahtuu. Venäjän esittämät vaatimukset Yhdysvalloille, Natolle ja länsimaille ovat kyllä hyvin kovia. Osa niistä on semmosia, joita yksinkertaisesti Venäjä ei voi saada läpi. Joten tietysti herää kysymys, että miten Venäjä sitten säilyttää kasvonsa ja selittää lopputuloksen tästä tilanteesta omalle kansalleen, kun ei kaikkia vaatimuksia saada läpi. Venäjä toimii sinänsä johdonmukaisesti ja nykyisen hallinnon logiikanmukaisella tavalla. Kansallisen turvallisuuden kysymyksissä se on varsin kova.

Jyri: Mainitsitkin tuossa jo Venäjän kansan. Tietysti kansa liittyy Venäjän sisäiseen tilanteeseen, liittyy johtamiseen ja sitä kautta sitten kaikki, mitä Venäjällä tapahtuu liittyy myös tähän kansainvälispoliittiseen kuvioon. Irtaudutaan tästä Ukrainan ajankohtaisesta tilanteesta, ja kurkistetaan sinne Äiti Venäjän kulissien taakse ja Venäjän sisäiseen tilanteeseen, Venäjän tulevaisuuteen tässä podcast-jaksossa. Koska ne kaikkihan ovat siellä taustalla nimenomaan vaikuttamassa myös siihen, miltä toi Venäjän toiminta sitten kansainvälispoliittisesti näyttäytyy.

Saana: Meidän tehtävä on tarjota erityisesti päätöksentekoa tukevaa tietoa valtiojohdolle. Tossa sivusitkin jo vähän tätä teemaa, mutta mitä valtiojohdon nyt siis täytyy tietää Venäjästä?

Timo: Olis hyvä, jos valtiojohto tietäis Venäjästä kaiken, mutta se voi olla vähän vaikeeta. Valtion täytyy olla yhtäältä selvillä siitä, mielellään, minkälainen toimija Venäjä on, mihin sen toiminta perustuu, minkälaista logiikkaa se noudattaa. Pitää olla kuva Venäjästä naapurimaana, ajoittain vastapuolena, myös kumppanina, kauppakumppanina, eurooppalaisena ja globaalina toimijana. Ja sitten toisaalta pitäis olla kuva pintatilanteesta; siitä, mitä Venäjä kulloinkin pyrkii tekemään, minkälaisia keinoja se varautuu käyttämään ja mistä syystä – mikä on sen toiminnan motiivi. Venäjästä olis hyvä tietää mahdollisimman paljon, koska se on niin suuri ja se on niin lähellä meitä.

Jyri: Paljon puhutaan siitä, että Venäjä on arvaamaton ja se on sen takia mielenkiintoinen, mutta löytyykö sieltä jotain tällasta ikään kuin ennalta arvattavuutta myös jos katsoo sitä niin pitkässä perspektiivissä kuin sinä olet tehnyt?

Timo: Kyllä Venäjä on monella tapaa ennalta arvattava. Sillä on tietyt ominaisuudet, jotka perustuvat historiaan, kulttuuriin, pitkiin kehityskaariin, tietynlaiseen tapaan tehdä asioita yhteiskunnan ominaispiirteisiin. Toisaalta Venäjällä on kykyä melkein järjestelmästä riippumatta tehdä nopeita päätöksiä, mikä johtuu osittain siitä, että toimeenpanovalta on keskittynyttä, hyvin koordinoitua ja näin ollen Venäjä kykenee halutessaan yllättämään naapurinsa tai koko muun maailman. Ei minun mielestä Venäjää voi sanoa mitenkään pohjimmiltaan jotenkin yllätyksiä tuottavaksi toimijaksi. Kyllä siellä näkyy näitä pitkiä kehityslinjoja. Toisaalta tietysti tulevaisuuden ennustaminen on Venäjänkin osalta yhtä vaikeeta kun muiden maiden osalta, joten tässä mielessä tietty yllätysmomentti on aina mukana Venäjän seuraamisessa, vaikka se tunnettaisiinkin hyvin. Suomalaisilla on monipuolisii kontakteihin perustuva aika hyvä yleiskäsitys Venäjästä. Nykyään siellä kyllä painottuu nää kielteiset seikat ja mun mielestäni kyllä myös tietynlainen pinnallisuus, josta olis hyvä päästä vähän syvemmälle venäläisen yhteiskunnan logiikan ja sen toimintatapojen ymmärtämiseen.

Jyri: Joo me suomalaiset usein mielellämme kerskailemme sillä, että me tunnemme Venäjän ja olemme maailman parhaita Venäjä tuntijoita. Pitääkö se paikkansa?

Timo: No tuskin mikään maa tai yhteisö voi sanoa olevansa Venäjän parhain tuntija. Takavuosina Suomen laajat Neuvostoliitto kontaktit olivat poikkeuksellisia länsimaisen yhteisön piirissä ainakin suhteellisesti katsottuna, kun aatellaan miten pieni maa Suomi on. Nykyään on sitten näitä entisiä sosialistisia maita ja neuvostotasavaltoja tässä mukana tuottamassa kuvaa ja käsitystä Venäjästä, joten Suomea ei ny ehkä voi pitää mitenkään ainutlaatusena. Meil on oma vahva perinne tässä idän suhteiden hoitamisessa ja Venäjän seuraamisessa tästä raja-aidan yli.

Saana: Puhuit tossa yllätyksistä, niin mä jäin vain miettimään sitä, että sitten jos tulee joku yllätys, niin miten sä suhtaudut siihen, et harmittaako sua kun et oo ehkä sitten pystynyt ennakoimaan tätä yllätystä vai onks se semmonen riemastuttava, et no jes et jotain kuitenkin tapahtuu välillä jotain, joka yllättää?

Timo: Joo yllätykset on ärsyttäviä. 

Saana: Argh (naurua)

Timo: Se on raivostuttavaa, jos ei huomaa jotain ja viel raivostuttavampaa on se, että on huomannut jotain, mutta ei osannut kertoa kenellekään, että minä huomasin tämän, mutta (ne nyt) on tietysti tämmönen, sanoisinko elämän suola tai väistämätön asia, jolle ei voi mitään, joten ei kannata menettää hermojaan nyt ainakaan liiaks sen takia, että yllätyksiä tulee eteen. 

Jyri: Yksi asia, mikä ei yllätä vaan on ja pysyy on Venäjän tiedustelu Suomelle aiheuttama uhka. No ehkä sekin voi yllättää, mutta yllätys siinä on, että valtavia (naurua) yllätyksiä ei ole (viime aikoina) ollut, eli kuten olemme aiemminkin julkisuuteen sen vähän kertonut. Suomi kiinnostaa tiedustelullisesti Venäjää sekä tuolla fyysisessä maailmassa, että sitten kyberavaruudessa. Timo miten tuohon Venäjän Suomeen kohdistuvaan tiedustelu-uhkaan tai kansantajuisemmin sanottuna vakoiluun pitäisi suhtautua tai varautua? 

Timo: Sitä ei saa vähätellä eikä sitä saa liioitella, että täytyy löytää semmonen tervejärkinen tasapaino ja ennen kaikkea tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja rauhallista mieltä. Tää uhka ei poistu koskaan. Sen kanssa on vain opittava elämään ja se täytyy pystyä minimoimaan, joten tarvitaan semmosta rauhallista pitkäjänteistä toimintaa. Sitä uhkaa ei sais suurennella, mutta toisaalta kun ei suurennella, niin sitten täytyis kuitenkin pitää mielessä, että se on aina olemassa, joten tässä täytyy siis näiden ääripäiden välillä löytää semmonen järkevä käytännöllinen tasapaino. 

Saana: No miten se uhka sit näkyy käytännössä? vai näkyykö se?

Timo: No ei se aina näykään, mutta kyllä se tietysti henkilötiedustelun puolella näkyy siinä, että jonkun peiteviran tai identiteetin suojassa toimivat suojelu upseerit lähestyvät mielenkiintoisia henkilöitä, potentiaalisia tietolähteitä ja värväävät näitä ja sitten suojelupoliisi yrittää pysytellä perässä ja saada selvää tästä toiminnasta. Se on tämmöstä hiljaista sodankäyntiä, jota täällä koko ajan käydään, joka ei itseasiassa vois sanoa, että se on tuolla koko ajan näkymässä, mutta usein näkymättömissä niille, jotka siihen toimintaan eivät ole vihkiytyneet. 

Saana: Mun on pakko kysyy, sä et ehkä haluu vastata, mutta kun sä oot tehnyt niin pitkään tän aiheen parissa töitä, niin onks sua koskaan lähestytty?

Timo: On ammoisina aikoina, mutta se oli vaan yhden kerran. Näitä lähestymiskohteita on aika vaikee, kun ulkopuolelta määritellen tiedustelu on opportunistista. Se käyttää kaikkia mahdollisuuksia, mutta toisaalta taas sitten kohteet kuitenkin valikoidaan mielellään jonkun täsmällisen kriteeristön avulla ja ulkopuolelta katsottuna hyvin vaikea sanoa, että minkälaiseen kohteeseen tiedustelu varmuudella iskee ja minkä se ohittaa. Se on sitten tilannesidonnaista ja siinä mielessä tässä vastavakoilutyössä on paljonkin yllätyksiä ja odottamattomia käänteitä.

Jyri: Millä tavalla jos ajatellaan nyt sitten Suomea Venäjän naapurina, niin onko Venäjä Suomessa jotenkin aktiivisempi vaikuttaja tiedustelija kuin muualla Euroopassa vai säälitäänkö Venäjällä pientä Suomee ja jätetään meidät enemmän rauhaan, kun muut sitten merkittävämmät maat?

Timo: No tiedustelu on tämmöstä rauhallisen kylmäveristä ammattilaisten työtä, jossa tehtävänä on tuottaa omalle valtiojohdolle mahdollisimman hyödyllisiä tärkeitä tietoja, joten siinä ei oo varaa sääliä ketään. Suomi tietysti kiinnostava Venäjän naapurina ja nykyään myös sitten EU:n jäsenmaana ja potentiaalisena Naton jäsenmaana. Suomi on tiedustelukohteena saman tapainen kun muut Euroopan maat ja tää naapuruus tietysti antaa meille tietynlaista ekstra merkitystä, joten kyllä näiden kohdemaiden joukossa me nyt ei ainakaan olla niitä vähäisimpiä ja toisaalta, kun me ei olla Naton jäseniä. Olemme kuitenkin pieni valtio Euroopan reunalla Pietarin takamailla, niin meitä ei voi kohteena rinnastaa suurimpiin maihin, että meidän merkityksemme nyt on lähinnä tän maantieteen ja osittain historian sanelema. 

Jyri: Tuosta vakoilun jännittävästä maailmasta kumpuaa mieleen sitten tietysti vilkkaan mielikuvituksen saattelemana näitä erilaisia Venäjän likaisten temppujen osastojen operaatioita, joita julkisuudessakin on viime vuosina uutisoitu. Päällimmäisenä tietysti, onko siitä jo kolmisen vuotta aikaa, tuo Salisburyn myrkkyoperaatio, jossa nähtiin laajoja eurooppalaisia vastatoimijoita tai oikeestaan maailmanlaajusia vastatoimia. Suomikin oli niissä sitten poikkeuksellisen terhakkaasti mukana ja karkottamassa venäläistä diplomaattia. Miten arvioit tällasten vastatoimien merkityksen noin, ei enää suurelle ja mahtavalle Neuvostoliitolle, mutta suurelle ja mahtavalle Venäjälle? vaikuttavatko ne jotain vai valuvatko ne kuin vesi sen kuuluisan hanhen selästä?

Timo: Hyvin vaikee sanoo, mitä ne vaikuttavat kun ei ole käytössä niitä asiakirjoja, joita Venäjälle on laadittu tämmösistä tapauksista. Ei oo tiedossa mitenkä sillon on keskusteltu tämmösen operaation onnistumisesta tai siinä tehdyistä virheistä. Tiedustelu ja siihen liittyvät likaiset temput on osa valtion etujen ajamista sillä tavalla, kun valtiojohto sen näkee hyödylliseksi ja välttämättömäksi ja näitä toimenpiteitä arvioidaan sitten tältä pohjalta. Tässä Salisburyn tapauksessa tietysti näkyy tää Venäjän nykyisen johdon, sanoisko nyt kelmeä puoli, että valtion etujen ajamiseks ollaan valmiita ryhtymään hyvin äärimmäisiin toimiin, eli keinoja ei kaihdeta sillon kun ajatellaan, että valtion turvallisuuden kannalta näin on tärkeä toimia. Tää Suomen mukana olo muiden länsimaiden, EU-maiden kanssa vastatoimissa oli meille tietysti tärkeää siinä mielessä, että me näytämme, että me ei nyt tämmöstä toimintaa hyväksytä. Tää on meidän mielestä väärin. Sit on ihan eri asia, että vaikuttako se sitten Venäjään vai ei. Kyllähän Venäjäkin joutuu sitten oman arvovaltansa nimissä ilmoittamaan, että tässä on joku tämmönen väärinkäsitys tai jos myönnetään, että jotain on tehty, niin sitten todetaan, että se nyt on meidän hyväksi havaitsevamme linja ja jos se ei teille sovi, niin se on sitten teidän ongelmanne. 

Saana: Me oltiin Jyri vähän aikaa sitten syömässä lounasta ja siinä viereisessä pöydässä käytiin Venäjä-keskustelu, mikä siinä olikaan se… mistä siin juteltiin?
Jyri: No mä en varmaan vanhana entisenä toimittajana nykyisenä supolaisena, niin mehän tietysti emme huutele vieraisiin pöytiin, mutta kuuntelemme vieraisiin pöytiin eli korvat ovat aina avoinna ja jotenkin automaattisesti kaikki naapuripöytien keskustelut ajautuvat tuonne korvalehtien sopukoihin. Siinä käytiin tosiaan keskustelua, kaksi herrasmiestä siinä todennäköisesti virkamiehiä jostakin ministeriöstä habituksesta päätellen, keskustelivat venäläisestä ystävästään, joka asuu Pietarissa tai ainakin se oli tämän toisen henkilön ystävä ja siitä, miltä Venäjän tulevaisuus näyttää, niin siinä jäi mieleen itseasiassa paria asiaa. Toisaalta se, että tämä ystävä oli todennut, että Venäjällä ei mikään muutu, koska siellä vallitsee kollektiivinen apatia ja toisaalta se, että kaikki Venäjällä muistavat vallankumousten seuraukset ja senkin takia tällainen jonkinlainen vastarinta on lähtökohtaisesti tuhoon tuomittua. Miltä tällaiset teesit Timo kuulostavat?

Timo: No Venäjän luonnehtiminen apaattiseksi yhteiskunnaksi on tietysti tällanen taktinen kärjistys, että ei Venäjä nyt ole suorastaan apaattinen, mutta sillä nyt voidaan tietysti sitten tarkoittaa tällä tavalla kärjistäen sitä, että venäläiset odottavat, että asiat jatkuvat suunnilleen sillä tavalla, kun valtiojohto haluaa niiden jatkuvan ja niin kun valtiojohdon kanssa yhdessä toimiva hallintokoneisto ja sitten yhteiskunnan eliitti haluavat niiden jatkuvan. Venäläiset ovat sopeutujia, tietynlaisia inhorealistia ja tää on tietysti yks yhteiskunnan piirre, jota meillä ei aina osata ottaa huomioon, että kun ajatellaan tätä kuvaa, joka Venäjästä on syntynyt meidän tiedotusvälineissä ja joissakin journalistisissa kirjoissa, että siellä on tämmönen pieni eliitti, joka pitää maata hallussaan ja sitten sortaa kansaa. Se on kärjistetty ja paljolti väärä näkemys, niin kun taas sitten vähän vakavammin otettavissa länsimaissa tutkimuksissa on viime vuosinakin koitettu tuoda esiin. 

Toisaalta vallan käyttö menee molempiin suuntiin, että ei Venäjä nyt ole sentään diktatuuri, vaikka siel on autoritäärinen järjestelmä ja autoritäärisiin järjestelmän piirteitä vallan käyttö on vähän mutkikkaampi asia ja se on tämmönen kahteen suuntaan menevä liike kansalaisten ja valtion rakenteiden välillä. Venäjän kannalta tietysti haasteellista on se, että kun tää järjestelmä on autoritaarinen, mut siellä on demokraattinen perustuslaki ja se on avoin yhteiskunta, joka on yhteydessä muuhun maailmaan ja sielläkin vaikuttaa internet kaikkine hullutuksineen, niin vallan pitäminen yksissä käsissä hallitusti vaaleista toiseen aiheuttaa väistämättä sellaisen tilanteen, että ihmiset ajattelevat, että ei tässä nyt ilmeisesti mikään muutu ja parasta on vaan totella, mutta kun heillä samalla on henkilökohtaista vapautta, jota ei rajoiteta, jonka järjestelmä sallii, niin tästä syntyy semmonen tietynlainen ristiriita, jossa näkyy jollakin tavalla sitten nää ääripäät, että jotkut ihmiset vaikuttavat apaattisilta kommenteissaan ja toiset taas ovat sitä mieltä, että ainoa muutos on nyt vaan jonkun vallankumouksen kautta, mitä toisaalta kukaan ei halua, koska ihmisethän haluavat vakautta ja rauhaa ja ennustettavuutta. 

Jyri: Uutisointi usein keskittyy aika paljon siihen mitä Venäjän suurissa kaupungeissa Moskovassa, Pietarissa esimerkiksi tapahtuu. Näkyykö venäläisten mielipiteissä eroa sen välillä, eletäänkö näissä suurkaupungissa tai sitten jossakin onnellisesti vanhoja kolhoosi työläismuistoja vaalien, jossakin syvällä maaseudulla?

Timo: Niin Venäjällä puhutaan…

Saana: Toi kuulosti siltä, että myös sinulla on jotain lämpimiä maaseutumuistoja. 

Timo & Jyri: (naurua)

Jyri: Tuli mieleen sellasia ihania Neuvostoliiton aikaisia kauniita sosialistisen realismin mallikuvia.

Timo: Niin Venäjällä on tää maaseutu-syrjäseutu ja Venäjän luginka, joka on erilainen todellisuus, kuin se mikä vallitsee suurissa kaupungeissa, ei pelkästään Moskovassa ja Pietarissa, vaan myös muissa miljoonakaupungeissa. Venäjä on nykyaikainen yhteiskunta, jossa näkyy tämmösen urbaanin kulutusyhteiskunnan kaikki hyvä puoli ja kaikenlaiset hullutukset ja ympäröivä valtava maa, joka nyt siis ulottuu tästä Suomen kaakkoiskulmalta Kiinan taakse sisältäen monenlaisia todellisuuksia ja yks Venäjän olennainen piire on kyllä tää tietynlainen jako maaseudun, syrjäseutujen ja sitten näiden kasvukeskusten välillä. Se on yhteiskunnalle tietynlainen haaste, et millä tavalla turvataan kunnolliset elinolot kaikkialla valtakunnassa. Väestöhän on siirtynyt hyvin paljon kaupunkeihin ja näyttää siltä ihan niin kun kyllä osittain Suomessakin, että nää kasvukeskukset ovat niitä, joissa kaikenlaista virikettä on. Sitten koko valtakunnan pitäminen asuttuna on aikamoinen haaste. Tähän liittyy tietysti myös sitten sukupolvien välistä eroa, että nuoret venäläiset ovat kyllä kaupungeissa hyvin nykyakasia ja samantapasia kuin länsimaiden nuoriso ja heidän ja sitten tämän vanhemman polven, eläkeläispolven välillä on aikamoinen kulttuurinen kuilu. 

Saana: No miten nää nuoret sitten suhtauu nykyhallintoon?

Timo: No venäläisten mielipidemittausten mukaan noin 80 prosenttia nuorisosta…

Saana: Rakastaa! (naurua)

Timo: Suhtautuu politiikkaan hyvin välinpitämättömästi ja neutraalisti.

Jyri: Väärin meni, päinvastoin.

Saana: Niin.

Timo: Ja toisaalta nuorison asenteessa on samanlaista parodoksaalisuutta kun aikuisillakin, että demokratiaa kannatetaan. Enemmistö nuorista mielipidemittauksissa on sitä mieltä, että demokratia on järjestelmä. Toisaalta he myös toivovat lujaa valtiovaltaa, vahvaa johtajuutta. Siinä näkyy jonkun verran tämmöstä venäläisen perinteen mukaista ajattelua, että toivotaan että kansakunta on lujissa käsissä ja näiden kahden mielipiteen välillä ei nähdä ristiriitaa. Valtiovallan kannalta haaste on se, että millä tavalla luodaan suotuisia urapolkuja ja kehitysnäkymiä niille nuorille, joilla on hyvä koulutus ja jotka haluavat palvella yhteiskuntaa ja sitten toisaalta mistäs löydetään järkevää tekemistä niille nuorille, jotka nyt nuoren ihmisen tavoin, niin haluavat saada voimakkaita elämyksiä ja kokeilla voimiaan myös sellaisella tavalla, mikä ei yhteiskunnan vakauden kannalta ja valtiovallan asemien säilyttämisen kannalta aina ole suotavaa. 

Saana: No miten sitten Venäjä-keskustelun kuuma peruna, kuka on Putinin seuraaja ja onko tää ees relevantti kysymys? Onko sillä väliä?

Timo: Kyllä sillä on väliä. Vallanvaihto on Venäjä järjestelmän haaste, jopa suoranainen ongelma, koska toimeenpanovalta on aika lailla keskitetty ja yhteiskunta on korruption läpi tunkema ja epävirallinen vallan käyttö on vähintään yhtä tärkeää kuin virallinen vallan käyttö ja näin ollen hyvin tärkeätä on se, että kuka pääsee käyttämään sitä ylintä toimeenpanovaltaa ja millä tavalla yhteiskunnan hallitsevat voimat voivat sopia siitä, että kuka olis paras presidentti ja miten hänet valitaan. Vuonna 2000 Venäjän entinen valtiovarainministeri, varapääministeri Boris Fjodorov kirjotti kirjan, jossa hän esitti, että ainoa varma kriteeri nyky-Venäjällä presidentin henkilö määrittelemiseksi on hänen päänsä, tarkemmin sanottuna hänen hiuksensa ja tuuhea hiuksista henkilöä seuraa kalju tai heikko hiuksinen henkilö ja päinvastoin. 

Jyri: (naurua)

Timo: Tämä on hänen mielestään ainoo kriteeri, jota voidaan jonkinlaisella varmuudella soveltaa.

Jyri: Joko tuolla periaatteella voidaan haarukoida seuraava presidentti.

Timo: Ilmeisesti jos Fjodorov on oikeassa, niin nyt pitäisi katsella jotain tuuhea hiuksista henkilöä.

Jyri: Nostit tuossa äsken esiin jo tuon Venäjän valtaeliitin, kutsuit sitä kauniisti kelmeäksi painoin tuon määrittelyn mieleen kuulostaa mielenkiintoiselta ja kuvaavalta ja sitten erilaiset journalistiset näkökulmasta kirjoitetut teokset, joissa sitten vähän liioitellaankin sitä Venäjän valtaeliitin pahuutta. En tiedä oliko se teos, jota tossa eräänä kesänä raahasin mukanani ympäri Eurooppaa, niin että siinä meni jo melkein sitten matkatavara painorajatkin ylitettiin. Sellanen varsin paksu tiiliskivi romaani, jonka oli kirjoittanut muistaakseni Masha Gessen niminen henkilö ja teoksen nimi oli Venäjä vailla tulevaisuutta ja niin kun otsikosta saattaa päätellä, niin sen kirjan teesi oli se, että Venäjällä ei ole tulevaisuutta. Miten sinä näet, onko Venäjällä tulevaisuus ja jos on niin millainen?

Timo: Mun mielestä näissä joissakin kirjoissa esitetään jotain tämmösiä hyvin kärjikkäitä väitteitä. Toinen tämmöne erikoinen väite oli se, että Venäjä on silovikkien siis tämän voimaviranomaisten väkivaltakoneiston turvallisuustiedustelupalvelun edustajien hallussa, joiden presidentti Putin sitten on. Tää on tietysti liian yksinkertaistettu näkemys ja tämmönen pinnallinen näkemys ja sanoisin, että ei Venäjän koko eliitti ja valtiovalta sinänsä ole kelmeä tai paha, mutta sillä on kyky toimia varsin kelmeällä tavalla, että venäläinen yhteiskunta on itseasiassa kova tämmöstä suomalaisesta lintukodosta katsottuna, niin on vaikea käsittää sitä, että venäläisessä yhteiskunnassa on voimia, (piirejä), henkilöitä, joiden väliset ristiriidat, erimielisyydet ja yhteenotot voivat olla hyvin rajuja. 

Venäjää itse asiassa pitää hallita kovalla kädellä. Sehän ei tarkoita sitä, että Venäjällä ei olis tulevaisuutta demokraattisena maana. Se on itseasiassa demokratia, mutta se on autoritäärinen demokratia ja hankalaa tulevaisuuden kannalta ainakin lyhyellä aikavälillä on se, että tän järjestelmän autoritaariset piirteet ovat korostuneet ja korostuvat edelleen ja näin ollen voisin sanoa, että Venäjällä on sellainen tietynlainen piilevä identiteettikriisi, että se on demokratia, avoin talous, markkinatalous. Siel on voimakas kansalaisyhteiskunta ja se jotenkin koittaa hillitä näiden ominaisuuksien seurauksia tavalla, josta voi aiheutua suurempaakin jännitettä, kun mitä nyt nähdään. 

Toisaalta Venäjä on sopeutuva yhteiskunta. Venäläiset ovat sopeutuvia. Venäjä on, itseasiassa voidaan heittää, että se on sen näköinen, niin kun venäläiset haluavat. Se on ihan niin kun tässä valtioneuvoston taannoin tilaamassa tutkimuksessa todettiin, että se on venäläisittäin johdettu valtio ja sillä on tämän mukaan tulevaisuus. Eikä nyt oo mitään syytä uskoa, että se tulevaisuus oli sinänsä synkkä, kunhan vaan yhteiskunnan vakaus saadaan säilytettyä. Suuri kysymys on sitten, että minkälaisin keinoin ja kenen hyväksi sitä vakautta koitetaan ylläpitää ja lujittaa ja tästä nyt käydään Venäjällä jatkuvaa ihan debattia ja sitten osittain konkreettista kamppailuakin erilaisten voimien ja eturyhmien välillä.

Jyri: Jos vielä tähän loppuun tiivistetään se, tuossa nousi esiin jo, että Putinin seuraajaa voidaan lähteä haarukoimaan tai kampaamaan hiuspehkon perusteella, mutta mitä muita asioita, teemoja Venäjällä tällä hetkellä kuplii tai on nousemassa esiin? sellaisia joihin Venäjästä kiinnostuneiden kannattaisi kiinnittää huomiota?

Timo: No ainakin neljä asiaa tulee mieleen, että ensinäkin on tää tulevaisuus eli nuoriso, miten nuoriso integroidaan yhteiskuntaan ja miten tästä nuorisosta tulee Venäjän seuraava johtajien sukupolvi, minkälainen joukko Venäjää johtaa ja ylläpitää jatkossa, että sitä on ihan mielenkiintoista seurata. Sitten on talous, se on aina olennaista, sillä on paljon heijastusvaikutuksia koko yhteiskuntaan, että millä tavalla sosiaalistaloudellisia ongelmia ratkaistaan ja miten siinä onnistutaan, minkälaisia keinoja käytetään, miten sekä eliitti, että sitten tää kansalaisten suurmassa reagoi näihin keinoihin. Kolmantena on sitten tämmönen Venäjälle olennainen keskittämisen ja hajauttamisen välinen vuoropuhelu. Eli miten tää yhteiskunnan ohjaaminen, jota kokoajan koitetaan lujittaa ja sitten toisaalta omaehtoisen toiminnan suosiminen, mitä myös harjoitetaan tällä hetkellä, niin miten se oikeen yhdistetään, kun yritetään lujittaa niin sanottua vallan vertikaalia, kun viime vuonna toteutetussa perustuslain uudistuksessa ja toisaalta sitten halutaan, että kansalaiset integroidaan muun muassa vapaaehtoistoiminnan säädellyn kansalaisyhteiskunnan kautta toimimaan rakentavasti, niin miten nämä oikein yhdistetään toisiinsa. Sitten neljäntenä on hyvin yksinkertaistetusti ja kärjistetysti jo täältä raja-aidan toiselta puolelta katsoen ilmaistuna, että miten tämmöinen tietynlainen kahtia jako näkyy Venäjän yhteiskunnassa jatkossa kun näytää siltä, että monissa asioissa tää keskittäminen - hajauttaminen on suuri kysymys. Sitten on se, että jatketaanko nykyisellä linjalla vai viedäänkö sitä vielä tiukemmalle ulko- ja sisäpolitiikassa, eli ollaan hyvin päättäväisiä vai liennytetäänkö sitä kenties sillä tavalla, että tehdään jonkinlaisia sanotaanko taktisia myönnytyksiä tämmösen omaehtoisen toiminnan ja toisaalta ulkopolitiikassa sitten länsimaiden joidenkin turvallisuusetujen huomion ottamisen suuntaan.

 Tämmönen eräänlainen ei nyt ääripäiden, mutta vaihtoehtojen vuorottelu, miten se näkyy sisä- ja ulkopolitiikassa, onko Venäjä nyt jatkossa sitten jakautuneempi vai yhtenäisempi ja mihin suuntaan se oikein menee, minkälaista politiikkaa suhteessa kansalaisiin ja toisaalta suhteessa ulkomaihin korostetaan. Yleinen arvio on, että enemmän tulee sitä, mitä nyt nähdään, englanniksi sanottuna more of the same, mutta onhan mahdollista, että valtiojohto päättää, että kurssia nyt täytyy muuttaa johonkin suuntaan, tehdäänkö näin ja mihin suuntaan ja se on tietysti mielenkiintosta.

Saana: Silloin tulis sellane ahdistava yllätys.

Timo: Se on aina mahdollista.

Saana: Kiitos tosi paljon Timo.

Timo: Kiitos.

Jyri: Kiitos.