”Onko julkisuus ystävä vai vihollinen?” – al-Hol

Äänitteen kesto: 25 min

Saana: Saana Nilsson
Jyri: Jyri Rantala
Haastateltava: Jussi Tanner

Saana: Meil on tänään vieraana Jussi Tanner, erityisedustaja Tanner ulkoministeriöstä. Moi, miten menee?

(Musiikkia.)

Jussi Tanner: Moi Saana. Hyvin menee.

Saana: Mitä sun työpöydällä on tällä hetkellä? Mitä sä nyt teet?

Jussi Tanner: No nyt mä oon tääl teidän kanssa.

Saana: Muuta ku oot täällä. [naurahtaa.]

Jussi Tanner: Niin. Mut mä oon siis edelleen erityisedustaja tos Koillis-Syyrian internointileirien jutussa, ja mä oon tehny sitä nyt jo kaks vuotta, mutta mul on välillä ollu sitä vähän muitakin tehtävii. Mutta se on se mun perusjuttu, ja sitä mä teen. 
 
Jyri: Oot tosiaan suurelle yleisölle ja varmaan tälle meidän pienelle podiyleisöllekin tuttu al-Holin leiristä, sit viimeksi myös noista Afganistanin kotiuttamis-pelastusoperaatiokuvioista. Mikä noissa kriisialueissa vetää sinua puoleensa? Vai vetääkö mikään, vai onko se vain velvollisuus?

Jussi Tanner: No en mä tiiä, vetääkö vai työntääkö ulkoministeriö. Mut - -

Jyri: Olet kuitenkin paljon toiminut erilaisilla kriisialueilla.

Jussi Tanner: Oon joo, jonkun verran. Ja kyllä mul on jotenkin ura sillä tavalla edenny vähän sattuman kauppaakin, että on sen tyyppisii tehtävii tullu vastaan, ja kyllä mä oon niitä ihan mielelläni tehny.

Jyri: Aika paljon myös julkisuutta, toki al-Holissa varsin pitkä etukäteispiina ja pommitus, ja sen jälkeen sitten operaation kuluessa sitä seurattiin, voi sanoa hetki hetkeltä, ja erinäist journalistit, kuvaajat ja someväki yritti löytää palautettavia sitten millon mistäkin puskasta kuikuillen, ja nyt erittäin paljon julkisuutta myös ja myönteistä julkisuutta tässä Afganistanin tapauksessa. Me luulimme täällä Suojelupoliisissa, et kun saamme tiedusteluvaltuudet, niin me olemme Suomen James Bondeja, mutta huomasin, että ainakin somessa, ja taisi olla jossain mediassakin, sinut nimettiin James Bondiksi. Miltä se tuntuu?

Saana: Ja milloin siirryt meille töihin?

Jussi Tanner: [nauraa.]

Jyri: [nauraa.]

Jussi Tanner: Jäänks mä heti?

Saana: Jää vaan.

Jussi Tanner: Joo.

Jyri: Onko se julkisuus ystävä vai vihollinen?

Jussi Tanner: No varmaan se on molempia. Et kyl mä oon sitä mieltä, että viranomaisen pitää julkisesti pystyy selittämään toiminnan perusteet. Mutta sitten meillä ja teillä ja meidän yhteisissä jutuissa on tietenkin myös paljon sellaista, jota ei voida yksityiskohtaisesti avata julkisuuteen, ja niin sen pitää ollakin. Että kaikkea ei kuulu kertoa, toisin kuin jotkut toimittajat ehkä joskus ajattelee. Mutta mä oon sitä mieltä, että on perustellusti myös salaisuuksia. Mut sitten se oikeudellinen perusta - -.

Jyri: Minäkin ajattelin toimittajana, että kaikki on julkista. Nyt ajattelen, että kaikki on salaista.

Jussi Tanner: Aivan. Niin se vaan muuttuu. Kenen leipää syöt ja niin päin pois. Joo. Mut siis joo, kyl se on tärkeetä, mutta eihän julkisuutta tietysti hallita voi. Mut sitten jos on kerrottavaa ja sit se tehdään avoimesti ja sillä tavalla täsmällisesti, niin ei se myöskään oo mikään vihollinen.

Saana: No tänään me jutellaan pääosin al-Holista. Mä ajattelin, et mä oisin voinu tähän alkuun vähän taustottaa, että mistä on kyse.

Jyri: Pitää luennon.

Saana: Pitää lyhyen luennon.

Jussi Tanner: No niin. Mä otan muistiinpanovälineet esiin.

Saana: Joo. Hyvä. Syyrian ja Irakin konfliktialueille matkusti 2010-luvulla tuhansia vierastaistelijoita, ja myös Suomesta lähti sinne noin 80 aikuista. Ja monet pääty radikaali-islamistisen terroristijärjestö Isilin riveihin. Ja sitten 2019, ku Isil menetti tän kalifaattinsa, niin sinne alueelle jääneitä naisia ja lapsia siirrettiin sitten leireille, joista ehkä al-Hol on se tunnetuin. Niin tää on tosi monimutkanen kysymys. Me ollaan tehty tän kysymyksen parissa yhteistyötä sun kanssa. Haluaisit sä tähän alkuun kerrata, et mikä se sun rooli oli tässä tapauksessa?

Jyri: Ja on edelleen, koska niin ku kerroit, niin edelleen se asia työllistää.

Jussi Tanner: Joo. Mä yritän kertoo tiiviisti. Et siinä kun mä alotin lokakuussa 2019, niin mä sain tehtävän ottaa sen ulkoministeriössä sen al-Hol-kokonaisuuden hoitooni kokonaan, ja sittenhän ne ratkasut, jotka siin kuuluu toimivaltaiselle viranomaiselle. Ja toimivaltainen viranomainen tarkottaa täs jargonissa sitä, että se on se vastuuviranomainen ja johtoviranomainen eri laitoksista, eri viranomaisista Suomessa. Ja tää oli siihen mennessä sit, kun mä alotin, niin oikeusperusta aika lailla selvä ja selvennetty. Ja mä otin sen sit hoitaakseni niin ku käskettiin, ja siitä lähtien mä oon sitten ollu sen Suomen viranomaistoiminnan yleisjohdossa ja myös sillä vastuulla, että mulle kuuluu niitten yksittäisten, yksittäisii kansalaisii koskevien ratkasujen tekeminen. 

Jyri: Eli olet tällainen ikään kuin yksinvaltias ollut tässä asiassa, joka on päättänyt siitä, että ketkä loppupeleissä sitten kuskataan Suomen kamaralle?

Jussi Tanner: No joo. Ja tää on vähän ehkä yllättävä ja ei ihan aina sovellettu malli, mut ei ihan täysin poikkeuksellinen, että sitä voi verrata vaikka kotimaassa esimerkiks meripelastusjohtajaan, joka päivystävänä viranomaisena tekee ne yksittäiset ratkaisut, jotka koskee yksittäisii henkilöitä. Tai sosiaaliviranomaiseen, joka menee jonnekin perheeseen, puuttuu siihen tilanteeseen, ja sillon ei soitella mihinkään konklaaveihin enää eikä hallitukselle eikä ministereille, vaan ne ratkasut kuuluu sen yhen viranomaisen sit tehä, kun hänet on siihen määrätty. Tää on se mun rooli.

Jyri: Minkälaisia asioita joko siellä ministeriössä tai sitten, kun itse niitä ratkaisuja punnitsit, niin minkälaisia asioita otit huomioon tai pyrit ajattelemaan näitten päätöksien perustaksi?

Jussi Tanner: No, mun tehtävä oli tietysti tutustuu näihin ihmisiin ja niitten tilanteeseen, siis lapsiin mutta myös heidän äiteihinsä aika perusteellisesti. Ja mä oon pitäny nyt kaks vuotta sitten yhteyttä niillä konsteilla kun olen voinu niihin kaikkiin, joihin olen voinu, ja sitä kautta tietysti sitten saada sitä tietoo, mutta toisaalta myös saada sitä tietoo sitten muilta viranomaisilta, teiltä ja keskusrikospoliisilta ja lastensuojelulta. Ja sitten tietysti siihen harkintaan olennaisesti on kuulunut tän oikeudellisen taustan ja perustan selventäminen. Et siihen me käytettiin sillon alkuvaihees paljon aikaa.

Saana: Mua kiinnostais tietää, et miltä tää tehtävä on sust tuntunu, ja varsinkin sit, kun sä oot ollu yhteyksis näihin ihmisiin ja kohdannu heitä, niin miltä se tuntuu.

Jussi Tanner: Tietysti mul nyt on aika pitkä kokemus ihmisten, ikään ku asiakkaitten kans toimimisesta. Että sinänsä siinä jostain näkökulmast on yllättävän vähän erilaista kun muutenkin suomalaisten kans toimimisessa ulkomailla, tämmösissä avustustilanteissa. Ne on tietysti kriisitilanteita siinä mieles, et niis on tämmöstä erityistä kuormitusta vähän kaikilla osapuolilla. Mutta tietysti tässä tapaukses se, mä ehkä ajattelen niin, että ei must niin hirveen erityiseltä on tuntunu siinä varsinaisessa tilanteessa. Mutta kyllä mä huomaan, että varsinkin se lasten hätä, niin se tulee sitten jälkikäteen vähän semmosena, et siinä on joku tietty vaikutus kuitenkin viranomaisenakin minuun että henkilökohtasesti. Et kyllä se jollain tavalla jossain sitten vaikuttaa. 

Jyri: No miten tuossa tilanteessa sitten, tai miten se on näihin päätöksiin tai harkintaan vaikuttanu se, että tässä erilaisilla viranomaisilla on ollu erilaisia rooleja ja sitä myötä erilaisia näkemyksiä? Suojelupoliisi on kansallisen turvallisuuden viranomainen. Meidän tehtävänä, yksi keskeisistä tehtävistä on arvioida terrorismin uhkaa ja uhkatasoa Suomessa sekä yksittäisten henkilöiden kautta mut tietenkin erityisesti sitten kokonaisuutena, joka sekin näistä henkilöistä tietysti sitten muodostuu. Ja jo siinä alkuvaiheessa, kun tätä keskustelua poliittisella tasolla käytiin, arvioimme, että sitten jollakin aikavälillä näiden nimenomaan aikuisten kotiuttaminen vaikuttaa tähän uhkaan niin, että se uhka kohoaa. Tietenkin mekin täällä ymmärrämme, että tuo mainitsemasi lasten hätä on sellainen, että sille asialle täytyy jotain tehdä, mutta tässä oli tällainen lievästi sanottuna intressiristiriita esimerkiksi meidän ja sitten ulkoministeriön tai sinun välilläsi henkilökohtaisesti. Miten tällaisessa ristiaallokossa sitten oikein luovitaan?

Jussi Tanner: Joo, no mä en oo kokenu mitään henkilökohtasta kyllä, mut että just niin ku Jyri sanoit, niin totta kai viranomaisten tehtävät ja näkökulmat on vähän erilaisii. Se, mitä ei aina ehkä ihan täysin ymmärretä, on se, et ulkoministeriö on myös turvallisusuviranomainen. Et meidän ykköstehtävä on suomalaisten ja Suomen turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistaminen. Se on ykkönen. Ja meil on vaan ehkä vähän erilainen näkökulma ja ehkä vähän erilainen toimintakenttä, ja se vaikuttaa sit niihin painotuksiin. Ja se on hyvä pitää mieles. Sitten toinen asia, joka liittyy tähän, näihin erilaisiin näkökulmiin, on se, että meidän tehtävät on täs tapaukses ollu tietysti sillä taval erilaisii muiden viranomaisten kans, että ulkoministeriölle toimivaltaisena viranomaisena ja sit mulle asiaan määrättynä virkamiehenä kuuluu se kokonaisharkinta ja niitten ratkaisujen tekeminen. Et mul on ratkaisuvastuu, ja sillä on myös merkitystä, jos mä en tee mitään. Niin sil on seurauksia myös Suomen turvallisuudelle, voi olla. Mun pitää ottaa nekin huomioon. Et Supon tehtäväkin täs tapaukses tietysti on, siis se on tosi tärkee, Supon tehtävä on huutaa sutta, Supon tehtävä on varottaa. Mut sitten on mun tehtävä, ei oo sillä tavalla ihan identtinen. Et mun tehtävä on ottaa se huomioon se Supon varotus. Sit on otettava huomioon vaikka keskusrikospoliisin tiedot rikosoikeudellisest prosessista tai epäillyistä, lastensuojelun tiedot ja sitten se kokonaisoikeudellinen perusta, mist mä mainitsin. Ja sitten tehä jotain, joku ratkasu. Ja sekin on ratkasu, jos ei tehä mitään, ja sillon - -.

Jyri: Olisko ratkaisu voinut olla toisenlainen, vai oliko tämä se ainoa vaihtoehto, mikä mielessäsi koko ajan oli, riippumatta sitten siitä, mitä ehkä ulkopuolelta huudeltiin?

Jussi Tanner: No siis meillä, kun mä alotin ja sitten kävin keskustelut oikeuskanslerin kanssa, ja silloin niihin aikoihin 9. päivä lokakuuta 19 oikeuskanslerilt tuli myös kirjallinen aika pitkä ratkasu kanteluihin, niin näitten ja sit niitten keskustelujen ja meidän omien keskustelujen pohjalta meidän tehtävä, mun tehtävä oli muotoilla ja luoda se viranomaisten toimintalinja. Ja kyllä siinä vaiheessa se oikeudellinen perusta asettu aika selkeeks. Et ei siinä edelleenkään mun mielestä kovin paljon epäselvää oo. Ja näin ollen se ratkasu, kokonaan erilainen se ei mun nähdäkseni ois voinu olla. että ei meillä siinä vaihtoehtoja ollu. Meil on perustuslaillinen velvote turvata suomalaisten, etenkin lasten, perusoikeudet, jos se vaan on mahollista. Meil on velvote yrittää. Ja sitten mun tehtävä viranomaistoiminnan johtajana on sitten sen päättäminen, et miten me yritetään. Ja sit tullaan semmoseen viranomaisetiikkaan ehkä, että jos mun johtama ryhmä yrittää, kyl me sit yritetään. Ei me teeskennellä. Ja sit me on yritetty sitä sitten tosissamme ratkasta tätä ongelmaa. Et meidät on ja mut on rekrytoitu tähän ratkasemaan tosi vaikee ongelma, niin se on ollu se mun tehtävä. 

Saana: Tossa sä kuvasit hyvin sitä, et miten se kokonaisratkasun tekeminen on ollu sun ja ulkoministeriön vastuulla. Jotkut meidän yhteistyökumppanit on välillä ollu ehkä ahdistuneita siitä, et jos me tuodaan se meidän näkemys ja arvio pöytään, ja on esitetty jopa sellasii toiveita, et voitaisko me nyt vaan kaikki olla samaa mieltä. Mutta vaikuttaa siltä, et sua ei kuitenkaan ahdistanu se. Että sul on ollu erilaisia arvioita ja näkemyksiä, ja sit niiden pohjalta on tehty se arvio.

Jussi Tanner: Joo. Se on just näin. Et en mä oo kokenu sitä mitenkään häiritseväksi, et on ollu erilaisia ääniä ja erilaisii arvioita. Ja siinä tavallaan se valmistelun vahvuus tuleekin esiin, et ne pitää sit ottaa huomioon. Mut että mikään yksittäinen arvio ei mulle oo voinu olla semmonen, et se jyrää kaiken muun myöskään. Että sellast luksusta mul ei oo ollu, et ois voinu vaan ikään ku olla tekemättä mitään ja odottaa, et se ongelma jotenki häviää.

Saana: Entä sit se, mua kiinnostaa, itelläki on analyytikkotaustaa, ja tossa alussa puhuttiin siitä, et kaikkee ei voi avata julkisuudessa, niin tuntuuko susta silti nyt siltä, että sä oot saanu meiltä tietoo, vai ei?

Jussi Tanner: Joo, tuntuu. Joo joo, kyllä. Eikä se nyt oo mikään tunnekysymys. Kyl mä oon saanu - -.

Jyri: Sitähän tulee ainakin tällä hetkellä, tiedän, ovista ja ikkunoista. Tai ainakin jossakin vaiheessa pyrittiin siihen, että kaikki mahdollinen tieto toimitettaisiin sinulle. Miten tällanen turvallisuustieto, onko se millään tavalla vaikuttanut siihen harkintaasi? Kun sanoit, että sinulla oli se tehtävä, joka oli vietävä loppuun, niin oliko sitten oikeestaan yhdentekevää, että mitä se tieto, meiltä tullut tieto oli tai on? 

Jussi Tanner: Joo ei missään tapauksessa. Että mä oon saanu hirveen arvokasta tietoa teiltä. Ja sitten toki mulla on aika iso osa sitä tiedonhankintaa sit kansainvälinen verkosto, mun oma kansainvälinen verkosto. Ja sitten tiedot sielt leiriltä suoraan myös, et minkälaiset olosuhteet on ja mitä mahollist informaatioo sieltä on saatavilla. Ja tää on se mun keskeinen tehtävä ollu näitten verkostojen luominen ja niiten hyödyntäminen. Ja siinä Supon tiedoil on olennainen merkitys tietenkin näitten varsinkin näitten ihmisten profiilin kannalta ja sen arvioinnissa, että onko sit mahollista sellasta yksittäiseen henkilöön liittyvää turvallisuusuhkaa. johon valtioneuvosto mut velvotti joulukuus 2019, siis ottamaan huomioon myös tai pyrkimään kaikin keinoin varmistamaan sen, että näistä kotiutuksista ei koidu Suomessa turvallisuusuhkaa. Ja sen tehtävän mä oon ottanu hirveen vakavasti tietysti, ja siinä olennaista on sitten Supon, myös keskusrikospoliisin ja muittenkin viranomaisten arviot. Mutta toki mä oon itse pitäny yhteyttä näihin ihmisiin. Mä oon matkustanu alueella säännöllisesti, käyny näillä leireillä useempaan kertaan ja pitäny jatkuvasti siis yhteyttä. Että kyllä mulla näihin ihmisiin on, väitän, myös aika hyvä tuntuma siitä, et missä kukakin menee. Ja hehän ei oo millään taval yhdestä puusta veistettyjä. Että siihen mahtuu kyllä aika lailla koko elämän kirjo siihen pieneenkin ryhmään. 

Saana: No sul on varmaan aika hyvä näppituntuma myös siihen, että millasiin ratkasuihin muut Pohjoismaat on päätyny. Onks sulla jotain, mitä sä siitä haluaisit kommentoida?

Jussi Tanner: No must nyt on aika selvää, että se eurooppalainen trendi on hyväksyä lasten ja aikuisten kotiutukset, siis lasten ja heidän äitiensä kotiutukset. Että silloin 2019, kun tää meilläkin oli vaikeimmillaan tää keskustelu, niin silloinhan tällasii ennakkotapauksii ei kauheesti ollu. Ja me tehtiin sit ensivaihees yhteistyötä ennen kaikkee Saksan kanssa, jossa on samankaltanen oikeudellinen velvote ja joka meille löyty, joka itse asias Saksa sitä ehdottikin yhteistyötä. Mut että nyt sitten varsinkin tän vuoden 2021 aikana enemmistö EU-jäsenvaltioista, selvä enemmistö, oon kääntyny sen kannalle, että kotiutetaan lapsia äitien kanssa. Että mun oma tuntuma on vähän se, että tässä päädytään siihen vääjäämättömään ratkasuun sen jälkeen, kun kaikki muut vaihtoehdot on ensin käyty läpi. 

Jyri: Suomi poikkeaa kuitenkin näistä muista EU-maista, ainakin suurimmasta osasta kotiutuksia tehneistä valtioista sillä tavalla, että meillä ei näitä palautettuja aikuisia naisia ole missään vaiheessa oikeastaan epäilty rikoksesta sanan varsinaisessa merkityksessä tai sillä tavalla, että heitä olisi otettu kiinni, kuulusteltu, tai vielä pidemmälle viety näitä toimia. Mitä ajatuksia se herättää?

Jussi Tanner: No se herättää tietysti monenlaisia ajatuksii. Mun täytyy tietysti täsmentää se, että mun tehtävä on tehdä ne ratkasut siel ulkomailla, ja kotiuttamiseen liittyvät ratkaisut ja sitten se rikosoikeudellinen prosessi, joka tapahtuu sen jälkeen, se on tärkeintä, et se tapahtuu ja se on lainmukainen. Ja Suomes on huippuosaavat omat viranomaiset sitten tekemäs sitä esiselvitystä ja mahollista esitutkintaa ja sitten valtakunnansyyttäjä päättämässä siitä kunkin yksilön kohdalla erikseen, että ylittyykö syytekynnys. Että se ei oo sillä tavalla kaikkein olennaisin tekijä mun harkinnassa, et mitä tääl Suomessa sit tapahtuu, enkä mä voi sitä etukäteen tietää. Mutta totta kai kyllä muakin mietityttää, ja seuraan tarkasti sitä, et minkälainen se rikosoikeudellisen vastuun toteutuminen Suomessa on. Siinä tietysti on monenlaisii näkökulmii. Että se, että jossain muussa maassa joku tuomitaan pitkään rangaistukseen, niin se ei vielä välttämättä tietenkään tarkoita sitä, että just joku tietty yksilö kuuluis tuomita Suomessa. Että oikeusvaltiossa on syyttömyysolettama, ja jokaisen tapaus tutkitaan erikseen sen evidenssin valossa, mitä on saatavissa. Ja jos nyt joku meidän kotiuttamamme henkilö ois vaikka syyllistyny ja jesidien orjuuttamiseen, niin siitä sais tuomion rikoksesta ihmisyyttä vastaan tai sotarikoksesta ja luultavasti pitkän, ehdottoman vankeustuomion. Mut tällast ei oo tapahtunu, niin kertooks se siitä, että ei oo evidenssiä, vai kertooks se siitä, että rikosta ei oo tapahtunu, niin mä jätän sen nyt sitten esitutkintaviranomaisen arvioitavaksi. 

Jyri: Joo, isommassa kuvassa, jos tuota asiaa katsotaan ja hetkeksi irtaannutaan juuri tästä ihmisjoukosta, jota olet ollut kotiuttamassa, ja ajatellaan sitten ylipäätään palanneita vierastaistelijoita, niin siinä taitaa myös olla sama tilanne, että Suomi on tällä hetkellä ainoa EU-maa, jossa yhtään palannutta vierastaistelijaa ei ole tuomittu. Maa, josta kuitenkin on kohtalainen määrä väestölukuun suhteutettuna lähtenyt sinne maailmalle. Jos ajatellaan yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden kannalta, niin olisiko se jotenkin ollut helpompaa sinulle, jos olisi ollut tällainen silmä silmästä -mentaliteetti täällä tai menetelmä Suomessa, että kun kotiutetaan, niin sitten tutkitaan ja mahdollisti hutkitaankin, jos syytä löytyy? Nythän se tilanne oli se, että tiedettiin oikeastaan jo etukäteen, että tuskinpa tulee mitään seuraamuksia. Vai onko se asia, mitä ylipäätään ajattelet, tällainen, että hyväksyykö yhteiskunta tai suuri yleisö sen, mitä teet?

Jussi Tanner: No toi on tosi hyvä kysymys, ja se on totta kai, kyl sä oot oikeessa siinä, että siis meidän työn se ois ehkä tehny ainakin noin julkisuudessa helpommaks, jos ois ollu selvä semmonen yhteskunnallisten seurausten elementti nähtävissä. Että ois tullu pitkiä vankeustuomioita tai muuta. Mut että kun mä ratkasuja tekevänä viranomaisena joudun sitä harkitsemaan ja niiden lasten oikeuksien toteutumista, niin mähän en voi antaa sen vaikuttaa sellasen optiikan. Et jokainen me ymmärretään hyvin se Suomessa, että kukaan ei oo lain yläpuolella. Mut me ei välttämättä aina ymmärretä sitä ihan yhtä hyvin, että kukaan ei ole myöskään sen lain alapuolella. Että kyl meidän jokaisen yksilön kohalla on tehtävä ne ratkasut sitten välittämättä siitä, et minkälainen se poliittinen optiikka on.

Saana: Onks sulla näkymää al-Holista kotiutettujen aikuisten ja lasten arkeen sen tavallaan Suomeen paluun - -.

Jussi Tanner: Tääl Suomessa?

Saana: Jälkeen. Niin.

Jussi Tanner: No mul ei oo mitään erityistä näkymää. Että teil voi olla vähän parempi näkymä. Mutta siis mitä mä oon ymmärtäny, niin asiat on menny aika hyvin. Mut tää ei tietenkään tarkota sitä, et ne ois ongelmattomia, ja jokanen voi kuvitella, että ton taustan jälkeen ja myös niitten kokemusten jälkeen sitten siel niin kutsutus kalifaatissa ja leireillä siin on aika paljon työtä edessä, siis eri viranomaisilla. Ja olennaist on se, et meil on järjestelmä, joka pystyy toimimaan ja sitten ne ihmiset, jotka haluaa irtautua minkäänlaisesta ääriajattelusta. Niin ne saa siihen sit sen tarvittavan tuen. Että se on erittäin hyvin käytettyy aikaa ja resurssia yhteiskunnalta.

Jyri: Paljonhan puhuttiin juuri tässä kotiuttamisen yhteydessä varsinkin lasten deradikalisaatiosta ja erilaisista ohjelmista, mutta sehän ei ole mikään helppo juttu tai simsalabim-temppu, että käden käänteessä se onnistuisi, vaan se nimenomaan vaatii sitä omaa tahtoa. Miten itse näet tuon aatteista vapauttamis -prosessin, ja kun olet näitä henkilöitä tavannut siellä alueella, niin kuinka vaikea juttu se loppupeleissä on?

Jussi Tanner: No se vaihtelee kyl yksilöittäin voimakkaasti. Siis ei voi mitenkään vähätellä sitä ilmapiirin radikalismia al-Holilla varsinkaan. Mut sitten mä näen kyllä jopa täst puutteellisest näkökulmasta, niin näen kyllä sellasen transformaation, joka tuntuu tapahtuvan useimmilla sen jälkeen, kun sielt leiriltä tullaan pois. Että kun elinolosuhteet niin voimakkaasti muuttuu. Et se deradikalisaatio ja rehabilitaatio on vaikee juttu. Meidän täytyy myös ymmärtää, että mistä me ollaan, mistä ihminen on irtautumassa. Että onko hän irtautumassa sellasesta väkivaltasesta ajatusmaailmasta, onko hänellä sellasta aidosti ollut. Vai onko hän irtautumassa uskonnollisesta ajattelusta esimerkiks. Ja ne on kaks eri asiaa. 

Jyri: Toki ne voivat yhdistyä.

Jussi Tanner: Ne voi yhdistyy, ja siis ne merkityksethän nimenomaan ovat yhdistyneet. Että ei ne nyt täysin erillisiäkään oo. Mutta joka tapaukses ihmisen on täysin mahdollista Suomessa elää uskonollisen vakaumuksen mukasesti olematta väkivaltasen ääriajattelun kannattaja, ja meidän sen takia pitää tutkii jokaista yksilöä, jokaista perhettä, jokaista keissiä niin tarkkaan erikseen. Mut että meil tehään myös hirveen hyvää työtä. Et kyllä suomalaisel yhteiskunnal on valtavan hyvät resurssit, jos niit osataan käyttää, niin ratkaista tän kaltaisii vaikeit ongelmia. Et mainitsen esimerkiks Diakonissalaitoksen, jolla on tällanen exit-toiminta, ja mitä mä oon nähny, niin se on todella aidosti vaikuttavaa toimintaa.

Jyri: Nyt kun arvioidaan sitä operaatiota, vaikka se nyt vielä ehkä osittain on kesken, niin oliko se suuri onnistuminen sinulle henkilökohtaisesti, ulkoministeriölle, Suomen kansalle?

Jussi Tanner: No ei. Että must tuntuu, et tästä ei kovin moni saa puhtaita papereita. Että ei meistä viranomasista eikä näistä sinne lähteneistä eikä paljon muistakaan. Että ehkä ne lapset nyt saa ihan kohtuullisen todistuksen, päättötodistuksen. Mutta eihän tää semmonen mikään kunniallinen näytelmä oo. Mut mä sanoisin sen, että tää on ollu ihan hirveen vaikee, erittäin vaikee poliittinen kysymys kaikkialla, ei ainoastaan Suomessa. Ja meil oli omat riitamme tässä, ja meil on ollu omat vaikeutemme. Mutta me on kuitenkin päästy eteenpäin. Että toisin kun monessa muussa maassa ja paljon ennen vielä kun monessa muussa maassa. Et me on onnistuttu ratkasemaan tää vaikee ongelma. Et mun mielest se voi kuitenkin ottaa mukaan. 

Saana: Kiitos, Jussi Tanner.

Jussi Tanner: Kiitti.