”Follow that car” – Intro

Äänitteen kesto: 17 min

PH:        Pekka Hiltunen
SN:        Saana Nilsson  

[Alkumusiikkia]

PH:  Tervetuloa Supodiin. Tässä podcastissa, jonka tarinoita et muualta kuule, keskustelemme tiedustelusta, Suojelupoliisin toiminnasta sekä kansallisen turvallisuuden kysymyksistä.

SN: Haluamme avata Supon toimintaa uudella tavalla. Minun nimeni on Saana Nilsson.

PH: Minä olen Pekka Hiltunen.

SN: Tervetuloa mukaan. Me päätettiin tehdä tää podcast, koska me halutaan kertoa Suojelupoliisin työstä ymmärrettävästi. Me halutaan nostaa esille kaikkia niitä kiinnostavia teemoja ja ilmiöitä ja asioita, joita me ite seurataan.

PH: Tän podin otsikkona on Tarinoita, joita et muualta kuule. Yleensähän on sellainen ajatus, ettei Supon työstä voi kertoo mitään. Eikä siitä kukaan oikein välttämättä ees uskalla kysyä mitään. Ja kun me ollaan tätä asiaa pohdittu, me ollaan tultu siihen tulokseen, et eihän se ihan näin oo. Vaan ite asiassa on aika paljon tarinoita, joita voidaan kertoo. Tässä podcastissa me halutaankin just kertoo niitä tarinoita, joita muualta et kuule.

SN: Eli te pääsette kuulemaan meiän parhaita asiantuntijoita ja sitten myös tos vikassa jaksossa. Se me haluttais tehdä yhdessä teiän kanssa. Ja me toivotaan sitä varten runsaasti kysymyksiä.

PH: Tän kauden aikana me tullaan vastaan mm. seuraaviin kysymyksiin:

SN: Millaista on työskennellä Supossa?

PH: Kuka meitä oikein vakoilee ja miten?

SN: Miten terrori-isku tehdään ja miten se torjutaan?

PH: Jos nuoruudessa on hölmöilly, nouseeko se kaikki esiin turvallisuusselvityksissä?

SN: Mitä hyötyä Suposta on valtiojohdolle?

PH: Mikä oikeestaan muuttu kun Suposta tuli tiedustelupalvelu?

SN: No nii. Mut nyt siirrytään itse asiaan. Mä voin tykittää tähän ekan kysymyksen sulle. Onks sun uralla ollut James Bond -tyyppisiä hetkiä ikinä?

PH: [Naurahtaa]

SN: Mul on ainaski ollu.

PH: Ite asiassa onneksi on. Silleen tää on jännä duuni, et välillä se päivän ihmeellisin asia on, että miten saa yhen Excelin printattua yhelle sivulle. Mut sit välillä oikeasti nousee sellasia hetkiä, jossa itellä on semmonen, et ei vitsi. Että mä oon vähän niinku nähny tän elokuvissa. Jos mä otan yhden tarinan tähän alkuun. Mä olin virkamatkalla. Jälleen kerran kaukaisemmilla mailla vähän levottomammalla seudulla. Siellä oli sitten aika tiukat turvatoimet. Mut mä olin kuitenki halunnu vierailla yhessä paikassa. Piti käydä kattomassa. 

Olin siinä esittäny isännille toiveen, että voitaisko tää hoitaa silleen tosi matalalla profiililla. Et mennään hissukseen, tullaan hissukseen ja mistään ei oikeastaan näe mitä tapahtuu. No isännät siinä nyökytteli, että kyllä kyllä. Kyllähän tää näin onnistuu. Mut seuraavana aamuna ku mä menin siihen majapaikan ulkopuolelle, alkaa kuulumaan hirvee sireenien ulina. Alkaa näkymään välkkyvalot. Ja eiköhän siihen eteen kaarra iso saattue mustia katumaastureita. Sieltä sitten hymyilevä isäntä hyppää ulos ja sanoo, että no niin. Nyt ois sitte aika lähtee. Ja eiköhän siinä, vedettiin sitten autosaattueella pillit huutaen meidän huomaamattomaan vierailuun. Mut hei, mites sulla?

SN: Niitä on aika paljon. [Naurahtaa]. Niitä James Bond -hetkiä. Exceleiden kans mä oon vähä huonompi, kuten tiedät. Excelin tulostaminen tuottaa haasteita. Mut mullekin tuli mieleen autosaattuetarina. Mä en tiedä, minkä takia meil on niin paljon autosaattuetarinoita. Mut tähän tarinaanhan myös sä liityt mun mielestä.

PH: Kuten suurimpaan osaan. [Nauraa] 

SN: Niin. Kyseessä on siis autosaattue, jossa oli kaksi autoa. Sä olit siinä ensimmäisessä autossa ja mä olin siin toisessa autossa, joka tuli sit perässä. Ja mul on ehkä ollu useita vuosia semmonen haave, et mä haluisin käyttää töissä klassikkolausetta ”Follow that car”.

PH: [Nauraa.]

SN: Tällä työkeikalla siihen tuli sitten oiva mahdollisuus. Kun se teidän auto lähti liikkeelle, nii sit mä sanoin tälle meidän kuskille [naurahtaa], että seuraisitteko tuota autoa. Mut se ei oikein, jotenkin tää vitsi ei lähteny siinä tilanteessa lentoon.

PH: [Naurahtaa]. Hän katsoi tyhjä katse silmissään.

SN: Niin, joo, mutta perässä tultiin.

PH: Joo. Mut se on oikeastaan hienoa, et miten paljon tulee semmosia mieleen jääneitä seikkoja. Et jos nopeesti kerron jotain, mihin ei liity autoja eikä saattueita. Niin kyl mulle myös semmosia on jääny paljon mieleen, missä itse asiassa jälleen kerran yllättäen satuttiin olemaan molemmat paikalla. Seisottiin keskellä ihan valtavan isoa hiekka-aavikkoa. Siinä sitte vuorotellen hämmenneltiin sitä samalla kun yritettiin pitää haukkaa käsivarrella ja keskittyä siihen, että se käsivarsi on ehjä vielä tän kokemuksen jälkeenkin.

SN: Niin, no siis mä muistan tän niin. Ja mä itse asias katoin valokuvia, mitä sielt on otettu. [Naurahtaa] Et mä tyyliin tein jotain hiekkakakkuja siinä aavikolla. Sit ku mä katoin sua, niin sul on joku haukka käsivarrella. [Nauraa]. Et täs tulee taas nää molempien vahvuudet hyvin esiin.

PH: Mistä toi lintu tuli? Mut tämmösten reissujuttujen lisäksi, niin mikä susta tässä ihan arkityössä on ollu semmosta mieleenpainuvaa? Tai millasia hetkiä sul on jääny mieleen?

SN: No varmaan yks semmonen isompi juttu, mitä tuli sit tossa. Siit on jo joitakin vuosii aikaa ku tuli ensimmäisiä kertoja omalle kohdalle. Mutta noi ministeritapaamiset / briiffaukset on semmosii kyllä, jotka aina vähän etukäteen kuumottaa. Mutta hyvinhän ne on aina menny. Et ne on ainaki sellasia, mitkä on jääny mieleen.

PH: Kyl mä huomaan, et mulle on jääny myös mieleen. Ehkä just sen takia, ku tästä maailmasta oli jo ennen töihin tulemista  katellu leffoja ja sarjoja ja lueskellut paljon. Niin ne hetket kun ensimmäisiä kertoja istuu vastapäätä ulkomaisia kumppaneita kokouspöydässä ja tajuaa, että ei vitsi. Tästä mä oon lukenu aikasemmin. Näitä kohtauksia mä oon nähny elokuvissa ja nyt mä oon tässä. Ja kyllähän se on aika silleen erityistä, et kyl se jää mieleen.

SN: Joo. No milt sust sit tuntu ekan kerran tulla supolaisena julkisuuteen?

PH: Olihan se aika hämärää. Et täs meidän toimialalla se on jotenkin semmonen juttu, et sitä pyritään välttämään. Ja mä muistan, mulle se oli lehtihaastattelu, ensimmäinen. Mä tiesin milloin se oli tulossa ulos. Niin siin oli semmonen hämmentävä hetki ku mä edellisenä iltana soittelin läpi sukulaisia. Et joo, muistatteko kun ootte kyselleet, että missä mä oon töissä? Ja se on ehkä, mä oon saattanu vastailla hivenen hämmentävästi. Niin ite asiassa mä oon ollu Suojelupoliisilla ny aika monta vuotta töissä. Ja mun naama on sitten huomenna lehdessä. Ni hei, tän halusin vaan kertoo,  kiitti moi. Niin siitä ehkä keskusteltiin sitte jonku aikaa. Mut mites sulla, sullahan on ollu vähän sama kohtalo?

SN: Joo, vähitellen. Mun mielestä se on kiva, että se tehään silleen rauhassa ja vähitellen. Että ensin on lehtijuttuja ja sit sen jälkeen päätyy mahdollisesti vielä sitten jonneki Aamu-TV:seen tai muualle. Mut kyllähän se jännitti aluks tosi paljon, ainakin mua. [Naurahtaa] Mä olin ihan paniikissa.

PH: [Nauraa] 

SN: En nyt ehkä niist puhelinhaastatteluista, mut kaikki nuo suorat lähetykset on kyllä aika kuumottavia.

PH: Joo, kyl siin kestää hetken ennen ku tottuu siihen. Ja onhan se silleen epätodellista. Varsinkin vielä kun siihen yhdistyy se, että se on vaan tässä maailmassa niin harvinaista. Ja mieti, nyt me ollaan tultu siihen asti, että me ollaan tekemässä podcastii.

SN: Niin, tää on kyllä aika siistiä. [Naurahtaa]. Me päätettiin, että täs ekas jaksossa me esitellään itsemme. Nyt me ollaan hölisty täs kaikkia James Bond -kuulumisia, mutta siirrytään tähän varsinaiseen esittelyyn. Me ei haluttu tehä sitä silleen perinteisesti, että kehutaan itseämme, vaan ajateltiin kehua toinen toisiamme. Tai katotaan, miten tää etenee. Voi olla, et toinen alkaa kyynelehtii. 

Mutta Pekka, sinä siis toimit tällä hetkellä Suojelupoliisin analyysipäällikkönä. Ja mun mielestä toi kuulostaa aika päheältä hommalta. Ja ku kattoo sua vierestä, ni mä voin kertoo kaikille muilleki, et se ei vaan kuulosta päheeltä hommalta vaan se myös on tosi mielenkiintonen tehtävä. Sä vastaat siitä, että meiän analyysi toimii kaikilla tasoilla. Meillä on siis operatiivista analyysii, joka liittyy niihin operaatioihin, mitä on käynnissä. Ja sitten strategista analyysiä, jota sitten tuotetaan meiän asiakkaille. Ja tää meiän analyysi tukee tiedolla johtamista. Me ollaan tehty töitä yhdessä pitkään, sanot ehkä, että liian pitkään.

PH: [Nauraa.]

SN: Me ollaan reissattu yhdessä kymmeniä kertoja ympäri maailmaa. Ei meil kauheen montaa paikkaa itse asias edes oo, missä me ei oltais käyty. Ja mä luulen, et mä tunnen sut aika hyvin. Tai sellainen illuusio täs on muodostunu. Ja sähän et oo pelkästään mun työkaveri, vaan myös ystävä. Ja ystävästäni voin kertoa vielä seuraavia seikkoja.

PH: Nyt alko jännittää.

SN: [Nauraa]. Ystäväni ei tiedä etukäteen. Jos miettii meitä kahta, niin meistä kahdesta sä oot se järkevä ja analyyttinen ja tosi tarkka ja tunnollinen. Sivistynyt, päätelkää sen jälkeen mitä tässä, [nauraa],millainen mä oon. Ei kai, sä tykkäät lukee kirjoja ja kehittää aina itseäsi ja ympäristöäs. Ja ehkä se mist mä tykkään kaikkein eniten on se, että sä et ikinä päästä mua helpolla myöskään. Vaikka mä yritän monessa asiassa, kuten aamupalan syönnissä.

PH: Nimenomaan. Jonkun meistä on oltava tiukkana. Hei kiitos. Ja mä voin ainakin luvata, että helpolla päästäminen ei ala ainakaan tässä podcastissa. Mun kanssa tätä podia tosiaan tekee Saana Nilsson. Saana on mun kollega ja ystävä, jonka kans me ollaan tehty tosiaan vajaa 10 vuotta töitä. Siihen on mahtunu tosi monenlaista, mutta podcastia me ei oo aikasemmin tehty. Tää on jotain ihan uutta. 

Ja ku mä tykkään määritellä asioita ja keksii semmosia tyhjentäviä koosteita. Niin ku mä lähin miettimään sua ja sitä, että miten mä kuvailisin Saanaa yhdellä lauseella, niin mä päädyin tällaseen. Saana on ihmisläheinen optimisti, joka ei jätä sanoja ilman tekoja. Sä oot sellanen idearikas ihminen, joka sit ku suunta on selvillä, niin sä tartut toimeen ja lähdet tekemään ja suorittaan. Ja kysymättä siitä, että kuin vaikeeta tää on.  Samalla sä jotenki onnistut myös ottaa silti huomioon se, et miten tää vaikuttaa ihmisiin. Et sä oot tosi ihmisläheinen siinä, mitä sä teet ja se on tosi iso vahvuus. Titteliltäs sä olet Suojelupoliisin yhteiskuntasuhteiden päällikkö. Ensimmäinen laatuaan, sellaista ei tän viraston historiassa aikasemmin ole ollut. Eikä sitä tehtävää kukaan oo tätä ennen tehnyt. Ja tää ite asiassa kuvaa hyvin Saanaa. Saana on toiminut tosi monen asian alkuun laittajana ja pioneerina. Me ollaan yhessä vedetty vaativii isoja kehityshankkeita ja projekteja. 

Ja jos mietitään, että mitä sä konkreettisesti teet tällä hetkellä. Niin tiivistettynä Saana vastaa siitä, että esimerkiksi tasavallan presidentillä on oikeeseen aikaan työpöydällään tietoa vaikkapa siitä, millainen terrorismin uhka Suomeen kohdistuu. Saanan työ on siis varmistaa, että tieto liikkuu Suposta niille päättäjille, jotka sitä tietoa tarvitsee. Toi tehtävä vaatii erittäin hyvää Supon tuntemusta, sosiaalisia taitoja ja kehittämisotetta. Siinä ei oo valmiita jalanjälkiä seurattavaksi. Mut sit jos katotaan vähän työtehtävien ulkopuolelle. Kaks asiaa, mitkä on erittäin isossa roolissa Saanan arkeen on ruoka ja luovuus. Usein nää vielä yhdistyy toisiinsa. Lisäksi, mikä mun mielest on hienoa, on se sitten matkustamista tai työntekoo tai suunnittelu sun kanssa, niin siihen ei mahdu yhtään tylsää hetkeä.

SN: Voit jatkaa.

PH: [Nauraa.]

SN: Jatka toki. [Nauraa].

PH: Jatko-osa. Mutta kun mietitään tätä kautta, meillähän on oikeasti siis tulossa tosi siisti kausi. Supon historian ensimmäinen podcasti ja vielä semmonen, josta mä oon tosi innoissaan. Niin mitä sä odotat eniten tältä kaudelta?

SN: No mä tykkään aina kokeilla kaikkea uutta ja tehä uusia asioita. Niin sitä. Tää on ollu tosi kivaa kokeilla tämmöstä juttua. Ja sit ehkä sitä, että saa olla yhteyksissä myös muihin. Et tavallaan myös ne kuuntelijat. Ja että ollaan vuorovaikutuksessa siihen suureen yleisöön, mihin me ei välttämättä sitten, ainakaan me siinä arkityössä niin paljo olla oltu yhteyksissä. Ehkä näitä kahta. Mitä sä odotat eniten?

PH: Must tuntuu, et mä jotenkin meen takas siihen meiän otsikkoon. Tarinoita, joita et muualta kuule. Mä ite asiassa odotan sitä, et me puhutaan meidän vieraiden kanssa. Niin mä luulen, et siel tulee mullekin tosi paljon uutta. Et me saadaan vieraaks semmosii ihmisii, jotka tekee erikoisalojen kanssa töitä. Ne on tosi syvällä siinä ja tietää tosi paljon. Niin mä ite asiassa odotan, että mitä kaikkea juttua siinä tulee esiin. Ja mitä me päästään kuulemaan yhessä tässä.

SN: Mut eiks se oo myös sit meiän vastuulla kysyy semmosii kysymyksiä, mitkä sit oikeesti on sellasii, et ne on mielenkiintosii? Et nyt ku meil on tää mahis, ni meiänhän pitää nyt hyödyntää tää. Ja me myös tiedetään ehkä, et mitä kannattaa kaivella, vai?

PH: Yhtäkkiä alko tulemaan huomattavasti isompi paine tähän rooliin.

SN: [Naurahtaa.]

PH: Mut joo, just näin et ehkä pääsee myös kysymään just sitä, mitä haluaa. Ja oikeesti sitten pureutumaan semmosiin teemoihin, mikä ei ehkä julkisuudessakaan niin paljon oo ollu.

SN: Ja kauden viimesessä jaksossa meil on ajatuksena, et me annetaan teille mahollisuus kysyä Suojelupoliisilta. Eli mitä olet aina halunnut kysyä Supolta etkä ole syystä tai toisesta kysynyt? Tai ehkä olet kysynytkin, mutta me ei olla vastattu. [Naurahtaa]. Niin tossa jaksossa me sitten vastataan teidän kysymyksiin. Ja jo nyt voitte lähettää kysymyksiä osoitteeseen [email protected]. Ja me vastataan sitten näihin kyssäreihin siinä viimesessä jaksossa. Ja samaan osoitteeseen voi tietty lähettää myös palautetta. Tarkoitan oikeasti fanipostia

PH: [Nauraa.]

SN: Tai terveisiä, terkkuja äidille. [Naurahtaa]. Niin toi osote käy myös näihin molempiin.

PH: Mut me odotetaan tätä kautta innolla ja me toivotaan, että pysytte meidän mukana. Ja tosiaan kertokaa matkan varrella mielipiteitä ja ajatuksii ja laittakaa niitä kysymyksiä.

SN: Joo. Supo vastaa.

[loppumusiikkia]