”Onko sun elämä sellaista kuin Bondilla?” – Vakoilu

Äänitteen kesto: 25 min

PH:    Pekka Hiltunen
SN:    Saana Nilsson
SR:    Seppo Ruotsalainen
H:    Hannu
    

Alkujuonto: Tervetuloa Supodiin. Tässä podcastissa, jonka tarinoita et muualta kuule, keskustelemme tiedustelusta, Suojelupoliisin toiminnasta sekä kansallisen turvallisuuden kysymyksistä. 

SN: Haluamme avata Supon toimintaa uudella tavalla. Minun nimeni on Saana Nilsson.

PH: Minä olen Pekka Hiltunen.

SN: Tervetuloa mukaan. 

Vakoilu kuvataan leffoissa usein siten, että siellä heiluu joku trenssitakkinen mies, esimerkiks James Bond, joka pyörittää naisia ja hankkii tietoa vaikkapa salaisista ydinvoimaloista tai satelliittiasemista. Ja yrittää sit siinä sivussa pelastaa maailman.

PH: Tätä vakoilun maailmaa on meille tämän raottamassa Suojelupoliisin apulaispäällikkö Seppo Ruotsalainen ja erikoistutkija Hannu. Tervetuloa. Heti alkuun: onko vakoilu oikeasti sellasta ku Saana tossa äsken kuvasi?

SR: No tähän on itse asiassa aika helppo vastata elikkä ei todellakaa. Tietysti viihdeteollisuus luo kuvaa vakoilusta omalla tavallaan. Sen tehtävänä on ennen kaikkea viihdyttää katsojia, mutta todellisuus on kyllä hyvin kaukana tästä maailmasta. 

Elokuvissa mielellään annetaan aina kuvaa, että vakoojilla on tällanen rajaton oikeus ja vapaat kädet toteuttaa itseään. Mutta todellisuudessa vakooja toimii hyvinkin määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti hänen työnantajansa antamien ohjeiden mukaisesti. Ja hän joutuu hyvin paljon suunnittelemaan sekä raportoimaan kaikista tapaamisista, mitä hän tekee. Eli siinä mielessä totuus on hyvin erilainen.

PH: Eli todennäköisesti elokuvien katsojamäärät hivenen tippuisivat, jos kaikki paperityö kuvattaisiin mukaan niihin.

SR: Joo, mä luulen, että mikäli elokuvat kättelisivät sen todellisen maailman kanssa niin katsojamäärät todellaki romahtaisivat. Työhän on sangen ehkä monotonista ja vaativaa kylläkin ja edellyttää koulutusta, mutta aika harmaata arkea tietyllä tapaa.

SN: No Hannu, eiks sunkaan elämä oo muka yhtään sellasta ku Bondilla?

H: No ei, et totta kai vakoilun tavoitteena on hankkia sellaista tietoa, mitä ei luvallisesti oo saatavilla. Ja vaikka James Bond tällasta tietoa myös hankkii, ni harvoin nää elokuvat päättyy siihen, että 007 skippaa takaa-ajot ja räjähdykset ja raportoi saamansa tiedon esimiehille ja lähtee kotiin laittamaan perheelle illallista ja ulkoiluttamaan koiraa.

SN: No onks Suomessa sitte tämmösiä vakoojia? Oli ne sitte Bondin kaltasia tai ei.

H: No varmaan ihan mediasta lukisimme useammin, jos Bondin kaltaisia vakoojia Suomessa. Että räjähtelis useammin ja Helsingissä olis näitä takaa-ajoja lähes päivittäin, jotka päätyy sitten tällasen huomion kohteeksi. Elikkä eihän tällasia elokuvavakoojia Suomesta löydy.

SN: No entä muunlaisii vakoojia?

H: No tietysti jos ajatellaan vakoilua sitä kautta niin kuin me ajatellaan luvattomana tiedonhankintana, niin kyllä on.

SR: Mittakaavat on aika merkittäviä. Et Suomi  on kiinnostava maa ja vaikka usein ajatellaan, että vakoilu on vain ja ainoastaan suurvaltojen välistä toimintaa, niin se on siinä mielessä aika surullista. Että Suomella on paljon merkittävää tietoa, joka on arvokasta vieraille valtiolle. 

Ja täten meidän tulee huolehtia myös siitä, että Suomen maaperällä tai Suomen intressejä vastaan ei harjoiteta sellasta vakoilua, joka sitten vaarantaa meidän omia arvoja.

PH: Onko se sitten juuri se, että Suomessakin löytyy paljon tämmöstä tietoa syy siihen, että miksi Suomeen sitä vakoilua kohdistuu? Ja miksi se vakoilu saattaa Suomessa joskus olla tuloksellistakin?

SR: No sanotaanko näin, että Suomi korkean teknologian maana tietysti kiinnostaa vieraita valtioita. Me olemme osa Euroopan unionia ja täten osa Euroopan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Vaikka tällä hetkellä pelataan tietyllä tapaa voimapolitiikkaa suurvaltojen keskeisenä teemana ja heidän pelikentällä, ni siitä huolimatta myös Suomi on merkittävä osa Euroopan turvallisuutta. 

Meidän geopoliittinen asema ja näkemykset diplomatiasta ja osallistuminen tiettyihin pakotteisiin vaikuttaa siihen, että meihin kohdistuu tiedonhankintaa.

H: Joo, vakoilullahan pyritään hankkimaan toiminnallista etua, sellaista tietoa, josta on toiminnallista etua sille vakoilua harjoittavalle taholle. Se voi olla poliittista, taloudellista tai vaikka sotilaallista. Ja sitä kautta Suomi on kiinnostava myös vakoilullisesti.

SR: Voidaan vielä todeta yleisesti, että mikä tahansa salassa pidettävä tieto, jolla voi olla merkitystä vakoilevan tahon poliittiselle johdolle. On se sitten tosiaan ulko- ja turvallisuuspoliittisten, taloudellisten tai sotilaallisten etujen ajamiseksi, niin tämä tyylinen tieto on arvokasta.

PH: Tässä on nyt paljon puhuttu siitä, että vakoilusta ja sen tiedonhankinnasta. Niin onko tässä vakoilussa tai tällaisten ulkomaisten tiedustelu-upseerien toiminnassa muita ulottuvuuksia ku oikeestaan pelkästään se tiedon hankkiminen?

H: No voidaan puhua tietysti samaan hengenvetoon vaikuttamisesta. Elikkä vakoilu ja vaikuttaminen kulkee usein käsi kädessä, koska vakoilulla voidaan hankkia juuri sellaista tietoa, jota hyödynnetään sitten vakoilua harjoittavan valtion vaikuttamistoiminnassa. On ne sitten taloudellisia, poliittisia tai henkilökohtaisia asioita, jotka ei ole tai kuulu ollakaan yleisessä tai vieraan valtion tiedossa. 

Niin se saattaa hyödyttää sitten siinä vaiheessa ku haetaan tätä mun mainitsemaa toiminnallista kilpailuetua.

SN: Tossa te toitte useitakin asioita, jotka kiinnostaa vakoojia. Oli korkeeta teknologiaa ja Suomi osana EU:ta ja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, niin ketkä sitten voi joutua vakoilun kohteeksi?

SR: No käytännössä kuka tahansa julkisen sektorin tai yksityisen sektorin henkilö, jolla on pääsy tai itse hänellä hallussaan tietoa, joka liittyy ulko- tai turvallisuuspolitiikkaan, korkeaan teknologiaan, Suomen huoltovarmuuteen ja kriittiseen infrastruktuuriin. Korostaisin myös tätä välillistä pääsyä, että henkilöä voidaan hyödyntää esimerkiksi sitten verkkovakoilun kautta ja häntä käytetään ikään kuin accessina sitte siihen varsinaiseen kohdejärjestelmään. 

Ja lisäks nostaisin esille vielä yritykset. Että Suomessa kriittisestä infrastruktuurista suurin osa on yksityissektorin hallussa. Täten Suomen kokonaisturvallisuuden näkökulmasta niin myös yksityisellä sektorilla julkisen sektorin lisäksi on hyvinkin merkittävä merkitys.

H: Joo, ihan samaa mieltä. Elikkä on hyvä tiedostaa, että tiedustelu tai vakoilu ei välttämättä kohdistu suoraan siihen kohteeseen, vaan juuri siihen kohteen lähipiiriin, jolla on pääsy sitten tähän varsinaiseen kohteeseen. Ja kohdehan ei välttämättä ole niin kun tuossa sanottiin, välttämättä henkilö. Vaan se voi olla myös esim. verkkoympäristön palveluntarjoaja, jolla on sitten pääsy siihen lopulliseen kohteeseen.

PH: Tässä on tullu esiin aika laaja kirjo niitä kiinnostuksen kohteita ja vielä tämmösiä mahollisia tiedonhankinnan kohteitakin, niin miten sitä tietoa itse asiassa hankitaan? Eli mitä tällainen vakoilija tekee?

SR: No tosiaan hänelle laaditaan tai hän on mukana laatimassa suunnitelmaa. Eli tiedonhankinta on aina tavoitteellista ja tiedonhankinnalle asetetaan myös usein aikataulu, mihin mennessä se täytyy hänen tuottaa. Elikkä vakoojalla ei ole tällaista rajatonta kriittistä valaistumista käytettävissä, vaan hyvin ohjattua ja suunnitelmallista toimintaa. 

Suomi on läpinäkyvä yhteiskunta ja tietoa on mahdollista tuottaa avoimien lähteiden kautta aika merkittävästi, mutta tätä avointen lähteitten tietoa lähtökohtaisesti käytetään suunnitteluvaiheessa. Eli sieltä löytyy tietoa yrityksistä. Sieltä löytyy tietoa henkilöistä, joilla saattaa olla pääsy sitten siihen varsinaiseen kohteeseen tai tietoon. Se on olennainen osa. 

Henkilötiedustelu on edelleen voimissaan elikkä vieraiden valtioiden vakoojat haluavat salaisia henkilölähteitä. Ja tää on heille erittäin tärkeää, että vaikka he pääsisivät käsiksi johonki salassa pidettävään asiakirjaan, niin ne tausta, historia ja ne elementit. Kuinka tää asiakirja on syntynyt tai minkä johtopäätösten kautta tähän asiakirjaan on päädytty. Niin niitä pystyy avaamaan vaan sitte joku henkilö, joka on ollu mukana esimerkiks siinä valmistelussa. 

Ja tietysti se, että yhteiskunta digitalisoitunut hyvin vahvasti ja digitalisoituu edelleen, niin verkkovakoilun rooli on erittäin kasvava. Ja vieraiden valtioiden näkökulmasta erittäin hyvä työkalu. Sanotaanko näin. Taloudellinen kiinnijäämisriski erittäin pieni ja pystytään saamaan hyvinkin nopeita tuottoja sitten hyvinkin lyhyessä ajassa.

H: Ja tietysti digitalisaatio tuo mukanaan mahdollisuuden yhdistää näitä henkilötiedustelun ja verkkovakoilun keinoja sen saman ennalta käsin määritellyn tavoitteen saavuttamiseksi.

SN: No jos mietitään henkilötiedustelua, niin miten värvätään tietolähde onnistuneesti?

SR: Se, että vieraan valtion vakooja kykenee solmimaan hyvän suhteen suomalaiseen tai Suomessa asuvaan henkilöön, josta hän haluaa sitten salaisen henkilölähteen, niin se prosessi on pitkä. Siihen vaikuttavat monet tekijät. Elikkä vakoojan oma persoonallisuus ja hänen sosiaalinen kyvykkyys ja sitten tietysti myös tämän kohdehenkilön henkilökohtaiset ominaisuudet ja ammatillinen tausta.

 Elikkä se voi kestää muutamasta viikosta jopa vuosiin sen suhteen syntyminen ja sen ennustaminen tai tämmösen mallintaminen, että se tapahtuisi aina samalla tavalla ja samassa aikajänteessä, niin sellaisen mallin ikään ku ilmi tuominen on haastavaa. Mut se perustuu lähtökohtasesti siihen, että molemmat osapuolet kokevat, että täs on tämmönen win-win -tilanne heille ja tämä suhde hyödyntää molempia. 

Siinä voi olla taloudellisia intressejä. Siinä voi olla ammatillisia intressejä, mutta siinä vois olla myös ikään ku tällasia inhimillisiä intressejä siitä näkökulmasta, että jokainen meistä tarvitsee arvostusta. Ja henkilö saattaa sitten tämän vakoojan huomassa saada sellaista arvostusta, mitä hän kaipaa ja mitä hän ei saa esimerkiks oman työnantajan piirissä.

PH: Vaikka tosiaan ei varmasti voida luoda semmosta yhtä polkua, niin onko jotain sellasia asioita, joissa pitäis viimeistään hälytysvalojen alkaa vilkkumaan? Jos joku ihminen alkaa tietyllä lailla lähestymään?

SR: No mikäli henkilöltä pyydetään tietoja joko suullisesti luovutettavaksi tai kirjallista materiaalia ja henkilö on tietoinen siitä, että tämä aineisto on salassa pidettävää tai luottamuksellista. Niin siinä vaiheessa viimeistään tulisi kellot soida. Elikkä jokainen sekä julkisen että yksityisen sektorin työntekijä on velvollinen olemaan tietoinen siitä, että mitä rajoituksia tai velvollisuuksia tiedon käsittelyyn hänen työssään liittyy.

SN: No mitä mieltä te ootte sit siitä, et voiko vahingossa päätyä sitten tietolähteeks?

H: No ei ainakaan ihan sinne sen tän värväyksen loppuvaiheeseen saakka. Elikkä tavallaan voi tietämättään päätyä tilanteeseen, jossa henkilöön kohdistuu, itseen kohdistuu tämmönen värväyksen ensikontaktointi esimerkiks. Mutta just niinku tässä mainittiin, niin viimeistään siinä vaiheessa, jos on luovuttamassa rajoitettua tietoa toiselle ulkopuoliselle taholle, niin eihän siinä vaiheessa enää voi kuvitella, että tekee sen tietämättään.

PH: Miten, tässä aikasemmin puhuttiin siitä, että on sekä tämmöstä ihan tiedonhankintaa että vaikuttamista. Ja ehkä tässä tiedonhankinnassa saattaakin olla helpompi tunnistaa, et nyt multa pyydetään sellasta, mitä mä en todellakaan sais tunnistaa. Ni onks tämmösiä varotusmerkkejä sitte huomattavissa myös sillon ku joku yrittää vaikuttaa johonkin?

H: No vaikuttaminen on tosiaan huomattavasti epäselvempi käsite, koska valtiot lähtökohtaisesti pyrkivät vaikuttamaan omalla ulkopolitiikallaan esimerkiks. Että vaikuttamisen kohteeksi joutuessa tai jos epäilee olevansa vaikuttamisen kohteena tai haluaa suojautua vaikuttamiselta, niin kannattaa lähteä juuri siitä, että minkälainen ulkopuolelta tuleva vaikuttamisyritys on oman toiminnan kannalta esimerkiks vahingollista. 

Et vaikuttamisella usein pyritään ohjaamaan valtion toimintaa sen valtion intressien vastakkain tai sen valtion intressien kannalta vastakkaiseen suuntaan, jolloin se, että mikä se vaikuttamisen, heh heh, se oikea vaikutus sitten olisikaan, niin on ehkä tässä se keskeinen tekijä. Ja sitten tietysti voi miettiä sitä, että minkälainen toimija vaikuttaisi olevan sen vaikuttamisen taustalla. Mikä hänen motiivinsa siihen toimintaan olisi. Mihin sillä pyritään ja niin edespäin.

SR: Ehkä tosta vaikuttamista voisi vielä sen verran täydentää, että sen voisi jakaa kahteen eri ulottuvuuteen elikkä kohdetta pyritään kultivoimaan tai vaikuttamaan häneen siten, että hän jättää tekemättä jotain tai tekee jotain. Ja tästä ikään ku seuraa lopputuloksena se, mihinkä sitten vaikuttaja on halunnut tilanteen viedä.

SN: No miks sitten ne tahot tai henkilöt, jotka joutuu vakoilun kohteeksi, niin miks he tai ne ei puhu siitä asiasta? Ja ehkä jatkokysymyksenä viel se, että miks näitä tapauksia tulee harvemmin sitten julkisuuteen?

H: Tähän liittyy usein ihmisen yksityisyyden suojan kysymyksiä. Tähän liittyy liikesalaisuuksia yritysten kohdalla. Esimerkiks yritysten maineriski saattaa estää heitä tuomasta asiaa julkisuuteen. Ja asia saattaa tulla yleisestiki arkaluontoinen. Et jos tässä esimerkiks henkilötiedustelulähteen värväyksen yhteydessä on noussu esiin tästä värvättävästä tahosta sen arkaluontoisia asioita, niin ei niitä silloin yleensä haluta tuoda julkisuuteen. Et tää on todellakin sellaista toimintaa, joka hyvin pitkälle tapahtuu siellä näkymättömissä.

SR: Joo, samaa mieltä ja ennen kaikkea yrityksillä, jotka on pörssissä niin sillä saattais olla hyvinkin radikaaleja vaikutuksia heidän markkina-arvoon. 

Ja tietysti on hyvin inhimillistä, että kun me kukin teemme virheitä elämässämme, me emme mielellämme niitä halua sitten kaikkien korvien kuuloon. Ja kyllä se suunnaton häpeä on, mikäli havaitsee, että on joutunut nenästä vedetyksi tai olisi pitänyt havaita tämän tyylinen vaikuttaminen tai tiedonhankinta aikaisemmassa vaiheessa. 

Niin todellakin pidän hyvin inhimillisenä, et ihmiset eivät halua tätä tietoa jakaa. Vaikka se olis äärimmäisen arvokasta sitten siellä yrityksen sisällä tai julkisen sektorin sisällä.

PH: Vakoilu on oikeastaan myös sellanen yks niistä maailman pitkistä perinteistä. Voidaan sanoa, että varmaan sieltä aika historian alkulehdiltä saakka me ollaan jonkun tyyppistä vakoilua nähty. Niin miten te näette sen, että miten vakoilu on muuttunu vai mennäänkö iha yhä samojen periaatteiden voimalla kun ollaan menty viimiset muutama 1 000 vuotta?

SR: No se mikä edelleen pysyy ja tulee tulevaisuudessa pysymään, niin kyseessähän on tiedonhankinnasta. Siinä ei muutosta tule olemaan. Tavat, kuinka tietoa hankitaan sitten, niin siinä kyllä on selkeästi tapahtunut muutosta. Ja yhteiskunnan digitalisoituminen on aiheuttanut sen, että yhä enemmän tietoa hankitaan verkkojen kautta. Tieto siirtyy verkkoihin ja luonnollisesti sitten tiedustelupalveluiden ja vakoojien työkalut ovat siellä verkossa. Ehkä sellainen verkkovakoilun arkipäiväistymisen myötä on nähtävissä yksi selkeä muutos. 

Ennen tiedustelun uhka kohdistui puhtaasti valtionhallintoon ja tänä päivänä se kohdistuu yhä enemmän yrityksiin, yksityisiin yrityksiin. Syystä, että yksityiset yritykset tuottavat palveluja julkiselle sektorille. Ja tämä tietysti aiheuttaa sitten merkittäviä haasteita siitä näkökulmasta, että tuotantoketjut usein ovat äärimmäisen pitkiä. Varsinainen asiakas ei välttämättä pysty havaitsemaan tai hänellä ei ole kokonaiskuvaa siitä, et ketä kaikkia tahoja siellä tuotantoketjun päässä sitte oon.

H: Kyl tää digitalisaatio on viime aikaisista muutoksista se selvästi merkittävin, koska se heijastuu myös sinne ihan henkilötiedustelun puolelle, koska esimerkiksi sosiaalinen media on erittäin hyödyllinen kanava tämmösen lähestymisen toteuttamiseen. 

Että aikasemmin olisi ollut paljon paljon vaikeampaa saada kontakti periaatteessa vieraaseen ihmiseen. Mutta tietyissä sosiaalisen median applikaatioissa se on lähes luonteenomainen piirre, että ollaan mahdollisimman tavoitettavissa ja verkostoidutaan hyvin paljon täysin tuntemattomien ihmisten kanssa.

PH: Niin tuo ehkä yks semmonen mielenkiintonen kysymys. Että must tuntuu, että moni ei edes ole selvillä siitä, että miksi tämmönen verkostuminen saattas olla huono idea tai mitä ongelmia siihen saattas liittyä. Tästä mä ehkä haluisin kysyä jatkokysymyksen vielä. Että nyt kun toitte molemmat esiin tätä digitaalisuutta ja sitä, että ihmisten elämät on siirtyny sinne pikkusen enemmän. Niin tiedostaako ihmiset teidän mielestä samalla lailla nää vakoilun tai tiedonhankinnan tai vaikuttamisen riskit verkossa kun he tiedostaa sen ehkä tosielämässä? Eli suhtaudutaanko eri lailla siihen, että joku tulee nykäsemään hihasta kadulla tai internetissä?

SR: Mä katsosin niin, että ihmiset tiedostaa. Hyvin usein ihmiset kuitenkin ajattelee, että minulla ei ole ammatillisesti tai elämässäni mitään salattavaa. Ja on inhimillistä, että ihminen ei välttämättä toimi turvallisuustietoisesti, koska ihmiselle ei synny omakohtaisia havaintoja ja kokemuksia häneen kohdistuvasta vakoilusta. 

Ja täten ihmiset ajattelevat rationaalisesti, et sitä mitä mä en näe tai koe, niin sitä lähtökohtaisesti ei ole olemassa. Ja kun niin yritysten kuin julkisen sektorin kun kansalaisten kyky havaita heihin kohdistuvaa tiedonhankintaa on kuitenki vajavainen, niin tästä syystä on haasteita.

SN: No mitä sit pitää tehdä, jos epäilee että on törmänny vakoiluun tai vaikuttamiseen? Niin miten pitää toimia?

H: No omassa, esimerkiks jos tää tapahtuu työkontekstissa, niin tietysti siitä kannattaa tai pitää kertoa omalle esimiehelle. Ja oman yrityksen turvallisuusorganisaatiolle. Varsinkin suuremmissa yrityksissä on hyvin sofistikoituneet ja ammattimaiset turvaorganisaatiot, jotka tietää sitte miten reagoida tämmösessä tapauksessa. Toki nyt saa Suojelupoliisiin suoraankin olla yhteydessä varsinkin, jos tämmönen on sitte vapaa-ajalla koettu tilanne.

SR: Joo, kaiken kaikkeaan on tärkeää, että tulee tietoa myös viranomaisten käyttöön, koska viranomaiset tekee sitten kokonaistilannekuvaa valtiojohdolle ja viranomaisten käyttöön ja sitten tätä tietoa voidaan hyödyntää ennaltaestävässä toiminnassa ja valmiussuunnittelussa, lainsäädännön kehittämisessä. Ja tästä syystä on koko Suomen intressi, että kaikki vieraiden valtioiden vakoiluun tai vaikuttamiseen liittyvät tiedot tulisivat mahdollisimman laajasti Suomen kansan ja kansallisen turvallisuuden hyväksi.

PH: Miten, puhuttiin sekä digitalisaatiosta, siitä, että vakoilua on aika paljon. Nyt kun me katsotaan ympärille, niin maailmantilanne vaikuttaa jälleen kerran kiristyneen. Suurvallat kamppailee ja yhteiskunta on vähän sekaannuksen tilassa. Niin miten te arvioisitte sitä, et mitä tapahtuu vakoilurintamalla seuraavaksi? Nyt tämä kyberjuttu on ollu isosti kartalla. Onko jotain muuta tulossa, mistä meiän ois hyvä tietää?

H: No meillä on tosiaan, voi sanoa kiristynyt maailmanpoliittinen tilanne, mikä tietysti korostaa sitä erilaisten toimijoiden tietotarvetta. Halutaan tietoa siitä, mitä toiset, mahdollisesti vastapuoli tekee ja täähän tietysti korostaa vakoilun merkitystä. Koska vakoilulla on perinteisesti pyritty hakemaan tietoa juuri sen kaltaista asioista, jotka askarruttaa maailman poliittisia päättäjiä tällä hetkellä.

SR: Mä oletan, että keskeinen muutos tulee olemaan nopeus. Elikkä tieto on valtaa niinku se on aina ollu ja tulevaisuudessa, mutta ehkä aikaisemmin hyväksyttiin se, että siihen tiedon hankintaan voidaan käyttää kuukausista jopa vuosiin. Mutta uskon, että tarve suurvalloilla ja vakoilua tekevillä valtioilla on tarve saada sitä yhä nopeammin. Ja uskon, että kun sitä lähtökohtaisesti on tehty ehkä hienovaraisemmin ja peitellymmin, niin uskoisin että ehkä tämmönen hieman voimapolitiikka näkyy sitten myös tiedonhankinnassa jatkossa vahvemmin.

SN: Mua kiinnostais tietää viel tähän loppuun, että ootteks te tutustunu tämmöseen vakoilun syväluotaavaan merkkiteokseen kuin Vakoilijan käsikirja? Onks se teille tuttu? Hannu? Kai se nyt on?

H: Samaa sarjaa kun tais olla Salapoliisin käsikirja ja muita. Mutta tästä nyt on kyllä useampi 10 vuotta aikaa, että ehkä pitäis lukea uudestaan ja verestää muistoja.

SR: Joo, tutulta kuulostaa, mutta en muista kyllä kirjaan tutustuneeni.

SN: Eli nyt mä tiedän, mitä te, teille voi hankkia joululahjaksi.

SR: Saamme joululahjaksi, aivan. Näin ajattelin.

H: Kuulostaa hyvältä.

SN: Joo. Mut kiitos kun olitte täällä juttelemassa meijän kanssa tästä aiheesta, vakoilusta ja vastatiedustelusta ja vaikuttamisesta.

H: Kiitoksia.

SR: Kiitos.

SN: Seuraavassa jaksossa me keskustellaan siitä, millaista on olla ainutlaatusen tiedon äärellä ilman, että siitä voi kertoa kenellekään. Ja tätä asiaa valaisee meille Suojelupoliisin esikuntapäällikkö Jyri Rantala. Hei, laittakaa meille palautetta osotteeseen [email protected]. Ja tossa kauden viimeisessä jaksossa me vastataan teidän kysymyksiin. Ja tohon samaan osoitteeseen voi jo nyt laittaa niitä kysymyksiä, joihin te toivoisitte meiltä vastauksia eli [email protected].

[loppumusiikkia]