Hyppää sisältöön

Suojelupoliisin uuden toimitalon peruskivi on muurattu

Julkaisuajankohta 13.9.2022 13.32
Uutinen
Kuvassa sisäministeri Krista Mikkonen, Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari, Senaatin konsernijohtaja Jari Sarjo ja SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola peruskiven muurauksessa.

Suojelupoliisille rakennettava uusi toimitalo Helsingin Kaartinkaupungissa on edennyt peruskiven muuraukseen. Muuraustilaisuus järjestettiin maanantaina 12. syyskuuta toimitalon työmaalla.

Suojelupoliisin uuden toimitalon peruskivi muurattiin maanantaina 12. syyskuuta. Tilaisuudessa puhuivat sisäministeri Krista Mikkonen, Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari, talon rakennuttajan Senaatin konsernijohtaja Jari Sarjo ja toteuttajan SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola.

”Moderni turvallisuus- ja tiedustelupalvelu tarvitsee tässä ajassa paitsi uusia menetelmiä myös uusia välineitä. Yksi tällainen väline on tämä uusi toimitalo”, sanoi sisäministeri Krista Mikkonen.

Työmaalla on tapahtunut tämän vuoden aikana paljon. Varsinaiset työt tontilla pääsivät käyntiin, kun työmaa sai rakennusluvan helmikuussa 2022. Työt aloitettiin puolustusvoimien käytöstä poistuneiden rakennusten purkutöillä. Parhaillaan työmaalla tehdään maanrakennus- ja louhintatöitä. Talon perustusten valutyöt ovat alkaneet ja ne valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Pian on alkamassa rakennuksen elementtirungon asennus.

Rakennushanke etenee tällä hetkellä aikataulussaan ja Suojelupoliisin on tarkoitus muuttaa uuteen taloon vuonna 2025.

”Peruskiven muuraus on konkreettinen askel, joka vie meidät lähemmäksi Suojelupoliisin uuden päämajan valmistumista. Toivon, että myös päämajamme sijainti kuvaa rooliamme yhteiskunnassa: haluamme olla keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista päätöksentekoa ja olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tiivis vuorovaikutus päättäjien, muiden viranomaisten, yritysten ja koko yhteiskunnan kanssa on ainoa keino varmistaa kansallinen turvallisuus”, sanoi Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari tilaisuudessa.

Muuraustilaisuudessa peruskiven aikakapseliin talletettiin tuleville sukupolville muistoksi tästä aikakaudesta päivän sanomalehti, Suojelupoliisin vuosikirja ja strategia sekä usb-muistitikku, joka sisälsi kuvan Suojelupoliisin nykyisestä toimitalosta Ratakatu 12:ssa sekä Suojelupoliisin nykyisen organisaatiokaavion. Aikakapseliin laitettiin myös peruskirja, jossa kerrataan talon suunnittelun ja rakentamisen tähänastisia vaiheita. 

Lisätietoja
Suojelupoliisin viestintä, p. 050 402 6981, [email protected]